Panimojuomien myynti väheni alkuvuonna poikkeustilasta huolimatta
30.4.2020 00:01:00 EEST | Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y. | Tiedote
Eniten notkahti siiderin myynti, lähes 9 prosenttia. Vain kivennäisvesiä myytiin alkuvuonna viimevuotista enemmän, kasvua oli 5,2 prosenttia. Myös alkoholittoman oluen suosio vahvistui 5,3 prosenttia.
Koronavirusepidemia vaikutti kotimaanmyyntiin tammi-maaliskuussa vielä vähän, sillä poikkeusolot otettiin käyttöön maaliskuun puolivälissä. Vaikka ravintolat suljettiin vasta kuun lopussa, myynti siirtyi anniskelupaikoista vähittäiskauppaan jo maaliskuussa.
-Vähittäiskauppojen panimotuotteiden myynnissä näkynyt kasvu voidaan näin ollen perustella pitkälti kulutuksen siirtymisellä ravintoloista ja laivoilta kauppoihin. Tilastojemme perusteella mietojen alkoholijuomien kulutus ei ole kasvanut siten kuin julkisessakin keskustelussa on aiheellisesti pelätty, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Hän kuitenkin muistuttaa, että erityisesti poikkeustilassa vastuullinen ja kohtuullinen alkoholinkäyttö korostuu. Osalle alkoholiongelmasta kärsiville työ saattanut olla ainoa juomista rajoittava tekijä, joten lomautus tai etätyö voivat johtaa helpommin vastuuttomaan käyttöön.
-Tästä meidän jokaisen on kannettava huolta sekä uskaltaa tarvittaessa pyytää ja tarjota apua.
Poikkeustilassa alkoholin juominen on siirtynyt yhä enemmän koteihin. Erityisesti juominen lisääntyy perheissä, joissa sitä käytetään muutenkin runsaasti.
-Huoli on aiheellinen ja ymmärrettävä. Mutta ennemmin kun syytämme asiasta yksittäisiä tuotteita tai niiden saatavuutta, on tässäkin tilanteessa puututtava entistä tehokkaammin pahaa oloa aiheuttaviin juurisyihin. Ongelmien voittamiseksi on taattava riittävästi helposti saatavaa tukea ja palveluita niin yksittäiselle ihmiselle kuin tilanteesta kärsiville perheenjäsenille, Pakarinen muistuttaa.
Hallituksen on turvattava teollisuuden ja palvelualojen työpaikat
Erityisesti poikkeustilanteessa huolettavat ravintola-alan rajoitukset, jotka vaikuttavat myös panimoteollisuuteen.
-Yritysten on pysyttävä toimintakunnossa, jotta ne pystyvät työllistämään ja antamaan yhteiskunnallisen panoksensa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus työllistää suoraan noin 2000 ja välillisesti 25 000 henkeä sekä tuottaa vuosittain valtiolle noin kaksi miljardia euroa verotuloja, Pakarinen sanoo.
Alkoholia sisältävien panimotuotteiden, erityisesti oluen, myynti on laskenut useita vuosia peräkkäin. Laskua selittää Suomen korkea alkoholivero. Esimerkiksi olutta verotetaan moninkertaisesti EU-maihin verrattuna, Viroon verrattuna vero on yli kaksinkertainen. Ero kuluttajahinnassa on kiihdyttänyt mietojen juomien matkustajatuontia.
-Tämä merkitsee, että alkoholiveron tuotoista jää saamatta satoja miljoonia euroja. Sen sijaan alkoholin yksilölle ja perheille aiheuttamien ongelmien hoito ja kustannukset jäävät Suomen valtion ja veronmaksajien kontolle. Selvää on, että tässä tilanteessa alkoholiveron korotukselle ei ole sijaa. Ja kun laivaliikenteen rajoitukset poistuvat, matkustajatuonnin kehitystä on seurattava erityisen tarkasti, Pakarinen vaatii.
KOTIMAANMYYNTI 1.1.2020−31.3.2020
Juoma 2020 2019 Muutos Muutos
milj. l milj. l milj.l %
Olut 73,2 74,9 -1,7 -2,3
Siideri 4,2 4,6 -0,4 -8,7
Long drink -juomat 9,0 9,0 0,0 0,0
Virvoitusjuomat 56,3 56,7 -0,4 -0,7
Kivennäisvedet 18,1 17,2 +0,9 +5,2
Kokonaismyynti 160,8 162,5 -1,7 -1,0
Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten Hartwallin, MHB Breweriesin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin. Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten toimijoiden myyntilukuja eikä panimotuotteiden tilastoimatonta yksityistuontia.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Riikka Pakarinen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto riikka.pakarinen@panimoliitto.fi, p. 040 5800 833
Viestintäpäällikkö Essi Lindqvist, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
essi.lindqvist@panimoliitto.fi, p. 040 5651 835
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Juomamyynti laski kesähelteistä huolimatta – vain vesi teki kauppansa14.8.2026 12:00:01 EEST | Tiedote
Alkukesän lämpimät säät eivät kääntäneet juomamyyntiä kasvuun. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten myynti laski huhti–kesäkuussa kaikissa keskeisissä juomakategorioissa vesiä lukuun ottamatta.
Hallituksen alkoholilaki jättää satojen miljoonien verot keräämättä22.6.2026 08:22:56 EEST | Uutinen
Suomalaiset ovat tilanneet vuonna 2025 46 miljoonaa litraa alkoholijuomia ulkomaisista verkkokaupoista. Niiden vuoksi Suomi menetti valmiste- ja juomapakkausveroja 285 miljoonaa euroa ja arvonlisäveroja 87 miljoonaa euroa, yhteensä 372 miljoonaa euroa.
Valtio menettää lähes miljardi euroa verotuloja vuodessa15.4.2026 08:08:00 EEST | Uutinen
Suomen valtiolle koituu vuosittain yli 950 miljoonaan euron laskennalliset verotulomenetykset, kun suomalaiset suuntaavat alkoholiostoksille Viroon, Ruotsiin ja ulkomaisiin verkkokauppoihin. Tuoreimmat luvut osoittavat, että jatkuvat alkoholiveron korotukset eivät täytä valtion kassaa, vaan romuttavat kotimaista veropohjaa ja elinkeinoelämää.
Virvoitusjuomaveron korotus iskee kuluttajan kukkaroon – vesi ja sokerittomat juomat kallistuvat entisestään31.3.2026 14:59:14 EEST | Uutinen
Hallituksen päättämä virvoitusjuomaveron uudistus ja korotukset astuvat tänään voimaan. Uusi kuusiportainen veromalli nostaa lähes kaikkien juomien hintoja. Myös vesien ja sokerittomien virvoitusjuomien valmistevero nousee.
Brysselinkone aikoo kaventaa siideritarjontaa Pohjoismaissa – Panimoliitto vaatii tilaa markkinoiden monipuolisuudelle27.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan siiderille EU-tason yhtenäismääritelmiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto varoittaa, että suunnitellut tiukat mehupitoisuusrajat vääristäisivät kilpailua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
