Parhaiksi valitut terveysdatapalvelut edistävät terveystietojemme reilua käyttöä
9.6.2021 10:54:11 EEST | Sitra | Tiedote

Sitran The Fair Health Data Challenge -haastekilpailun tuloksena oli ilahduttavan laaja kirjo eurooppalaisia palveluja ja konsepteja, joiden parhaimmisto on nyt selvinnyt. Haastekilpailuun saatiin ehdokkaita kaikkiaan kuudesta Euroopan maasta: Alankomaat, Latvia, Norja (yhteispohjoismainen hanke), Saksa, Suomi ja Viro. Ratkaisut vaihtelivat valmiista sovelluksista konsepteihin ja ulottuivat aina syövänhoidosta addiktioiden ja henkisen hyvinvoinnin hallintaan.
Sitran visio on, että reilussa datataloudessa dataa jaetaan nykyistä vapaammin eri toimijoiden välillä. Luottamus palveluntarjoajiin kannustaa yksilöitä jakamaan tietojaan, kun dataa jaetaan yksilön luvalla. Ihmiset saavat entistä kohdennetumpia, hyvinvointiaan ja arkeaan parantavia palveluja. Kaikenkokoiset yritykset saavat kasvua innovaatioista ja hyvinvointi lisääntyy.
Kilpailun kolme tasapuolisesti parasta voittajaratkaisua ovat:
- Antegenes (Viro) – Edistyksellinen syöpäriskitesti hyödyntää yksilön suostumuksella genomitietoa kansallisesta biopankista syövän riskin arviointiin.
- Longenesis (Latvia) – Työkalut, joiden avulla terveystietoja voidaan jakaa tutkijoiden, terveydenhuollon laitosten ja tutkimusrahoittajien kesken, yksityisyyttä kunnioittaen.
- Sensotrend (Suomi) – Sovellus ohjaa diabetespotilasta tekemään muutoksia arjessaan terveysdatan pohjalta ja sen avulla dataa voi myös jakaa useiden terveystoimijoiden välillä.
Kutakin palkittua ratkaisua yhdisti vahva visio paremmasta tulevaisuudesta, jossa datan jakamisen kautta luodaan yhä innovatiivisempia ratkaisuja kaikkien hyväksi.
“Kaikkia voittajia yhdistää “reiluus” tekijänä. Jokaisella on oma tarinansa ja he ovat myös hyviä siinä, mitä tekevät”, kertoi tuomariston puheenjohtaja Stephan Schug, joka on digitaalisen terveydenhuollon uranuurtaja ja päästrategi IQmed Healthcare Consultants -yhtiössä Saksassa.
”Henkilökohtaisen ja muun datan potentiaali on valtava sekä terveydenhoidossa että sairauksien ehkäisyssä. Dataa tulee kuitenkin käyttää reiluin pelisäännöin. Haastekilpailun voittajien sovellukset ovat mainio esimerkki uusista reiluista palveluista”, toteaa johtava asiantuntija Ilkka Räsänen Sitrasta.
Voittajakolmikon ratkaisuissa korostui suostumukseen pohjautuva datan jakaminen ja sen avulla synnytetty hyöty yksilölle, tutkimusyksikölle ja koko yhteiskunnalle. Yhteistä ratkaisuille oli myös se, että tietojen siirtämisessä huomioitiin jatkuvasti tietoturvallisuus ja samalla pyrittiin pitämään siirrettävän datan määrä mahdollisimman pienenä.
Voittajien lisäksi haastekilpailun tuomaristo halusi nostaa esille kolme muutakin kiinnostavaa ratkaisua, joista kukin saa kunniamaininnan:
- Greenhabit BV (Alankomaat) – Koulutussovellus, jonka avulla yksilön on helppo tehdä arjessaan muutos parempaan toimintakykynsä turvaamiseksi.
- MyData4Pandemic (monikansallinen konsepti, MyData) – Aloite, jossa pyritään rakentamaan yksilökeskeinen ratkaisu eliminoimaan tulevaisuuden pandemioiden vaikutuksia ihmiskuntaan dataa jakamalla.
- Nordic Interoperability Project N!P (yhteispohjoismainen hanke) – Hankkeessa pyritään luomaan yhteispohjoismainen sovelluskirjasto, jonka avulla reilujen, yksilön tarpeet huomioivien tietoturvallisten sovellusten ja palveluiden haku helpottuu.
Kansainvälinen asiantuntijaraati painotti valinnoissaan muista alan kilpailuista poiketen erityisesti ratkaisun tai idean reiluutta eri toimijoita kohtaan ja yksilön mahdollisuutta hallita omaa dataansa. Ehdotuksia tarkasteltiin seuraavien kriteerien näkökulmasta: henkilökohtaisen datan hallinta, käyttäjäystävällisyys ja dataan pääsy, datan jakamisen malli, reiluus, turvallisuus ja luottamuksellisuus, vaikuttavuus ja arvo, innovatiivisuus sekä luottamus.
The Fair Health Data Challenge -haastekilpailun toteutettiin osana Sitran reilun datatalouden IHAN®-projektia. Kilpailun tavoitteena oli löytää esimerkkejä reiluista terveyden ja hyvinvoinnin digipalveluista sekä organisaatioista, jotka voisivat näyttää esimerkkiä muille. Sitra on kehittänyt reilun datatalouden mallia IHAN-projektissaan vuosina 2018–2021. Projektissa on luotu perustuksia reilulle datataloudelle, jossa menestyvät digitaaliset palvelut pohjautuvat luottamukseen ja tuottavat arvoa kaikille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Räsänen, johtava asiantuntija, IHAN – Ihmislähtöinen datatalous, Sitra
ilkka.rasanen@sitra.fi, puh. 0294 618 328
Kirsi Suomalainen, asiantuntija, viestintä, Sitra
kirsi.suomalainen@sitra.fi, puh. 0294 618 243
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Den första utredningen av hållbarhetsmålens totaleffekter på skogsbruket har färdigställts20.1.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Finland eftersträvar att samtidigt stoppa förlusten av biologisk mångfald, nå klimatneutralitet, säkra friska vattendrag och skapa hållbar ekonomisk tillväxt. En färsk utredning beskriver vad miljömålen innebär för skogsbruket och vilka ekonomiska konsekvenser de medför.
Kestävyystavoitteiden kokonaisvaikutus metsien käyttöön selvitettiin ensimmäistä kertaa20.1.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Suomi tavoittelee samanaikaisesti luontokadon pysäyttämistä, hiilineutraaliutta, vesistöjen hyvää tilaa sekä kestävää talouskasvua. Tuore selvitys kuvaa, mitä ympäristötavoitteet tarkoittavat metsien käytölle ja millaisia talousvaikutuksia niillä olisi.
First-ever comprehensive study on the impact of sustainability targets on forest use published20.1.2026 01:00:00 EET | Press release
Finland aims to simultaneously halt biodiversity loss, achieve carbon neutrality, ensure the healthy status of water bodies, and at the same time promote sustainable economic growth. A new study outlines what these environmental targets mean for forest use and what their economic impacts would be.
Försvarsinnovationer skapar tillväxt och arbetstillfällen i Finland – Define blir riksomfattande8.1.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Genom att stödja det nationella Define-nätverket påskyndar Sitra innovationerna inom försvars- och säkerhetssektorn. Samarbetet som nu utökas till sex städer innebär tillväxt, arbetstillfällen och nya möjligheter för hela Finland.
Suomelle puolustusinnovaatioista kasvua ja työpaikkoja – Define laajenee valtakunnalliseksi8.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Sitra vauhdittaa puolustus- ja turvallisuusalan innovaatioita tukemalla uutta valtakunnallista Define-verkostoa. Kuuteen kaupunkiin laajeneva yhteistyö tuo kasvua, työpaikkoja ja uusia mahdollisuuksia koko Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
