Patolan metsässä ja lähialueilla kaadetaan puita elokuussa
29.7.2019 12:05:05 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Työ alkaa elokuun alussa lintujen pesimäkauden jälkeen. Sen jälkeen aloitetaan putken asennustyöt. Työt valmistuvat kesällä 2020.
Patolassa kaasuputken rakentaminen edellyttää noin 12 metriä leveän työalueen raivaamista metsään. Myös Henrik Sohlbergin puistosta ja Itsenäisyydenpuistosta joudutaan kaatamaan puita rakennustöiden takia.
Putki kulkee Henrik Sohlbergin puiston ja Itsenäisyydenpuiston läpi
Patolan metsän itäpuolella kaasuputkelle on suunniteltu linjaus Henrik Sohlbergin puiston ja Itsenäisyydenpuiston läpi. Linjaus on suunniteltu mukailemaan nykyisiä raitteja, jotta rakentamisen vaikutukset puistoissa jäisivät mahdollisimman pieniksi. Linjauksen suunnittelussa on otettu huomioon myös metsästä alkukeväällä löytynyt liito-oravan reviiri, muut arvokkaat luontokohteet ja ensimmäisen maailmansodan aikaiset suojellut muinaisjäännökset.
Tuusulanväylän länsipuolella uutta putkea rakennetaan Suursuonpuiston, Suursuonlaidan, Pirjontien ja Pirkkolantien reunaan sekä Maunulanpuistoon. Maunulassa ja Pirkkolassa kaasuputki täytyy siirtää, jotta uudet asuinrakennukset ja Raide-Jokeri voidaan rakentaa. Myös päiväkoti Suursuon uudisrakennuksen käyttöönotto edellyttää putken siirtämistä.
Putkilinjan raivaustöistä vastaa Helsingin kaupunki. Kaupunki on tilannut kaasuputken siirtotyöt Gasumilta. Kaupunginhallitus päätti asiasta syyskuussa 2018. Lisätietoja putki- ja johtosiirroista saa kaupungin verkkosivuilta osoitteesta hel.fi/johtosiirrot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Koskikallio
metsävastaava
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 38452,
etunimi.sukunimi@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Byggandet av Malms skolcampus inleds8.6.2026 08:52:54 EEST | Pressmeddelande
Den historiska skolbyggnaden på Kyrkobyvägen 17 utökas med en modern ny byggnad när utbyggnaden och renoveringen av grundskolan och daghemmet i Malm startar i juni 2026. De renoverade lokalerna rymmer nästan tusen barn.
Malmin peruskoulun ja päiväkodin rakentaminen alkaa8.6.2026 08:52:54 EEST | Tiedote
Kirkonkyläntie 17:n historiallinen koulurakennus laajenee modernilla uudisrakennuksella, kun Malmin peruskoulun ja päiväkodin laajennus- ja perusparannusurakka alkaa kesäkuussa 2026. Uudistettuihin tiloihin mahtuu lähes tuhat lasta.
Bron vid Barnhemsgatan öppnades för fotgängare och cyklister den 4 juni5.6.2026 13:44:55 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelbron över Banan gör det enklare och tydligare att röra sig i området. I anslutning till bron finns även en ny ramp, som leder från Banan från centrumhållet direkt till Mariaområdet. Utvecklingen av området för tidigare Maria sjukhus kommer att fortsätta fram till decennieskiftet.
Lastenkodinkadun silta avattiin jalankulkijoille ja pyöräilijöille 4. kesäkuuta5.6.2026 13:44:55 EEST | Tiedote
Baanan ylittävä jalankulku- ja pyöräilysilta helpottaa ja selkeyttää alueella liikkumista. Sillan yhteydessä on myös uusi ramppi, joka johtaa keskustan suunnasta Baanalta suoraan Marian alueelle. Entisen Marian sairaala-alueen kehittäminen jatkuu vuosikymmenen vaihteeseen saakka.
Lastenkodinkatu bridge to be opened to pedestrians and cyclists on 4 June5.6.2026 13:44:55 EEST | Press release
The pedestrian and cycle bridge over the Baana cycle path will make moving around the area easier and clearer. The bridge also has a new ramp leading from the Baana path from the direction of the city centre directly to the Maria area. The development of the former Maria Hospital site will continue until the turn of the decade.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme