Pekka Ala-Pietilä, Dr. Heisenberg ja valokuvauksen maailma

Werner Karl Heisenberg (1901–1976) oli saksalainen tiedemies ja fysiikan nobelisti. Vuonna 1927 Heisenberg julkaisi epätarkkuusperiaatteensa, josta tuli kvanttifysiikan perusta ja nykyisten kvanttitietokoneiden mahdollistaja.
Heisenberg muutti pysyvästi tapaa hahmottaa aikaa ja paikkaa fysiikan keinoin.
Jo vuosikymmeniä sitten Pekka Ala-Pietilää alkoi kiehtoa Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen laajempi, allegorinen sovellettavuus myös ihmiselämään.
Näissä juuri ilmestyneissä teoksissaan Ala-Pietilä avaa ytimekkäin tekstein ja upein valokuvin Heisenbergin periaatteen hänessä synnyttämiä ajatuksia.
"Dr. Heisenbergin teoreemasta poiketen ihmiselämässä on tilanteita, joissa ajan ja paikan tarkastelu samanaikaisesti on mahdollista", kirjoittaa Ala-Pietilä. "Kykenemme näinä välähdyksenomaisina hetkinä näkemään meille olennaiset asiat niin aikaan kuin paikkaan kytkettyinä."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0400 328 300reetta@siltalapublishing.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Päivien kirja on jännittävä ja kaunis näkymä Patti Smithin maailmaan – Artisti konsertoi Suomessa kesäkuussa29.5.2023 10:15:04 EEST | Tiedote
Patti Smithin vastikään suomeksi ilmestynyt PÄIVIEN KIRJA sisältää yhden kalenterivuoden kehyksissä 366 pientä ikkunaa, joista avautuu näkymä tämän visionäärisen kirjailijan, runoilijan ja esiintyjän maailmaan. Teoksen kuvat ovat joko Smithin itsensä ottamia tai kuvia häntä elämän mittaan inspiroineista ihmisistä ja asioista. Patti Smith and Band konsertoi Helsingissä ja Tampereella 11.–13. kesäkuuta. **** Maanantaina 12.6. Patti Smith signeeraa kirjojaan Helsingin Oodi-kirjastossa kello 14–15.
Elämänmittainen salaisuus – Paavo Talvelan salattu tytär23.5.2023 13:25:05 EEST | Tiedote
73-vuotiaana tukholmalaisen Gunilla Boëthiuksen elämä järkkyy. Dna-testi osoittaa vääjäämättä, että Carl Gustaf Boëthius, tunnettu ruotsalainen kansanvalistaja ja yhteiskunnallinen keskustelija ei olekaan hänen isänsä. Käy ilmi, että naisen biologinen isä on maineikas ja kiistelty suomalainen kenraali Paavo Talvela.
Taiteesta erittäin suoraan – Tuula Karjalaisen muistelmat4.5.2023 11:33:42 EEST | Tiedote
TAITEESTA SUORAAN on merkittävän kulttuurivaikuttajan Tuula Karjalaisen kiehtova muistelmateos. Näin suorasanaista kirjaa ei ole ennen kirjoitettu suomalaisesta museo- ja taidemaailmasta. – Tuula Karjalainen (s. 1942) on ollut Helsingin taidemuseon ja Nykytaiteen museon Kiasman johtaja, opettanut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa sekä tehnyt tv- ja radio-ohjelmia taiteesta. Hän on myös kirjoittanut taiteesta suuren määrän artikkeleita ja kirjoja.
National Book Award -voittaja saapuu vieraaksi Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan2.5.2023 10:18:38 EEST | Tiedote
Ranskalais-korealainen kirjailija Elisa Shua Dusapin esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa lauantaina 13.5. – Dusapinin esikoisromaani SOKCHO TALVELLA sai National Book Awardin ja on ollut maailmanmenestys.
IHAN SAMA – Jyrki Lehtolan esseetrilogian päätösosa24.4.2023 13:22:55 EEST | Tiedote
Jyrki Lehtolan esseetrilogian herkistyneessä päätösosassa IHAN SAMA ihminen kohtaa itsensä ja ilmoittautuu sen jälkeen kursseille kohdatakseen itsensä paremmin. – Trilogian aiemmat osat ovat TESLA METSÄSSÄ (2019) ja TUNTEISTA (2021).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme