Pauli Keränen PI-johtamiskoulun toimitusjohtajaksi

- Pauli tuo PI-johtamiskoululle mielenkiintoisen yhdistelmän liike-elämän, hallinnon, juridiikan ja osuustoiminnan tuntemusta. PI-johtamiskoulu on asiakkailleen ja omistajilleen erittäin tärkeä strateginen yhteistyökumppani. Pauli jatkaa nykyisen, eläkkeelle jäävän toimitusjohtajamme Jukka Suvitien erinomaista ja arvostettua työtä asiakkaidemme parissa, kertoo Pellervo-Instituutti Oy:n hallituksen puheenjohtaja, MTK:n talousjohtaja Heikki Laurinen.
Osuustoiminta tuli Keräselle tutuksi, kun hän toimi muutaman vuoden ajan sijoitusosuuskunta Arvon sijoituspäällikkönä. Kyseessä on yritys, jonka tavoitteena on vastuullisen sijoitustoiminnan avulla tuottaa pitkäjänteisesti arvoa jäsentensäsijoituksille. Jäsenpohjaisten organisaatioiden johtamisen ja hallinnon valmentaminen ja kehittäminen onPI-johtamiskoulun toiminnan ytimessä.
- Odotan innolla tutustumista asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin, työyhteisöön ja koko toimintakenttään. Tavoitteeni on, että voimme tarjota asiakastarpeiden mukaisia koulutus- ja osaamispalveluja monikanavaisesti. Näin ne olisivat entistäkin innostavammin, helpommin sekä ajasta ja paikasta riippumatta saatavilla, sanoo Pauli Keränen.
PI-johtamiskoulu on osuustoiminnan ja jäsenpohjaisten organisaatioiden osaaja
PI-johtamiskoulu on ainoa koulutusorganisaatio Suomessa, joka tarjoaa liiketoimintalähtöistä johtamis- ja strategiakoulutusta jäsenpohjaisten organisaatioiden näkökulmasta. Se on perustettu 1991. PI-johtamiskoulu auttaa asiakkaitaan kohti hyviä päätöksiä parantamalla hallinnon ja johdon valmiuksia. Asiakkaita ovat etenkin osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt, metsänhoitoyhdistykset ja järjestöt, mutta myös suomalaiset osake- ja pörssiyhtiöt.
Koulutusyrityksen omistavat Osuustoimintakeskus Pellervo ja MTK. Sillä on vahva valmentajien verkosto. PI-johtamiskoulu järjestää sekä yksittäisille organisaatioille räätälöityjä koulutuksia että kaikille avoimia kursseja, joista tunnetuinon noin vuoden mittainen HLJ eli Hyväksytty luottamusjohtaja -kokonaisuus.
-PI-johtamiskoulun tavoitteena on kehittyä alallaan halutuimmaksi kumppaniksi omistajuuden ja omistajaohjauksen kehittäjänä ja sparraajana. Yhtenä mahdollisena painopisteenä näen yhteistyön laajentumisen osuuskauppojen ja osuuspankkien suuntaan, sanoo yrityksen hallituksen varapuheenjohtaja Kari Huhtala.
Pauli Keränen aloittaa PI-johtamiskoulussa joulukuun 5. päivänä. Nykyinen toimitusjohtaja, varatuomari Jukka Suvitie siirtyy eläkkeelle vuodenvaihteessa.
Lisätiedot:
Heikki Laurinen, PI-johtamiskoulun hallituksen puheenjohtaja, p. 040 520 0260
Pauli Keränen, PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja 5.12. alkaen. p. 045 642 1223 www.johtamiskoulu.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n Tiainen Äänekoskella: Uuden aluehallinnon on tuettava maaseudun elinvoimaa ja yrittämistä2.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen aluehallinto uudistuu vuodenvaihteessa, kun toimintansa aloittavat kymmenen alueellista elinvoimakeskusta sekä uusi valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto. Nykyiset ELY-keskukset ja AVI:t lakkautetaan. ”Muutoksen on vahvistettava maaseudun elinvoimaa, turvattava palvelujen saatavuus ja varmistettava maataloushallinnon sujuva toiminta heti alusta lähtien”, korostaa MTK:n johtaja Simo Tiainen MTK Keski-Suomen syyskokouksessa 2.12. Äänekoskella.
METSO-ohjelman rahoitusta on korotettava – valtion vastuu säilytettävä1.12.2025 14:15:49 EET | Tiedote
Seitsemän järjestöä vetoaa yhdessä METSO-ohjelman rahoituksen puolesta poliittisille päättäjille toimitetussa kirjelmässä. Tavoitteita vastaavalla rahoituksella voidaan varmistaa maanomistajien mahdollisuus vapaaehtoiseen metsien suojeluun - erityisesti luonnontilaisten metsien ja vanhojen metsien osalta.
Metsänhoitoyhdistyksen jäsen pääsee mukaan metsäsertifiointiin – sitoutumatta yhteen puunostajaan28.11.2025 14:51:51 EET | Tiedote
PEFC-sertifiointi kertoo metsänomistajan sitoutumisesta kestävään metsätalouteen ja vastuulliseen luonnonvarojen käyttöön. Metsänhoitoyhdistyksen kautta sertifiointi hoituu helposti, luotettavasti ja ilman lisäkuluja – samalla tuetaan metsänomistajien yhteistä edunvalvontaa. MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola muistuttaa, että metsänomistajan kannattaa kilpailuttaa puukauppansa eikä sitoutua suoraan yhteen ostajaan, vaikka eri yhtiöt tarjoavat omia PEFC-ryhmiään.
MTK: Uusi EU-strategia vauhdittaa biotaloutta – mahdollisuuksia metsille ja maataloudelle27.11.2025 14:56:11 EET | Tiedote
Biotalous on viime vuosien aikana loistanut poissaolollaan Euroopan unionin päätöksenteossa. Biotaloutta ja on lähestytty rajoituksien ja byrokratian näkökulmasta, eikä metsäalan ja maatalouden mahdollisuuksia ole ymmärretty. EU:n uusi biotalousstrategia tuo toimialan takaisin Euroopan laajuiseen päätöksentekoon, MTK näkee.
Tero Hemmilä on valittu MTK:n uudeksi puheenjohtajaksi27.11.2025 09:17:20 EET | Tiedote
MTK:n valtuuskunta valitsi tänään Tero Hemmilän Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


