Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto valitsi hallituksen vuodelle 2022

Jaa
Syysliittokokous valitsi panimoyhtiö Olvin toimitusjohtaja Lasse Ahon jatkamaan liiton puheenjohtajana vuodelle 2022. Aho on ollut liiton puheenjohtaja vuodesta 2018 ja varapuheenjohtaja vuodesta 2004 lähtien. Aho toimii myös Euroopan panimoliiton, The Brewers of Europen, puheenjohtajana. Panimoliiton varapuheenjohtajana jatkaa toimitusjohtaja Kalle Järvinen Hartwallilta.
Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho
Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallituksessa on ensi vuonna viisi jäsentä aiemman neljän sijaan. Hallitus vahvistuu toisella pienpanimoyrityksen edustajalla.

”Panimoala kehittyy koko ajan ja on aiempaa monipuolisempi. Juomavalikoimien laajeneminen ja kuluttajakäyttäytymisen monipuolistuminen samalla haastaa, mutta tuo myös uusia mahdollisuuksia koko alalle. Panimoalan laaja-alaisuus on hyvä huomioida myös liiton hallituksessa. Näin saamme hyvän kokonaiskuvan alan toiminnasta ja voimme tuottaa parempaa ja yhtenäisempää tietoa päättäjille”, sanoo Olvin toimitusjohtaja ja Panimoliiton puheenjohtaja Lasse Aho.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallitus vuodelle 2022

Puheenjohtaja
Toimitusjohtaja Lasse Aho, Olvi Oyj

Varapuheenjohtaja
Toimitusjohtaja Kalle Järvinen, Oy Hartwall Ab

Muut hallituksen jäsenet
Toimitusjohtaja Anders Frydenlund, Oy Sinebrychoff Ab
Toimitusjohtaja Teemu Lehto, Momentin Group Oy
Toimitusjohtaja Tomas Lindfors, MBH Breweries Oy

Lisätiedot:
Puheenjohtaja Lasse Aho, p. 040 020 3600
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750,tuula.loikkanen@panimoliitto.fi

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuula LoikkanenToimitusjohtajaPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry

Puh:0409220750

Outi HeikkinenViestintäpäällikköPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry

Puh:0503708677

Kuvat

Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho
Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Pasilankatu 2
00240 Helsinki

http://www.panimoliitto.fi

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye