Paula Virri YTK:n päälakimieheksi
29.3.2019 09:51:16 EET | YTK | Tiedote

Virri siirtyy YTK:lle Turun kauppakamarista, jossa hän on toiminut vuodesta 2000 lakiasioista vastaavana johtajana. Lisäksi hän on hoitanut edunvalvontaan ja vaikuttamiseen liittyviä tehtäviä. Virrillä on monipuolinen kokemus työelämän lainsäädännöstä, erityisesti työsuhdeasioista. Ennen kauppakamaria hän toimi pitkään asianajajana. Virri on toiminut myös YTK:n hallituksen varajäsenenä vuosina 2009-2016.
Turun kauppakamari on Pohjoismaiden suurimpia kauppamamareita ja merkittävä vaikuttaja alueen työ- ja yrityselämän muutoksissa ja kehityshankkeiden edistäjänä.
”Kauppakamari on työ- ja yrityselämän muutosten keskiössä. Paulan kauppakamari- ja juridiikan kokemus on erinomainen tausta YTK:n päälakimiehen tehtävään. Myös edunvalvonnan kokemuksesta on hyötyä, kun työttömyysturvalainsäädännön muutoshankkeita viedään eteenpäin. Toivotan Paulan meille lämpimästi tervetulleeksi”, toteaa YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
”YTK on kehittämismyönteinen, eteenpäin katsova ja voimakkaasti kasvava organisaatio, ja haluan olla mukana tekemässä Suomen parasta asiakaspalvelua sen jäsenille. Tämä on minulle myös hieno mahdollisuus kehittyä ammatillisesti”, sanoo Paula Virri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna AlamäkiToimitusjohtaja
Puh:050 544 3245sanna.alamaki@ytk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Yleinen työttömyyskassa YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa jo yli 425 000 palkansaajaa työttömyyden varalta. Jäsenmäärältään YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa ja toimistossamme Loimaalla työskentelee 130 ansioturvan ammattilaista. www.ytk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Suomalaisten arki kiristynyt – ruokaostoksista ja isoista hankinnoista tingitään7.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Noin puolet työikäisistä kokee kotitaloutensa taloudellisen tilanteensa heikentyneen viimeisen vuoden aikana. Lähes yhtä moni on siirtänyt suurempia hankintoja, ja reilu kolmannes on vähentänyt ruokakuluja. Eniten ovat tinkineet 25–34-vuotiaat.
Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi17.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
YTK antoi enimmäismaksuajan päättymisen vuoksi viime vuonna jo yli 10 000 päätöstä. Luku on huomattavasti aiempaa suurempi, ja sama kehitys on jatkunut myös kuluvana vuonna. Toisaalta lomautetut työllistyvät samaan tahtiin kuin ennenkin.
YTK panostanut soviteltujen hakemusten sujuvaan käsittelyyn10.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassa käsitteli vuonna 2025 yli kolmanneksen kaikista ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan etuuspäätöksistä. YTK on jo pitkään panostanut erityisesti soviteltujen etuuksien käsittelyyn, joissa pitkät käsittelyajat voivat muodostaa hakijalle merkittävän taloudellisen riskin.
Lomautukset kasvaneet alkuvuonna27.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassan alkuvuoden hakemusmäärät kertovat työmarkkinoiden kaksijakoisesta tilanteesta. Uudet työttömyysjaksot ovat pysyneet viime vuoden tasolla, mutta alkavien lomautusten määrä on kasvanut.
YTK pääyhteistyökumppanina Kesätyö.fi-palvelussa – "haluamme avata nuorille sujuvan polun työelämään"20.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Kesätyö.fi-palvelu on avattu alkuvuoden kesätyöhakuja varten. Palvelussa on jo noin 10 000 kesätyöpaikkaa nuorten haettavissa. YTK on mukana palvelun pääyhteistyökumppanina. Yhteistyö tukee nuorten kiinnittymistä työelämään ja kassatietoisuuden lisäämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme