Pelastusviranomaisten apu on yleensä nopeasti tarjolla
Pelastustoiminnan kiireelliset hälytystehtävät olivat 2010-luvun ajan kasvussa, mutta vuonna 2019 kiireellisten tehtävien määrät kääntyivät laskuun. Tähän vaikutti muun muassa tulipalojen ja ensivastetehtävien eli potilaiden ensihoitoon liittyvien tehtävien lasku. Tiedot selviävät aluehallintovirastojen tekemästä peruspalvelujen arvioinnista, jossa tarkastellaan pelastustoiminnan nopean avun saantia ja hälytyspalvelujen saatavuutta vuonna 2019.
Kunnat vastaavat pelastustoiminnan järjestämisestä pelastustoimen alueilla, joita on Suomessa 22. Pääosin pelastustoimen alueet vastaavat maakuntien alueita, mutta Uudellamaalla toiminta on jaettu useampaan alueeseen. Vuonna 2019 pelastusviranomaiset hoitivat koko maassa noin 108 000 tehtävää. Hälytyspalvelujen saatavuus toteutuu koko maassa vähimmäistavoitteiden mukaisesti, mutta puutteitakin on.
− Suurissa kaupungeissa, kuten pääkaupunkiseudulla, pelastuslaitoksilla on eniten haasteita kiireellisen avun tarjoamisessa. Puutteita on toimintavalmiuden ja onnettomuuskohteiden saavuttamisessa, kertoo pelastusylitarkastaja Mira Leinonen.
Koko Suomi on jaettu neljän tason riskiluokkiin, joiden perusteella pelastustoiminnan palveluja suunnitellaan ja kohdennetaan. Korkeimman riskiluokan alueilla oli vuosina 2017−2019 eniten puutteita toimintavalmiusaikojen saavuttamisessa. Korkeimpaan riskiluokkaan kuuluvia alueita on varsinkin Helsingissä, Länsi-Uudellamaalla, Keski-Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Suuri merkitys ihmisten omalla varautumisella
Pelastustoiminnan tehtävien tulevaisuuden kehitystä ei voida täysin ennustaa, sillä esimerkiksi sääolosuhteet ja luonnonilmiöt vaikuttavat toimintaympäristöön. Vielä ei tiedetä, jatkuuko vuoden 2019 aikana tapahtunut hälytystehtävien lasku seuraavina vuosina. Pelastuslaitokset toteuttavat ja suunnittelevat toimenpiteitä tämänhetkisten puutteiden korjaamiseksi. Olennaista on lisäksi pyrkiä vaikuttamaan jokaisen omaan toimintaan riskien vähentämiseksi.
− Pelastusviranomaisten turvallisuusviestinnällä ja valvonnalla voidaan vaikuttaa ihmisten tietoisuuteen esimerkiksi onnettomuuksien riskeistä. Erityisen tärkeää ja ajankohtaista on varmistaa ikäihmisten turvallisuus kotioloissa, ja sen eteen pelastustoimen tekee yhteistyötä kuntien terveys- ja sosiaaliviranomaisten kanssa, Mira Leinonen toteaa.
Peruspalvelujen arviointi 2019
Peruspalvelujen saatavuuden arviointi on aluehallintovirastojen lakisääteinen tehtävä. Arvioinnilla seurataan, valvotaan ja arvioidaan peruspalvelujen saatavuuden yhdenvertaista toteutumista koko maassa. Arviointi tehdään joka toinen vuosi.
Missä tilassa ovat maamme varhaiskasvatus, kulttuuripalvelut, kirjastot, nuorisotoimi, liikunta, lastensuojelu, eläinlääkintä ja pelastustoimi. Tähän pyrkii vastaamaan peruspalvelujen arviointi 2019? Arviointiraportit julkaistiin 15.6.2020 aluehallintovirastojen Patio-järjestelmässä.
Peruspalvelujen arviointi 2019: pelastustoimi (patio.fi)
Peruspalvelujen arviointi 2019 kokonaisuudessaan (patio.fi)
#peruspalvelut
#AVIarvioi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
pelastusylitarkastaja Mira Leinonen, p. 0295 016 572
aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.
Myös uudessa virastossa toimimme yhdessä ihmisten ja alueiden parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeiseen kokoukseensa – varautumisen yhteistyö jatkuu Lupa- ja valvontavirastossa2.12.2025 13:48:21 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden neljänteen ja viimeiseen kokoukseensa tiistaina 2.12.2025. Vuoden 2026 alusta alkaen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande
Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
