PeeÄssä maksaa ylijäämänpalautusta 17,1 miljoonaa euroa
Asiakasomistajille palautetaan vuoden 2022 tilikauden tuloksesta yhteensä 17,1 miljoonaa euroa, joka on 1,9 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. PeeÄssän tulos viime vuodelta oli 22 miljoonaa euroa. Tuloksesta maksettiin myös yhteisöveroja noin 4,4 miljoonaa euroa.
- Osuuskaupan tulos palautuu aina alueen asiakasomistajille esimerkiksi investointien tai ylijäämänpalautuksen kautta. Ylijäämänpalautus on erityisesti nyt tärkeä piristysruiske asiakasomistajiemme talouteen, onhan osuuskaupan sääntömääräinen tehtävä edistää omistajiensa taloudellista hyvinvointia. Toivomme, että se tuo helpotusta mahdollisimman monen asiakasomistajan arkeen, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palauttaa osa osuuskaupan tekemästä tuloksesta, eli ylijäämästä, takaisin omistajille. Ylijäämän suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan PeeÄssään. Lopullisen päätöksen ylijäämänpalautuksen maksamisesta tekee aina osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.
- Ylijäämänpalautuksen maksaminen ei ole itsestäänselvyys. Sen takana on vuosien määrätietoinen työ osuuskaupassamme. Kustannustehokkaalla toiminnallamme varmistetaan edulliset hinnat, hyvä palvelu, investointien tekeminen palveluihin ja kaiken kukkuraksi tämä ylimääräinen palkitseminen. Tämän vuoden aikana maakunnan palveluiden kehittämiseen käytetään yli 38 miljoonaa euroa. Näihin investointeihin on varattu rahaa jo aiempina vuosina, joka tekee ylijäämän maksamisesta mahdollista, kun rakentamista ei ole tehty lainarahalla, kertoo Mikko.
Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan?
Ylijäämänpalautus maksetaan PeeÄssän asiakasomistajien S-tileille keskiviikkona 10. toukokuuta.
Mistä ylijäämänpalautusta kertyy?
Ylijäämänpalautusta maksetaan PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.
Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa?
Ylijäämänpalautusta maksetaan 3% PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Asiakasomistajat voivat arvioida sen summaa laskemalla omat PeeÄssän toimipaikoista tehdyt Bonusostot viime vuodelta esimerkiksi S-mobiilista.
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Uudistunut Kaavin S-market viettää ajavaisia1.6.2023 12:44:58 EEST | Tiedote
Kaavin S-marketin uudistaminen aloitettiin viime syksynä. Palveluita parannetaan muun muassa paistopisteellä, pikakassoilla ja asiakas-WC:llä, joista on tullut paljon asiakastoiveita.
Tahkon Talviteatterin kutkuttava komedianäytelmä on tulevan talvikauden teatteritapaus Savossa31.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Nokkela komedia nimeltä Kaikkien aikojen viikonloppu käynnistää Tahkon Talviteatterin neljännen kauden 16. marraskuuta 2023. Vauhdikkaista esityksistä nautitaan Break Sokos Hotel Tahkon uusituissa, entistä laajemmissa tapahtumatiloissa. Ohjaaja Ismo Apell odottaa hersyvän hauskasta näytelmästä hyvin suosittua. Näytelmän käsikirjoittaa Pirjo Heikkilä. Esitykset jatkuvat 1.3.2024 saakka.
ABC Carwash Iisalmi on avattu29.5.2023 11:50:51 EEST | Tiedote
Uusi autonpesupaikka ABC Carwash Iisalmi on avattu Iisalmen Prisman viereen. ABC Carwash Iisalmessa on kaksi pesukaistaa, jotka ovat käytössä ympäri vuorokauden. Pesut soveltuvat henkilö- ja pakettiautoille, joiden korkeus on maks. 2,80 m ja leveys maks. 2,50 m.
Jättipotti asiakasomistajille – PeeÄssä maksaa 17,1 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta9.5.2023 12:28:10 EEST | Tiedote
Ylijäämänpalautusta maksetaan 3% PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille tänä vuonna yhteensä 17,1 miljoonaa euroa.
ABC Carwash Varkaus on avattu4.5.2023 12:49:10 EEST | Uutinen
Uusi autonpesupaikka ABC Carwash Varkaus on avattu Varkauden Prisman mittarikentän viereen. ABC Carwash Varkaudessa on kaksi pesukaistaa, jotka ovat käytössä ympäri vuorokauden. Pesut soveltuvat henkilö- ja pakettiautoille, joiden korkeus on maks. 2,80 m ja leveys maks. 2,50 m. ABC Carwash Varkaus on ehdottomasti oman alansa ympäristövastuullisuuden edelläkävijöiden joukossa. Pesulassa on biologinen vedenpuhdistusjärjestelmä, jossa biotankit ovat sijoitettuna hallin sisälle. Varkauden ABC Carwash on ensimmäinen henkilö- ja pakettiautojen rollover-autopesukoneella varustettu pesupiste Suomessa, jossa tämänkaltainen vedenkierrätysjärjestelmä on käytössä. Biotankkien sijoittamisessa sisälle pesularakennukseen saadaan biologisen vedenpuhdistusjärjestelmän olosuhteet tasaisiksi ympäri vuoden. ABC Carwasheihin tulee Prowash Oy:n toimittama biologinen vedenpuhdistusjärjestelmä, jonka ansiosta pesujen vedenkulutus voidaan minimoida. Puhdistusteknologian ja -järjestelmä perustuu biologiseen pro
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme