Demarinaiset

Perhevapaauudistuksella kohti tasa-arvoisempaa työ- ja perhe-elämää

6.10.2022 11:14:53 EEST | Demarinaiset | Tiedote

Jaa
Yksi Marinin hallituksen tasa-arvoa edistävä tulevaisuusteko - perhevapaauudistus astui voimaan elokuun alussa. Uudistus edistää lasten yhdenvertaisuutta ja ottaa huomioon keskeisellä tavalla lapsen edun. Lisäksi se kannustaa jakamaan perhevapaita tasaisemmin vanhempien kesken. Tämä edistää tasa-arvoa perheissä ja työelämässä. Uudistuksen myötä vanhemmilla on joustavammat mahdollisuudet käyttää vapaita useammassa osassa, tai osa-aikaisesti.

”Perheitä ja vanhemmuutta tuetaan parhaiten työkulttuurilla, joka mahdollistaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Perheystävällisen työkulttuurin juurruttamiseksi Suomeen on tehtävä töitä jokaisella työpaikalla. Silloin huomioimme perheiden erilaiset elämäntilanteet ja tarpeet. On hyvä, että tässä mallissa lapset saavat luoda kiintymyssuhteen ja viettää aikaa molempien vanhempiensa kanssa. Demarinaisten puheenjohtajana pidän arvokkaana, että uudistuksessa on kiinnitetty huomioita erilaisiin perhemuotoihin ja parannettu esimerkiksi yksinhuoltajien asemaa”, sanoo Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen.  

Vaikka vanhempainvapaauudistus on astunut voimaan, vaatii sen toteutuminen muutoksia asenteissa ja työmarkkinoilla. Uudistuksen kautta hoivavastuun tasainen jakautuminen edistää muun muassa palkkatasa-arvoa, samapalkkaisuutta ja vaikuttaa naisten eläkeläisköyhyyden vähentymiseen. Erot naisten ja miesten eläkkeissä ovat suuret.   

“Perhevapaauudistuksen suuri mahdollisuus on lunastettava. Kannustetaan perheitä jakamaan perhevapaat ja hoitovastuun tasaisemmin, sillä on vaikutuksia. Esimerkiksi työpaikoilla, neuvoloissa ja muissa perhepalveluissa on tehtävä vaikuttamistyötä tietoisuuden lisäämiseksi sekä asenteiden muuttamiseksi. Perhevapaauudistus tulee myös huomioida työehtosopimuksissa”, jatkaa Tuppurainen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Lapsia ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan – kotoutumista ei rakenneta köyhyyttä lisäävällä säästötoimella13.10.2026 12:24:27 EEST | Tiedote

Kotihoidon tuen niin sanottu Norjan malli uhkaa lisätä lapsiperheköyhyyttä, heikentää lasten yhdenvertaisuutta ja siirtää ongelmia kuntien ratkaistavaksi, varoittaa Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila (sd.). Orpon hallituksen ajama lakimuutos perustuu oletukseen, että kotihoidon tuen rajaaminen nopeuttaisi kotoutumista ja lisäisi työllisyyttä. Hallituksen omat arviot kuitenkin osoittavat, että vaikutukset jäisivät vähäisiksi.

Hallitus jättää syöpähoidon ongelmat ratkaisematta12.10.2026 15:58:18 EEST | Tiedote

Suomessa pitkillä hoitoviiveillä on merkittävä vaikutus syöpähoitojen heikompiin tuloksiin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ylen MOT:n tuore selvitys nostaa esiin erityisesti rintasyöpään sairastuneen kokemuksen, jossa pitkä odotusaika hoitoihin heikensi hoidon vastetta. Rintasyöpäpotilaiden kokemukset nostavat esiin vakavan kysymyksen siitä, toteutuuko oikea-aikainen hoito yhdenvertaisesti. Jokaisella on oltava oikeus nopeaan hoitoon varallisuudesta, asuinpaikasta ja sukupuolesta riippumatta.

Naisten mielenterveyskriisiä ei ratkaista kehottamalla naisia jaksamaan paremmin9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen liittyvää työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa. Luku on niin pysäyttävä, ettei sitä voida ohittaa selittämällä eroa vain naisten aktiivisemmalla avun hakemisella. Demarinaisten mielestä on kysyttävä, mikä yhteiskunnassamme kuormittaa erityisesti tyttöjä ja naisia ja mitä näille rakenteille aiotaan tehdä.

Tasa-arvolain parannukset jäävät hallituksen työelämäheikennysten varjoon1.10.2026 10:02:37 EEST | Tiedote

Tänään voimaan tulevat muutokset tasa-arvolakiin ovat tervetulleita edistysaskelia työelämässä tapahtuvan raskaus- ja perhevapaasyrjinnän vähentämiseksi. Valitettavasti hallituksen tämän vaalikauden työelämäheikennysten ja leikkausten kokonaisvaikutus tasa-arvoon on ollut niin merkittävä, että nyt voimaan tulevat parannukset ovat lähinnä pintapaikka syvään rakenteelliseen ongelmaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye