Pauli Kopun tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen julkaistaan 6. kesäkuuta
29.5.2019 10:55:35 EEST | Into Kustannus | Uutinen

Media television jälkeen – Tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen julkaistaan 6. kesäkuuta kello 17 Akateemisen Kirjakaupan Kohtaamispaikalla (Pohjoisesplanadi 39, Helsinki), jossa Pauli Kopun kanssa keskustelussa Markkinointi & Mainonta -lehden Jani Niipola. Sitä ennen kello 16:30 Kohtaamispaikalla haastatellaan tietokirjailija Risto Isomäkeä uutuusteoksestaan Miten Suomi pysäyttää ilmastomuutoksen. Tervetuloa!
“Mikään media ei ole enää vain yksi kanava vaan monikanavaisuus pirstaloi yllättävällä tavalla myös Suomen kansaa. Meidän etuna ovat vahvat monikanavaiset mediatalot joiden intresseissä on vahva suomalainen sisältö: ulkomaiset toimijat eivät ole kiinnostuneita suomalaisille tärkeistä arvoista, uutisista ja kulttuurista”, sanoo kirjan kirjoittaja, liikkuvan kuvan asiantuntija Pauli Kopu. “Monikanavainen kotimainen media on meille arvokas niin polittisesti, taloudellisesti kuin kulttuurisesti - tehtävämme on pitää oma media arvossaan.”
Media television jälkeen kertoo murroksen tarinan teknologian, liiketoiminnan ja luovuuden kautta. Nämä kolme synnyttivät digitalisaation, joka muutti musiikin, printin ja lopulta television. Yli 50 vuotta jatkunut massamedian kausi on ohi. Kirjaa varten on haastateltu lukuisia kansainvälisiä asiantuntijoita median, viihteen, markkinoinnin, teknologian, akatemian, rahoituksen ja kasvuyrittäjyyden kentältä.
Ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana ja puolustusvoimien taistelukuvaajana toiminut Kopu palkittiin Cannesissa 2012 maailman lupaavimpana nuorena tuottajana, ja on työskennellyt Los Angelesissa sisällöntuottajana Roviolle, NASAlle, Microsoftille ja National Geographicille. Pauli Kopu on yksi YouTube-fanitapahtuma Tubeconin perustajista sekä avainhenkilöitä startup- ja teknologiatapahtuma Slushin alkuvaiheiden luovassa timissä. Kopu on liikkuvaan kuvaan erikoistuneen toimiston KLOKin perustaja.
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköKustantaja
Puh:050 436 2170mika.ronkko@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Elaf Alin selviytymistarina: kunniaväkivallan varjosta vapauteen20.5.2026 12:20:40 EEST | Tiedote
Ruotsalais-irakilaisen Elaf Alin palkittu esikoisteos Sanoitko minulle rakkaus? on henkilökohtainen kuvaus kasvamisesta kunniasorron tiukasti hallitsemassa perheessä. Kirja nousi Ruotsissa heti ilmestyttyään myynti- ja arvostelumenestykseen. Elaf Ali saapuu kesäkuussa Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen.
Siamäk Naghianin kaksikielinen runoteos kutsuu pysähtymään20.5.2026 07:31:32 EEST | Tiedote
Hiljaiset sadut on lohdullinen matka luonnon syliin ja ihmisyyden ytimeen. Siamäk Naghian – joka tunnetaan myös kansainvälisesti menestyneen Genelecin toimitusjohtajana – kirjoitti runoteoksen sekä suomeksi että äidinkielellään persiaksi.
Eveliina Talvitien Helga-romaanista kantaesitys Porin Teatteriin19.5.2026 12:33:16 EEST | Tiedote
Eveliina Talvitien omapäisistä käsityöläisnaisista kertovan romaanitrilogian avausosa Helga sovitetaan näytelmäksi, joka saa ensi-iltansa Porin Teatterissa syyskuussa 2027. Trilogian toinen osa Matleena julkaistiin tänä keväänä.
Agenttimummo koukuttaa alakoululaiset kirjan ääreen12.5.2026 11:34:25 EEST | Tiedote
Seiskaluokkalaisen Alexin ja hänen Rauha-mummonsa vauhdikkaat seikkailut jatkuvat suositun sarjan neljännessä osassa Agenttimummo ja kultainen vaippa. Ilkka Olavin kirjoittama ja Ossi Pirkosen kuvittama tarina kiskoo ruudulla roikkuvan varhaisnuoren kirjan ääreen hurjilla juonenkäänteillään ja Fortnite-teemallaan.
Heli Meklinin elämäntarina osoittaa, kuinka varatonkin voi vaurastua12.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Viisitoista vuotta tanssitaiteilijana toiminut Heli Meklin kyllästyi rahattomuuteen ja päätti ottaa vastuun henkilökohtaisesta taloudestaan: hän muutti Tallinnaan, opiskeli juristiksi, hyppäsi finanssitalon uraputkeen ja innostui asuntosijoittamisesta. Uutuuskirjassa Persaukinen tahtoo Porschen Meklin kuvaa vauhdikasta vaurastumismatkaansa ja jakaa parhaat selviytymiskonstinsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

