Pauliina Helminen aloittaa lupa- ja kansalaisuusyksikön johtajana
29.1.2021 11:44:32 EET | Maahanmuuttovirasto | Tiedote
Helmisellä on monipuolinen työkokemus maahanmuuttohallinnosta. Hän työskentelee tällä hetkellä virastossa lupa- ja kansalaisuusyksikössä vastuualueen johtajana. Helminen on työskennellyt Maahanmuuttovirastossa erilaisissa tehtävissä vuodesta 2000.
- Olen todella innoissani uudesta tehtävästä ja sen monimuotoisista haasteista. Yksikölle asetetut tavoitteet lähivuosille ovat kovia, ja pidän tärkeänä niiden tavoittelua yhdessä koko henkilöstön kanssa. Haluan vaikuttaa siihen, että toimintamme on mahdollisimman sujuvaa, asiakaslähtöistä ja laadukasta. sanoo Helminen.
Lupa- ja kansalaisuusyksikkö käsittelee muun muassa Suomeen työn, opiskelun ja perheen takia muuttavien oleskelulupahakemukset, kansalaisuushakemukset ja vastaa EU-kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oleskelun laillistamisesta. Lisäksi eri puolella Suomea toimivat yhdeksän palvelupistettä ovat osa yksikköä. Yksikössä työskentelee vuonna 2021 noin 390 henkilöä.
Lupa- ja kansalaisuusyksikön toiminnan kehittämisessä korostuu erityisesti automaation merkitys ja siihen liittyvien uudistusten läpivieminen. Maahanmuuttoviraston keskeisenä tavoitteena on saavuttaa yhden kuukauden käsittelyaika työperusteisissa oleskeluluvissa vuoteen 2023 mennessä sekä 2 viikon käsittelyaika erityisasiantuntijoiden, startup-yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä luvissa vuoden 2021 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt: Maahanmuuttoviraston viestintä, s-posti: media@migri.fi, p. 0295 433 037
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MaahanmuuttovirastoPL 10
00086 Maahanmuuttovirasto
Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto arvioi uudelleen Iranin turvallisuustilannetta – turvapaikkahakemusten päätöksenteko keskeytetään osittain5.2.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Iranin turvallisuustilanne on muuttunut suurten mielenosoitusten ja turvallisuusjoukkojen väkivallankäytön myötä, minkä vuoksi päätösten tekeminen iranilaisten turvapaikkahakemuksiin keskeytetään osittain.
Maahanmuuton tilastot 2025: Maahanmuutto Suomeen laskussa30.1.2026 10:00:27 EET | Tiedote
Monien maahanmuuton eri lupatyyppien hakemusmäärät ovat laskussa. Niin työntekijöiden, opiskelijoiden kuin kansainvälisen suojelunkin hakemusten määrät ovat vähentyneet. Perheenjäsenten osalta hakemusmäärissä on ollut puolestaan pientä kasvua.
Asiakaskysynnän kasvu ja henkilöstöresurssien väheneminen vaikuttavat Maahanmuuttoviraston asiakaspalveluun23.1.2026 11:24:29 EET | Tiedote
Valtiotalouden säästöt osuvat monin tavoin Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viraston tulee suhteuttaa toimintaansa pieneneviin resursseihin. Henkilöstön määrän pieneneminen johtaa osaltaan palveluiden heikentymiseen.
Ulkomaalaislaki muuttuu pysyvän oleskeluluvan osalta 8.1.20268.1.2026 12:00:28 EET | Tiedote
Pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytyksiä tiukennetaan 8.1.2026. Lakiin lisätään uudet kotoutumisedellytykset pysyvän oleskeluluvan hakijoille.
Kansalaisuuslaki muuttuu 17.12.202517.12.2025 11:00:21 EET | Tiedote
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan. 17.12.2025 voimaantulevat lakimuutokset vaikuttavat toimeentuloa ja nuhteettomuutta koskeviin edellytyksiin sekä kansalaisuuden menettämiseen. Lakimuutos koskettaa kaikkia 17.12.2025 tai sen jälkeen jätettyjä kansalaisuushakemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme