Panimo-ja virvoitusjuomateollisuuta ei voi kohdella maksuautomaattina
Panimoliitto on pettynyt tänään julkistettuun hallitusohjelmaan, jossa panimo- ja virvoitusjuomateollisuutta kohdellaan edelleen kuin maksuautomaattia.
-Tämänkertainen alkoholiveron nosto ei ole mitenkään perusteltua. Vuosi toisensa jälkeen panimo- ja virvoitusjuoma-alaa pidetään maksuautomaattina ilman, että pohditaan laajemmin vaikutuksia suomalaiseen työllisyyteen ja teollisuuteen kokonaisuutena, harmittelee Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Panimoliitto on hyvin huolissaan alkoholiveron nostamisesta tilanteessa, jossa Viro ja Latvia ovat kertoneet dramaattisista veroalennuspäätöksistään. Suomessa esimerkiksi oluen verotus on kaksinkertainen Viroon, yli 8-kertainen Latviaan ja Saksaan verrattuna lähes 20-kertainen. Panimoliiton mielestä olutveroa ei yksinkertaisesti voi enää nostaa.
-Hallitusohjelmassa mainitaan erikseen, että alkoholiveron osalta tuonnin kehitystä seurataan tarkasti. Tämä on erittäin tärkeä ja hyvä kirjaus. Jatkon kannalta on keskeistä, että näin myös toimitaan, Pakarinen vaatii.
Alkuvuoden tilastot osoittavat matkustajatuonnin Virosta ja Latviasta kääntyneen kasvuun.
-On erittäin todennäköistä, että uusien veronkorotusten myötä tuonti kiihtyy, jos siihen ei reagoida nopeasti. Muuten valtion tarvitsemat verotulot jäävät Suomelta saamatta, Pakarinen muistuttaa.
Virvoitusjuomien verokohtelu poikkeuksellisen epäoikeudenmukainen
Hallitusohjelmassa veronkorotukset kohdistuivat alkoholin ohella jälleen myös virvoitusjuomiin.
-Tämä ei ole enää missään suhteessa oikeudenmukaista kohtelua. Varsinkaan, kun virvoitusjuomavero koskee myös sokerittomia juomia, kuten kivennäis- ja lähdevesiä, Pakarinen ihmettelee.
Tuleva hallitus on päättänyt selvityttää laajempaa terveysperustaista sokeriveroa.
-Kirjaus on hyvä, sillä virvoitusjuomien ja muiden sokeria sisältävien tuotteiden pitäisi olla samalla viivalla silloin kun vedotaan terveysperusteihin. Suomalaisten nauttimasta sokerista vain kolme prosenttia saadaan virvoitusjuomista, Pakarinen muistuttaa.
Lisätietoja:
Riikka Pakarinen
toimitusjohtaja, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
riikka.pakarinen@panimoliitto.fi, p. 040 5800 833
Hallitusohjelmakirjaukset
Alkoholivero:
Hallitus jatkaa alkoholiveron maltillisia korotuksia 50 miljoonalla eurolla huomioiden toimintaympäristön muutokset niin, että vaikutukset matkustajatuontiin seurataan.
Virvoitusjuomavero:
Hallitus korottaa 25 miljoonalla eurolla virvoitusjuomaveroa painottaen korotuksen sokeripitoisiin juomiin vahvistaen veron kansanterveydellistä ohjausvaikutusta. Hallitus selvittää, voisiko veron rakennetta muuttaa siten, että marja- ja hedelmämehut rajataan pois veron piiristä. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta korottaa verosta vapautetun pientuotannon rajaa.
Terveyttä edistävän veron selvittäminen:
Hallitus selvittää mahdollisuuden ottaa käyttöön kansanterveyttä edistävän veron, joka kohdistuisi esimerkiksi sokeriin. Hallitus vaikuttaa myös EU:ssa siihen, että uudenlaisia terveyttä edistäviä veroja voidaan ottaa käyttöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Lasse Pipinen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtajaksi4.9.2024 11:32:56 EEST | Tiedote
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on nimittänyt Lasse Pipisen uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa 1.10.2024 ja seuraa tehtävässään Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajaksi siirtynyttä Tuula Loikkasta.
Panimojuomien myynti laski – ala odottaa hallitukselta toimia pullonpalautuksen säilyttämiseksi13.8.2024 07:28:00 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin huhti-kesäkuussa 2024 yhteensä 242,1 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä laski. Juomia myytiin 6,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Olut on paras kesäinen panimojuoma11.7.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Olut on paras kesäinen panimojuoma ja eniten suomalaiset ostavat vaaleaa lageria. Toiseksi parhaaksi kesäjuomaksi kiri vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut lonkero. Kolmannelle sijalle ylsi kivennäisvesi. Tiedot selviävät Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Myynti päätyi plussalle − arvonlisäveron korotus kiristää panimojuomien verotusta18.4.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin tammi-maaliskuussa 2024 yhteensä 183,7 miljoonaa litraa. Olutmyynti piristyi hetkellisesti, kun tammikuussa voimaan tullut veronkevennys siirsi myyntejä viime vuodelta tämän vuoden puolelle.
Suomessa työllistävään panimoalaan kohdistuu veropaine useasta suunnasta16.4.2024 18:11:28 EEST | Tiedote
Panimoalaan kohdistuu useita veronkorotuksia, kun hallitus aikoo korottaa sekä virvoitusjuomien valmisteveroa että yleistä arvonlisäveroa. Yleisen arvonlisäveron korotus kiristää panimojuomien verotusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme