Hyvinvointiala HALI ry

Perhemyönteinen yhteiskunta järjestää varhaiskasvatuspalvelut joustavasti

Jaa
Hallituksen esitys kokoaikaisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisesta on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Hyvinvointiala HALI ry kannattaa esitystä.

Syntyvyys on ollut Suomessa laskussa jo lähes kymmenen vuotta. Tämä johtaa väistämättä yhteiskunnallisiin muutoksiin, jos käännettä ei saada aikaan. Nyt on tehtävä kaikki mahdollinen perhemyönteisyyden lisäämiseksi.

- Perheet ovat lastensa asioiden parhaita asiantuntijoita ja niillä tulee olla mahdollisuus päättää varhaiskasvatuksen ajasta ja paikasta. Varhaiskasvatuspalvelut paitsi tukevat lapsen kasvua ja kehitystä myös helpottavat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, sanoo johtava elinkeinoasiantuntija Aino Närkki.

Kunnista 135 on käyttänyt varhaiskasvatuksen rajaamisoikeutta. Tämä on koskenut noin 5 500 lasta. Vuonna 2017 osa-aikaisen varhaiskasvatuksen piirissä oli THL:n tilaston mukaan 29 % kaikista varhaiskasvatuksessa olevista lapsista.

Varhaiskasvatuksessa tarvitaan eri ammattiryhmiä

Hyvinvointiala HALI ry kannattaa moniammatillista lähestymistapaa varhaiskasvatuksessa. Eri ammattiryhmien aseman tasapainoisuus on tärkeää myös työvoiman saatavuuden kannalta. Nyt osuudet jakaantuvat tasan opettajien, varhaiskasvatuksen sosionomien ja lastenhoitajien kesken. Närkki pitää epärealistisina vaatimuksia varhaiskasvatuspalveluiden raamittamisesta nykyistä tiukemmin.

- Vaatimus varhaiskasvatuksen opettajien lisäämisestä on pahentanut entisestään alan työvoimapulaa, Närkki sanoo.

Hyvinvointiala HALI toivoo, että hallitus kuuntelee perheitä ja keskittyy varhaiskasvatuksen laatuun. Närkki muistuttaa, että lapsen ja perheen kannalta ei ole merkitystä sillä, tuottaako palvelut kunta, järjestö vai yritys. Tärkeintä on, että palvelut ovat laadukkaita ja joustavat perheen tarpeiden mukaan. Lisäksi palveluiden valvonnan tulee kohdistua tasapuolisesti sekä julkiseen että yksityiseen toimintaan.

- Kaikki varhaiskasvatusalan ammattilaiset koulutetaan samoissa opinahjoissa ja samojen opetussuunnitelmien mukaisesti. Kunnat eivät osta palveluitaan kalliimmalla kuin oma toiminta kustantaa. Julkisen ja yksityisen yhteistyö varhaiskasvatuksessa hyödyttää mitä suuremmassa määrin perheitä ja veronmaksajia, Närkki sanoo.

Lisätiedot:
Aino Närkki, johtava elinkeinoasiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 436438, aino.narkki@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye