Palkansaajajärjestö Pardia

Pardia: Pardia vastustaa irtisanomisten helpottamista

Jaa
Palkansaajajärjestö Pardian hallitus käsitteli kokouksessaan 28. elokuuta hallituksen esitystä henkilöperusteisen irtisanomisen keventämisestä alle 20 henkilön yrityksissä. Pardia vastustaa jyrkästi lakimuutosta ja vaatii, että hallitus keskeyttää irtisanomisen helpottamiseen tähtäävän hankkeen.
Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski

- Hallitus on perustellut esitystään työllisyysvaikutuksilla, vaikka useat asiantuntijatahot ovat lausunnoissaan todenneet ne olemattomiksi, Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanoo.

Irtisanomislaki on jälleen osoitus puutteellisesta ja yksipuolisesta lainsäädäntötyön valmistelusta, johon nykyisen hallituksen aikana on totuttu. Esimerkiksi asiantuntijalausunnot jätetään järjestään valmistelussa huomioimatta.

- Työllisyyttä parantaisi pikemminkin työvoiman liikkuvuuden monipuolinen kannustaminen kuin työmarkkinoiden epävarmuuden ja eriarvoisuuden lisääminen pienten yritysten irtisanomiskynnystä madaltamalla.

Hallitus on toimintakautensa aikana jo monin tavoin heikentänyt työntekijöiden asemaa: koeaikaa on pidennetty kuuteen kuukauteen, takaisinottovelvoiteaikaa lyhennetty ja aktiivimalli toteutettu.

- Jos esitys toteutuisi, niin ihmisten halukkuus hakeutua töihin alle 20 henkilön yrityksiin heikkenisi ja myös työmarkkinahäiriöt lisääntyisivät merkittävästi. Tämä ei voi olla kenenkään etu.   

Pardian hallitus palaa järjestöllisiin toimenpiteisiin, mikäli hanke etenee.

Lisätietoja:

Pardian puheenjohtaja Niko Simola, gsm 040 566 8517

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Riitta Nieminen
gsm 040 773 6591
riitta.nieminen@pardia.fi.

Kuvat

Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Pardian puheenjohtaja Niko Simola. Kuva: Nina Kellokoski
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Palkansaajajärjestö Pardia
Palkansaajajärjestö Pardia

00530 Helsinki

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 30 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Palkansaajajärjestö Pardia

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye