Paree Group: 50-vuotiaan Paree Groupin uudistettu liiketoimintastrategia hakee ratkaisuja hyvinvointiin ja kestävän kehityksen kysymyksiin
Paree Group on perheyritys, joka omistaa alansa johtavia pieniä ja keskisuuria kasvuyrityksiä. Konsernissa työskentelee noin 450 työntekijää, ja koko yrityksen liikevaihto vuonna 2022 oli 75 MEUR. Konsernin yhteinen missio on vaikuttaa tänään kestävämmän ja terveemmän huomisen puolesta. Tavoitteena on löytää ratkaisuja ihmisten hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen liittyviin kysymyksiin.
Paree Group suunnittelee ja tuottaa turvallisia, älykkäitä ja kestäviä ratkaisuja yhdessä kumppaneiden kanssa ihmisten ja ympäristön hyväksi. Konserni pyrkii pitkäaikaisiin liikekumppanuuksiin, hyödyntäen yli tytäryhtiöiden rajojen syntyvää synergiaetua uusien innovaatioiden ja ratkaisujen kehittämisessä.
”Kasvuyrityksiin keskittyminen antaa meille kilpailu- ja synergiaetuja. Innovointi ja ongelmien ratkaiseminen on meille hyvin luontaista toimintaa. Paree Groupin strategiana on olla paras pitkäaikainen omistaja tytäryhtiöilleen sekä halutuin työnantaja työntekijöilleen. Yrityksen yhteinen uusi missio ja arvot ohjaavat kaikkia toimintojamme tavoittelemaan kannattavaa liiketoiminnan kasvua sekä edistämään ihmisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä”, kertoo Paree Groupin toimitusjohtaja Mika Hagberg.
Paras perhe alansa johtaville pienille ja keskisuurille kasvuyrityksille
Paree Group on vahvasti arvojohdettu konserni, ja sen arvot näkyvät kaikessa toiminnassa.
”Parhaat ja kestävimmät liiketoimintatulokset syntyvät luottamuksellisella yhteistyöllä. Kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää uudistumista, muutosrohkeutta ja kykyä sekä oppia nopeasti että hyödyntää uusia ratkaisuja. Paree Group on työpaikka, jossa monimuotoisuuden voima ymmärretään ja siitä ammennetaan luovuutta ja innovaatioita. Tavoitteenamme on olla paras perhe alansa johtaville pienille ja keskisuurille kasvuyrityksille”, kertoo tytäryhtiö Vieserin toimitusjohtaja ja Paree Groupin toisen sukupolven omistaja Annika Jyllilä-Vertigans.
Konsernin yksi monista innovaatioista on tytäryhtiö Serresin sairaalaimupussit, joissa se on tälläkin hetkellä maailman toiseksi suurin toimija. Tytäryhtiö Vieser on Pohjoismaiden johtava lattiakaivojärjestelmiä valmistava yritys. Imupussien ja kaivojärjestelmien lisäksi konserni tekee laajasti tuotesuunnittelua, laitteita ja ohjelmistoja terveysalan saralla. Innokas Medical on erikoistunut terveysteknologiaan, lääkinnällisiin ohjelmistoihin sekä terveydenhuollon digitalisointiin. Cubist on IT-konsulttiyritys, joka kehittää älykkäitä ratkaisuja tulevaisuuden terveydenhuoltoon.
Paree Group juhlistaa 50-vuotista taivaltaan yhdessä koko henkilöstön voimin perjantaina 31. maaliskuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Hagberg, toimitusjohtaja
Paree Group
mika.hagberg@paree.com
p. +358 40 745 7008
Tietoja julkaisijasta

Salomonkatu 17 B (Autotalo, 12. krs)
00100 Helsinki
https://www.manifesto.fi
Paree Group on vuonna 1973 perustettu suomalainen perheyritys, jonka alla toimivat Serres Oy, Innokas Medical Oy, Vieser Oy ja Cubist IT Ab. Paree Group toimii lääkinnällisten laitteiden ja LVI/Design -toimialoilla. Toimintaa on yli 50 maassa. Konsernissa työskentelee noin 450 työntekijää, ja koko Groupin liikevaihto vuonna 2022 oli 75 MEUR. www.paree.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Istanbulin maamerkki Neidontorni avautuu jälleen31.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Istanbulin legendaarinen Neidontorni on avattu uudelleen Turkin satavuotisjuhlan kunniaksi. Huolellisten kunnostustöiden ja useiden parannusten jälkeen muistomerkki toimii nyt myös museona.
Turkin perinteikästä ja kestävää ruokakulttuuria juhlitaan toukokuussa ympäri maailmaa23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Yli tuhannen vuoden kulttuurien ja perinteiden, sosiaalisen perinnön ja tarinoiden muovaama turkkilainen keittiö tarjoilee maailmalle omaleimaisia ja monipuolisia makujaan Turkkilaisen keittiön viikolla 21.–27. toukokuuta. Tämä tärkeä seitsenpäiväinen tapahtuma esittelee ainutlaatuisia reseptejä ajattomasta turkkilaisesta keittiöstä ja korostaa samalla ikivanhan ruokaperinteen kestävyyttä.
Kodin älyvalaistustrendit 202322.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kodin valaistus ei ole enää vain valojen päälle ja pois kytkemistä, vaan sillä on mahdollista tehdä paljon enemmän. Valaistus on yksi kodin keskeisimmistä tunnelmanluojista, hyvällä valaistuksella on myös merkitystä esimerkiksi kotona työskentelyn mielekkyyteen tai illalla rauhoittumiseen. Oikeanlaisella valaistuksella on mahdollista luoda haluttua tunnelmaa, korostaa kodin esteettisiä muotoja, lisätä vireyttä sekä turvallisuutta. LEDVANCEn SMART+ WiFi ja SUN@HOME-älyvalaistusvalikoimasta löytyy ratkaisu erilaisiin valaistustarpeisiin.
Tietokeskus kiihdyttää kasvuaan ostamalla MPY Yrityspalvelut Oyj:n16.5.2023 13:01:00 EEST | Tiedote
Kotimainen ICT-palveluyhtiö Tietokeskus Finland Oy ostaa pk-yrityksille ja julkishallinnolle tietotekniikkapalveluja tarjoavan MPY Yrityspalvelut Oyj:n MPY Osuuskunnalta. Yrityskauppa tukee Tietokeskuksen kasvustrategiaa ja vahvistaa entisestään yhtiön asemaa nopeimmin kasvavana pk-yritysten ICT-palvelujen tarjoajana. Yrityskauppa nostaa yhtiön liikevaihdon noin 130 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärän 500:aan. Tietokeskus ja MPY Yrityspalvelut muodostavat kaupan jälkeen suurimman kotimaisen pk-yritysten ICT-palveluihin keskittyneen toimijan.
Stina Krookin säätiö jakaa yhteensä 154 000 euroa kuva- ja näyttämötaiteen tekijöille Suomessa – kunniapalkinto tänä vuonna näyttämötaiteilija Pekka Sonckille11.5.2023 08:01:00 EEST | Tiedote
Stina Krookin säätiö on myöntänyt yhteensä 154 000 euroa kuva- ja näyttämötaiteen tukemiseen kiinnittäen erityistä huomiota Suomen ruotsinkieliseen väestöön. Tänä vuonna säätiö jakaa myös yhden 10 000 euron arvoisen kunniapalkinnon näyttelijä, ohjaaja ja dramaturgi Pekka Sonckille. Kunniapalkinnon ohella säätiö on jakanut stipendejä 22 merkittävälle kuva- ja näyttämötaiteen edustajalle. Palkintojenjako pidetään torstaina 11. toukokuuta kello 16 Luckanissa Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme