Zeroten Oy

Peking torjuu koronavirusta suomalaisen Mecastepin ilmanpuhdistajalaitteilla

Jaa
Suomalainen sisäilma-asiantuntijayritys Mecastep Oy on toimittanut Pekingin kaupungille neljä Sterimat-ilmanpuhdistajalaitetta. Laite perustuu kotimaiseen ilmanpuhdistusteknologiaan ja sen ominaisuuksiin kuuluu, että se poistaa homeitiöitä, bakteereja ja viruksia sisäilmasta UV-C säteilyllä. Laitetta voidaan hyödyntää niin sisäilman parantamisessa kuin esimerkiksi virusuhkien torjumisessa, tässä tapauksessa Korona-viruksen tartuntojen ehkäisemisessä.
Mecastep Oy:n toimitusjohtaja Kari Vuorimaa ja Sterimat homeilmanpuhdistajat
Mecastep Oy:n toimitusjohtaja Kari Vuorimaa ja Sterimat homeilmanpuhdistajat

Mecastep Oy on toiminut sisäilma-alalla jo vuodesta 1990. Kukkilalainen yritys on erikoistunut sisäilmaongelmien poistamiseen ja ennalta ehkäisyyn etenkin julkisissa tiloissa, kuten terveydenhuollon tiloissa, oppilaitoksissa ja erilaisissa tuotantotiloissa. Yrityksellä on omaa tutkimus- ja kehitystoimintaa, ja nyt Kiinaan toimitettavat Sterimat-laitteet perustuvat sen omaan teknologiaan.

– Sterimat on alun perin kehitetty homeilmanpuhdistajaksi. Homeitiöiden lisäksi se poistaa sisäilmasta muun muassa viruksia ja haitallisia mikrobeja. Laite on suunniteltu tilojen käyttöturvallisuuden varmistamiseen, ja se vähentää tutkitusti tilojen terveyshaittoja, kertoo Kari Vuorimaa, Mecastep Oy:n toimitusjohtaja. 

Sterimatin avulla yritetään rajoittaa koronaviruksen leviämistä

Olemme miettineet Kiinan mahdollisuutta jo vuosien ajan, mutta todellisia toimenpiteitä Aasian markkinoille siirtymiseksi emme ole vielä tehneet. Vuosien varrella olemme kuitenkin tutustuneet nykyään Lahdessa asuvaan Minzhe Zhao’oon, joka tuntee paikallisviranomaisia Pekingistä. Hän ehdotti, että koska Sterimat tuhoaa viruksia, voisimme omalta osaltamme olla mukana rajoittamassa Koronaviruksen leviämistä – ja sillä tiellä nyt olemme. Sterimatit ovat nyt matkalla ja ne luovutetaan Kiinan punaiselle ristille tällä viikolla. Koneet annetaan tällä kertaa puhtaasti hyväntekeväisyydestä, mutta toki taustalla on ajatus Kiinan markkinoiden avautumisesta.

– Uskomme ja todella toivomme, että laitteemme voivat auttaa koronaviruksen torjumisessa. Yksi laite voi puhdistaa noin 50 neliömetrin kokoisen tilan. Laitteita voi hyödyntää esimerkiksi terveydenhuollon myös lisäksi myös ennalta ehkäisevästi: kun laite poistaa otsonia tuottamatta virukset ja muut terveydelle haitalliset ainekset sisäilmasta, sairastumisen riski pienenee huomattavasti, Mecastepin Operatiivinen johtaja Mika Iivonen esittelee. Suomessa laitteita on päivittäisessä käytössä noin 800 kpl, pääosin homeongelmista kärsivissä kiinteistöissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kari Vuorimaa
toimitusjohtaja, Mecastep Oy
puh. 050 597 8804
kari.vuorimaa@mecastep.fi


Mika Iivonen
Operatiivinen johtaja, Mecastep Oy
045 346 3030
mika.iivonen@mecastep.fi

Kuvat

Mecastep Oy:n toimitusjohtaja Kari Vuorimaa ja Sterimat homeilmanpuhdistajat
Mecastep Oy:n toimitusjohtaja Kari Vuorimaa ja Sterimat homeilmanpuhdistajat
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Zeroten Oy
Zeroten Oy
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa

http://www.zeroten.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Zeroten Oy

Meriseikkailuja ja maailmanennätyksiä – soutajalegendat Jari Saario ja Joonas Kuivalainen ottavat osaa LOL Expo 2024 -messutapahtumaan25.3.2024 15:02:17 EET | Tiedote

Kaksi soutajalegendaa, Jari Saario ja Joonas Kuivalainen, saapuvat huhtikuun 4. päivänä järjestettävään LOL Expo 2024 –liikunta- ja hyvinvointitapahtumaan Wanhaan Satamaan. Saario esittelee messuilla legendaarisen veneensä ja kertoo soutu-urakoistaan Atlantin yli Kuivalaisen tavoitellessa tapahtumassa minuutin sisäsoudun maailmanennätystä.

Uudentyyppisellä palvelukonseptilla tukea suomalaisten PK-yritysten kasvuun11.5.2023 14:47:20 EEST | Tiedote

Pk- yritysten siirtymistä digimarkkinoinnin pariin hidastaa usein markkinointiviestintäpalvelujen korkea hintataso ja vaikea terminologia. Markkinoinnin ja viestinnän rooli liiketoiminnan kasvattajana ja ylläpitäjänä on kuitenkin kiistaton. Zeroten on vastannut haasteeseen lanseeraamalla markkinointiviestinnän työkalupakin, Boundian, josta markkinointipalvelut saa valmiiksi paketoituina ja leasingrahoituksella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye