Perhehoitoliiton liittokokous: Perhehoito hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle yhtenäisin toimintaohjein
Perhehoitoliiton liittokokous pitää sote-uudistukseen sisältyvien hyvinvointialueiden perustamista välttämättömänä, jotta hyvän perhehoidon edellytykset voidaan turvata. Toimeksiantosuhteisen perhehoidon laadukas ja tehokas järjestäminen vaatii onnistuakseen riittävän suuren väestöpohjan, keskitetyn koordinoinnin, erityistä osaamista ja yhtenäiset perhehoidon toimintaohjeet. Liitto näkee tärkeänä, että valtakunnallisia perhehoidon toimintaohjesuosituksia hyödynnetään alueellisissa toimintaohjeissa.
Kunnallisessa ja alueellisessa päätöksenteossa tulee varmistaa, että toimeksiantosuhteinen perhehoito eri ryhmille sisällytetään riittävin resurssein hyvinvointialueen järjestämisvastuulla oleviin palveluihin. Perhehoitoliiton liittokokous muistuttaa, ettei hyvää perhehoitoa ole ilman hyvinvoivia ja osaavia perhehoitajia. Toimeksiantosuhteisen perhehoidon alueellinen järjestäminen tukee rekrytoinnin onnistumista sekä perhehoitajien lakisääteisen ja vertaisuuteen perustuvan tuen järjestämistä, laatua ja riittävyyttä.
Toimeksiantosuhteisen perhehoidon järjestäminen alueellisesti turvaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden saada heidän tarpeisiinsa vastaavaa hyvää perhehoitoa paikkakunnasta riippumatta. Samalla turvataan perhehoidon erityisosaamista ja vastataan lisääntyvään palvelutarpeeseen resursseihin nähden viisaasti. Perhehoitoliiton liittokokous muistuttaa, että hyvin järjestetyn toimeksiantosuhteisen perhehoidon saatavuus hillitsee julkisen talouden kustannusten kasvua.
Perhehoitoliiton liittokokous muistuttaa yhdessä tekemisen merkityksestä. Perhehoitoa järjestävien tahojen on tärkeää huolehtia siitä, että perhehoitajien erityinen asiantuntijuus on käytettävissä perhehoidon järjestämisen prosesseissa ja kehittämisessä suunnittelusta arviointiin saakka. Lisäksi toimeksiantosuhteisessa perhehoidossa olevien henkilöiden ja heidän edustajiensa osallisuus ja äänen kuuleminen tulee varmistaa asiakasraadeilla tai muulla vastaavalla toiminnalla.
Lauantaina 24.4.2021 kokoontunut Perhehoitoliiton liittokokous kannattaa sote-uudistuksen toteutumista ja kehottaa päättäjiä ja perhehoidon toimijoita olemaan valppaina sen suhteen, että toimeksiantosuhteinen perhehoito sisällytetään hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla oleviin palveluihin.
Liittokokous valitsi Perhehoitoliiton hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle Hanna Hakalan (Hämeen Perhehoitajat ry), Laura Timgrenin (Pohjois-Savon Perhehoitajat ry), Hannu Haukilahden (Keski-Pohjanmaan Perhehoitajat ry) ja Stiina Hännisen (Pirkanmaan Perhehoitajat ry). Valituista Hanna Hakala istui hallituksessa myös edellisen kolmivuotiskauden.
Perhehoitoliiton liittokokous järjestettiin nyt toista kertaa etäyhteyksin. Osallistujia oli yli 40. Perhehoitoliiton 24 varsinaisesta jäsenyhdistyksestä etäosallistumismahdollisuutta käytti 18 yhdistystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja LehtiharjuToiminnanjohtaja
Puh:040 310 1441merja.lehtiharju@perhehoitoliitto.fiMinna AhokasPuheenjohtaja
Puh:050 359 8514ahokas.minna@gmail.comTietoja julkaisijasta
Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen, toimeksiantosuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö, joka vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa ja tukee perhehoitajia, sijaisvanhempia ja perhehoidossa hoidettavia lapsia ja aikuisia. Perhehoitoliitto on perustettu vuonna 1983. Perhehoitoliittoon kuuluu 21 perhehoitajien ja sijaisvanhempien alueellista jäsenyhdistystä, joissa on noin 4200 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perhehoitoliitto ry
Perhehoito tulee kytkeä omasairaanhoitajamalliin12.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Perhehoitoliitto ja Suomen Sairaanhoitajat vaativat Suomeen kattavaa ja kansallisesti yhtenäistä perhehoidon toimintaohjelmaa, joka on yhteydessä omasairaanhoitajamalliin. Näin saadaan inhimillinen ja kustannustehokas osaratkaisu Suomen hoivakriisiin.
Sijaisvanhemmilla ei ole tarpeeksi keinoja puuttua nuorten puhelimen käyttöön4.11.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Perhehoitoliiton selvityksen mukaan moni sijaisvanhempi kokee jäävänsä vaille riittävää tukea arjen haastavissa kasvatustilanteissa. Sijaisvanhemmat toivovat lisää keinoja ennaltaehkäistä tilanteiden kärjistymistä, konkreettista tukea arjen keskelle ja selkeää ohjeistusta hyvistä kasvatuskäytännöistä.
Uusia sijaisperheitä etsitään ympäri Suomea – Tutustu perhehoitoon koomikko Mikko Vaismaan kanssa8.9.2025 15:13:31 EEST | Tiedote
Perhehoitajaksi ryhtyminen on ihmisläheinen ja konkreettinen tapa auttaa haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä. Syyskuussa on tarjolla runsaasti infotilaisuuksia sijaisvanhemmuuden ja aikuisten perhehoidon mahdollisuuksista.
Sophie Mannerheimin helminauha perhehoidon kehittäjä Sanna Kososelle4.9.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Historiallinen koru on kiertänyt sairaanhoitajavaikuttajalta toiselle jo liki sadan vuoden ajan. Sen uusin haltija saa kiitosta aktiivisesta kehittämistyöstään ikäihmisten laadukkaan elämän varmistamiseksi.
Miltä perhehoidon tulevaisuus näyttää? Tule kuulemaan Hyvinkäälle 13.3.6.3.2025 12:00:41 EET | Tiedote
Perhehoito sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin myös eri-ikäisille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Perhehoitoliiton ja hyvinvointialueiden seminaarissa kuulet, miksi perhehoito on niin vaikuttava keino turvata inhimillistä arkea ja myös hillitä sote-kustannusten kasvua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
