Parsaviikkojen alkua odotellaan jo talvella. Nyt ne käynnistyvät!

Ravintola Kappelissa keitetään 100 kiloa parsaa viikossa
”Ruokasesongit ovat kaltaisellemme klassikkoravintolalle todella tärkeitä, sillä ne tarjoavat monille ruokaelämysten ystäville uuden syyn lähteä ravintolaan. Tämä on todella suosittu sesonki, asiakkaamme alkavat jo talvella kysellä, milloin parsaviikot tänä vuonna alkavat. Näen kyselyt myös toiveikkaana odotuksena alkavasta keväästä”, Kappelin keittiöpäällikkö Kimmo Martiskainen kertoo.
”Vihreää ja valkoista parsaa keitetään meillä viikoittain 100 kiloa – ja kaikki kuoritaan muuten keittiössämme käsin”, Martiskainen jatkaa.
Kevään uutuuksina parsamousse ja parsapannu
”Sesongit ovat yhä isommassa roolissa. Toisaalta klassikkoannokset pitävät pintansa vuodesta toiseen, myös parsaviikoilla”, Martiskainen toteaa.
Kappelin kolmen ruokalajin parsamenun aloittaakin myös keväällä 2023 ravintolan klassikko: kuohuviinillä maustettu parsakeitto. Pääruokana tarjoillaan paistettua nieriää ja parsaa hollandaise sekä vihreää ja valkoista parsaa vuohenjuusto-gruyeren kanssa.
HOK-Elannon ravintoloiden parsamenuilta löytyy joka vuosi myös uutuusannoksia, kuten Casa Largon basilikalla maustettu parsamousse ja Salven palvikyljellä mehevöitetty parsapannu, pyttipannun uusi keveämpi versio.
Vltavassa parsaa nautitaan pintasavustetun lohen ja tilliperunoiden tai ylikypsän häränrinnan ja punaviinikastikkeen kanssa. Uudistuneen La Famiglian parsamenulla tarjoillaan valkoista parsaa karitsan paahtopaistin kanssa ja vihreää parsaa yhdistettynä parsarisottoon ja kuhaan. Menuiden jälkiruoissa maistuvat raikkautta ja keväisyyttä korostavat maut, kuten mansikka, raparperi ja sitruuna.
Yhdistämällä parsamenu suositusviiniin, Wolfbergerin Rieslingiin tai Pinot Noiriin, on tarjolla gastronominen kokonaiselämys.
Sesonkiajattelun yleistyminen melko uusi ilmiö
Klassikkoravintola Kappelissa parsaa on syöty 1800-luvulta alkaen, mutta sesonkiajatteluun perustuvat parsaviikot yleistyivät niin Kappelissa kuin muissakin suomalaisravintoloissa vasta 1990–2000-luvuilla.
”Parsaviikoista tuli suosittu ilmiö 2000-luvulla, kun monissa helsinkiläisravintoloissa alettiin nostaa keväisin parsaa keskiöön. Muutamat yksittäiset ravintolat viettivät parsaviikkoja jo 1970-1980-luvuilla”, Hotelli- ja ravintolamuseon amanuenssi Laika Nevalainen kertoo.
”Tätä ennen sesongit huomioitiin enemmänkin niin, että kauden herkkuja tarjoiltiin osana normiruokalistaa. Kuten Kappelissa, jossa tuore parsa oli 1930-luvun kesinä ruokalistan sesonkiherkkua uusien perunoiden, korvasienien, kanttarellien, rapujen, tuoreiden tomaattien ja mansikoiden ohella. Osana juhlien ruokalistoja parsa on ollut aina, 1900-luvun alussa tosin useimmiten säilykeversiona”, Nevalainen jatkaa.
”Meillä, kuten koko ravintola-alalla, on 2000-luvulla panostettu kotimaisten raaka-aineiden yhä suurempaan käyttöön. Se on johtanut myös vahvempaan sesonkiajatteluun, kausilistat ja parsaviikot osana sitä. Mutta kyllä Kappelissa sesongeilla on pitkä historia, muun muassa 1950-luvulla meille tultiin nauttimaan kauden ensimmäiset uudet perunat”, Martiskainen toteaa.
Parsaviikot HOK-Elannon ravintoloissa:
Ravintola Kappeli 24.4.–17.6.2023
Vltava, Belge, Casa Largo, Salve, Fredde´s, La Famiglia Helsinki ja La Famiglia Flamingo 13.4.–31.5.2023
Parsamenut:https://www.raflaamo.fi/fi/parsat
Lisätietoja: Kimmo Martiskainen, keittiöpäällikkö, Ravintola Kappeli, puh. 010 766 3884, kimmo.t.martiskainen@sok.fi
Ravintola Kappelin parsamenu 2023:
Kuohuviinillä maustettua kuohkeaa parsakeittoa, marinoitua parsaa
Paistettua nieriää ja vihreää parsaa, Hollandaisekastiketta ja sitrusperunaa
Raparperia, mansikkaa ja tuorejuustoa
56,90 € S-Etukortilla/ 67€ norm. hinta
Keittiöpäällikkö opastaa, näin kuorit ja keität parsan:
Valkoinen parsa: Kuori kuorimaveitsellä alkaen noin 1 cm nupusta alaspäin, aina 1,5 kertaa. Katkaise puinen kantaosa pois. Keitä runsaassa vedessä 8-10 minuuttia.
Vihreä parsa kuoritaan kuten yllä, kun valmistustapana on keittäminen/höyryttäminen. Grillatessa riittää, kun poistaa puisen kantaosan. Vihreää parsaa keitetään runsaassa vedessä 3-4 minuuttia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avautuu Hybridiarena Hypessä29.4.2025 10:22:13 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uusi ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avaa ovensa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Hybridiarena Hypessä tiistaina 29. huhtikuuta. Korkealla seitsemännessä kerroksessa sijaitseva ravintola yhdistää skandinaavisen brasserie-keittiön, laadukkaat viinit sekä 600-paikkaisen kattoterassin.
Grillit koreaksi aasialaisilla mauilla – viime kesänä pääkaupunkiseudulla villinneet pinsat saavat sisaren23.4.2025 10:21:37 EEST | Tiedote
HOK-Elanto polkaisee kevään grillikauden käyntiin korealaisilla grillitacoilla. Aasialaiset ja etenkin korealaiset maut trendaavat nyt niin kansainvälisissä kuin suomalaisissakin keittiöissä, ja alkavan kesäkauden kunniaksi on aika pistää myös grillit koreaksi. Rapeita ja kuohkeita sorriso-leipiä sekä muita korealaisten grillitacojen aineksia on saatavilla kaikista HOK-Elannon Prismoista, valikoiduista S-marketeista, sekä Food Market Herkku -myymälästä 24.4.2025 alkaen.
Prisma Sellon remontti päätökseen – uudistettu myymälä tarjoaa ratkaisun arjen ruokapulmaan7.4.2025 08:59:36 EEST | Tiedote
Tammikuussa 2025 alkanut reilun kolmen kuukauden remonttiurakka on saatu päätökseen Espoon Prisma Sellossa, ja uudistuneen myymälän avajaisia juhlistetaan 10.4.2025 alkaen. Jatkossa Prisma Sellon asiakkaat pääsevät nauttimaan muun muassa suosituista siipi- ja kebabbuffeteista, entistä laajemmasta hedelmä- ja vihannesosastosta sekä uudistuneesta käyttötavaraosastosta – Prisman aina edullisella hintatasolla tietenkin.
Varma kevään merkki – keltaisten Alepa-pyörien pyörät pyörivät jo kymmenettä kautta27.3.2025 11:06:10 EET | Tiedote
Alepa-fillareiden kausi alkaa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla 1.4.2025. HOK-Elannon Alepa-ketju toimii tuttuun tapaan pyörien pääyhteistyökumppanina – tänä kesänä jo kymmenettä vuotta peräkkäin.
HOK-Elanto avaa kevään aikana kaksi uutta ravintolaa Espoon Kivenlahteen – ensimmäisenä ovensa avaa Lilla Sten 21.3.21.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto avaa kaksi uutta ravintolaa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevaan Hybridiarena Hypeen. Ravintolat Lilla Sten – All Day Bistro & Cafe sekä Ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop tarjoavat monipuolisia makuelämyksiä niin urheilu-, viihde- ja elämyskeskuksen kävijöille kuin kaikille muillekin hyvä ruuan ystäville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme