Peder Balke – Arktisen lumo, 21.9.2023–14.1.2024 | Sinebrychoffin taidemuseo, Kansallisgalleria

Peder Balke kuuluu romanttisen maalaustaiteen kiehtovimpiin edustajiin Pohjois-Euroopassa. Balken vuonna 1832 tekemä matka Skandinavian pohjoisimmille seuduille innoitti taiteilijaa koko hänen loppuelämänsä ajan. Balke työsti matkan inspiroimana näkyjä arktisesta maisemasta – vuorista, yöttömistä öistä ja revontulista. Vain muutamat Balken aikalaistaiteilijat, kuten Wilhelm Maximilian Carpelan, François-Auguste Biard ja Christian Ezdorf, kuvasivat arktisia maisemia. Balke oli yksi varhaisimmista taidemaalareista, joka matkusti napapiirin pohjoispuolelle jo 1830-luvulla. Näyttelyyn sisältyy lisäksi matkakertomuksia ja muita kuvitettuja julkaisuja. Ne olivat aikalaisille ainoa tarjolla ollut kuvasto arktiselta alueelta.
Balke matkusteli laajasti ja tutustui oman aikansa johtaviin taiteilijoihin, intellektuelleihin ja muihin merkkihenkilöihin. Hän opiskeli maanmiehensä Johan Christian Dahlin ohjauksessa Dresdenissä. Siellä hän tutustui myös kuuluisan romantiikan maisemamaalarin, Caspar David Friedrichin teoksiin. Molemmat taiteilijat olivat tärkeitä esikuvia Balkelle. Balken kokeellista ja erittäin omaperäistä maalaustekniikkaa, joka näyttää – ainakin nykyajan katsojan silmin – lähestyvän jopa abstraktiota, voidaan verrata esimerkiksi William Turnerin taiteeseen. Balke tutustui Turnerin teoksiin todennäköisesti oleskellessaan Lontoossa vuonna 1850.
Näyttely esittelee lähes 50 Peder Balken maalausta ja lisäksi teoksia muilta aikalaistaiteilijoilta norjalaisista ja ruotsalaisista museo- ja yksityiskokoelmista. Lainaavia museoita ovat muiden muassa The Gundersen Collection (Oslo), Nasjonalmuseet (Oslo), Nordnorsk Kunstmuseum (Tromsø), Nationalmuseum (Tukholma) ja Göteborgs konstmuseum (Göteborg). Näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös näyttelykatalogi.
FT Knut Ljøgodt luonnehtii Balkea erääksi romantiikan ajan omaperäisimmistä ja kokeilevimmista taiteilijoista. ”Olemme ylpeitä, että saamme olla esittelemässä Balkea suomalaiselle yleisölle yhdessä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa”, Ljøgodt sanoo.
”Norjalainen 1800-luvun maisemamaalaus tunnetaan Suomessa huonosti siitä huolimatta, että hienoja teoksia on ollut jonkin verran mukana näyttelyissä. Peder Balken maalaukset arktisista maisemista tuovat silmiemme eteen maailman, jota harva tuntee vielä nykyäänkään ja jota ilmastonmuutos uhkaa”, Kirsi Eskelinen toteaa.
Peder Balke
- Peder Balke syntyi Helgøyan saarella tilattomien maatyöläisten perheeseen vuonna 1804. Hän alkoi aluksi harjoittaa koristemaalausta sukulaisensa oppipoikana.
- Vuosina 1827–1829 Balke opiskeli Kuninkaallisessa piirustuskoulussa Oslossa ja vuosina 1829–1833 Tukholmassa Carl Johan Fahlcrantzin ohjauksessa.
- Matkusti Pohjois-Norjaan vuonna 1832.
- Matkusti ensi kertaa Eurooppaan vuosina 1835–1836 ja opiskeli norjalaisen taiteilija Johan Christian Dahlin johdolla Dresdenissä, missä tutustui myös Caspar David Friedrichin taiteeseen. Palasi Dresdeniin vuosiksi 1843–1844.
- Vuosein 1844–1850 välillä Balke matkusteli Euroopassa, erityisesti Saksassa. Pariisissa hän sai tilauksen Ranskan kuningas Ludvig Filip I:ltä. Balken tilausta varten tekemiä luonnoksia on säilynyt Louvren kokoelmassa, mutta itse tilaus raukesi vuoden 1848 vallankumoukseen. Balke asui jonkin aikaa myös Lontoossa.
- Asetuttuaan Norjaan vuoden 1850 paikkeilla Balke omistautui yhteiskunnallisille asioille ja tuki järjestäytyvää työväenliikettä.
- Balke kuoli vuonna 1887 pitkälti unohdettuna taiteilijana. Hänen tuotantonsa löydettiin uudelleen vähitellen 1900-luvun aikana. Balken taide on viime aikoina noussut kansainväliseen maineeseen retrospektiivisten näyttelyiden myötä (Lontoo, 2014), New York (2017).
Näyttelyn kuraattorit
FT Kirsi Eskelinen on Kansallisgalleriaan kuuluvan Sinebrychoffin taidemuseon johtaja.
FT Knut Ljøgodt on norjalaisen Nordic Institute of Artin johtaja. Hän toimii tällä hetkellä Peder Balken tuotantoa esittelevän catalogue raisonnéen päätoimittajana. Hän on kuratoinut useita pohjoiseurooppalaiseen taiteeseen keskittyneitä näyttelyitä ja kirjoittanut aihepiiristä laajasti. Viimeaikaisiin julkaisuihin kuuluu muiden muassa Peder Balke: Sublime North (Skira 2020). https://nordicart.org
Lisätietoja näyttelystä:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen, p. +358 (0) 294 500 490, Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Intendentti Claudia de Brün, p. +358 (0) 294 500 468, Claudia.debrun@siff.fi
Tiedotus ja markkinointi:
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija Katariina Hänninen +358 (0)294 500 477, katariina.hanninen@siff.fi
Lehdistökuvat: https://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/media/peder-balke-arktisen-lumo
Pääsymaksu: 18 / 12 € / Museokortti / alle 18-v. maksutta
Avoinna: ti, to, pe 11−18, ke 11−20, la, su 10−17, ma suljettu
Opastilaukset: myynti@kansallisgalleria.fi
Yhteystiedot:
Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, 00120 Helsinki
p. +358 (0)294 500 460
siffinfo@siff.fi
www.siff.fi
Facebook @Siffmuseo | Instagram @sinebrychoffartmuseum | Twitter @Sinebrychoffart
Sinebrychoffin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa Kiasman ja Ateneumin taidemuseon kanssa.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo avautuu virtuaalinäyttelynä Digimuseo.fi -palvelussa15.3.2023 14:45:00 EET | Tiedote
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo julkaistaan nyt myös virtuaalisena näyttelynä. Verkkonäyttelyssä kävijä pääsee tutustumaan kotimuseon miljööseen alkuperäisine huonekaluineen ja taideteoksineen 360°-mallinnuksen avulla. Tietoa on tarjolla myös Sinebrychoffin suvusta, museorakennuksen historiasta sekä ympäröivästä puistosta ja tehdasmiljööstä.
Alexander Lauréus – Kohti Roomaa 16.2.2023 – 20.8.2023 Sinebrychoffin taidemuseo15.2.2023 16:08:54 EET | Tiedote
Sinebrychoffin taidemuseon tuottama näyttely Alexander Lauréus – Kohti Roomaa tarjoaa kattavan ja uusia näkökulmia avaavan katsauksen Lauréuksen elämään ja taiteeseen. Näyttelyssä seurataan taiteilijan jalanjälkiä Turusta Tukholman ja Pariisiin kautta Roomaan. Esillä on noin 70 öljyvärimaalausta sekä piirroksia. Mukana on useita teoksia, jotka eivät koskaan aiemmin ole olleet julkisesti esillä. Lauréus oli romantiikan maalaustaiteen edelläkävijä ja kosmopoliitti. Näyttely perustuu uuteen tutkimukseen ja Lauréuksen taiteen uudelleen arviointiin. Taiteilijan aika Roomassa saa huomiota taiteellisen tuotannon huipentumana. Edellisen kerran Alexander Lauréuksen taidetta esiteltiin monografisessa näyttelyssä 40 vuotta sitten Sinebrychoffin taidemuseossa.
Alexander Lauréus – Mot Rom 16.2.2023 – 20.8.2023 Konstmuseet Sinebrychoff14.2.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Utställningen Alexander Lauréus – Mot Rom som produceras av Konstmuseet Sinebrychoff ger en omfattande och ögonöppnande översikt över Lauréus liv och konst. Utställningen går i konstnärens fotspår från Åbo via Stockholm och Paris till Rom och omfattar omkring 70 oljemålningar och teckningar. Flera verk som aldrig tidigare har visats offentligt ingår. Lauréus var en kosmopolit och pionjär inom det romantiska måleriet. Utställningen bygger på ny forskning och en omvärdering av Lauréus konst. Konstnärens tid i Rom lyfts fram som kulmen på hans konstnärliga produktion. Alexander Lauréus konst visades senast i en monografisk utställning för 40 år sedan på Konstmuseet Sinebrychoff.
Alexander Lauréus – To Rome 16 February 2023 – 20 August 2023 at the Sinebrychoff Art Museum14.2.2023 14:00:00 EET | Press release
The Alexander Lauréus – To Rome exhibition produced by the Sinebrychoff Art Museum provides a broad overview of Lauréus’s life and art, as well as new perspectives. The exhibition follows in the artist’s footsteps from Turku to Stockholm and via Paris to Rome. Around 70 oil paintings and drawings are on display. The exhibition includes many works which have never before been publicly displayed. Lauréus was a pioneer in Romantic painting and a cosmopolitan. The exhibition is based on new research and reassessment of Lauréus’s art. The artist’s time in Rome receives attention as the apex of his artistic output. Alexander Lauréus’s art was last displayed in a monographic exhibition 40 years ago at the Sinebrychoff Art Museum.
Kaikkien aikojen kävijäennätys Sinebrychoffin taidemuseossa27.12.2022 10:30:00 EET | Tiedote
Sinebychoffin taidemuseossa on tämän vuoden aikana rikottu kaikki aiemmat kävijäennätykset. Tähän mennessä museossa on käynyt jo yli 90 000 museovierasta. Museon kävijämäärä on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa. Aiempi ennätys on vuodelta 2019, jolloin museossa esiteltiin saksalaisen renessanssimestarin Lucas Cranach vanhemman (1472–1553) maalauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme