Perhevapaista sopimatta jättäminen olisi vastuutonta
Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa kaikkiin, erityisesti lapsiperheisiin. Monessa perheissä raha-asiat ovat juuri nyt ajankohtaisia ja siihen vaikuttaa myös elokuussa voimaan tullut perhevapaauudistus. Oman elämän ja työuran suunnittelussa ennakoitavuus on tärkeää. Nyt neuvotteluissa päätetään, maksetaanko jatkossa lapsen molemmille vanhemmille perhevapaiden ajalta palkkaa nykylain tarkoituksen mukaisesti.
Jos perhevapaiden palkallisuutta ei kirjata työehtosopimuksiin, vanhat kirjaukset ohjaavat edelleen synnyttävän vanhemman pitämään pidemmät tai kaikki vanhempainvapaajaksot. Uudesta hyvästä laista tulee nollalaki. Tasa-arvoisen palkallisen perhevapaan toteutumatta jättäminen voi vaikuttaa suoraan myös siihen, halutaanko perhettä ylipäätään perustaa.
Julkisen sektorin neuvotteluissa asia sovittiin tasa-arvoisesti, eli niin sanotun 40+32+32 mallilla eli synnyttävälle vanhemmalle yhteensä 72 päivää ja ei-synnyttävälle 32 päivää. Yksityisellä sektorilla ainoastaan yksityinen opetusala sai tällaisen ratkaisun aikaiseksi. Hyvä huomioida, että perhevapaakirjaus koskee mitä suurimmissa määrin nimenomaan miehiä.
Yksityisen sektorin sopimukset odottavat vientiteollisuuden ratkaisua, jonka määräaika on tänään. Tähän saakka työnantaja on tyrmännyt perhevapaiden palkallisuuden korjaamiseen. Perhevapaa-asiassa näytetään etenevän täsmälleen samalla tavalla kuin muutoinkin tes-neuvotteluissa; muut alat odottavat teknologiateollisuuden neuvottelupöydän ratkaisua. Onko todellakin niin, että taas kerran teknologiateollisuus ratkaisee muiden puolesta tämänkin asian? Se taas tarkoittaisi sitä, ettei perhevapaiden palkallisuutta kirjata yhteenkään työehtosopimukseen yksityisellä sektorilla.
Ja mitä tämän ratkaiseminen maksaisi? Rahasta asia ei voi olla kiinni, sillä se maksaisi ainoastaan 0,1% kustannusvaikutuksesta.
Teknologiateollisuus ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry on näkyvästi paaluttanut itsensä tulevaisuuteen katsovaksi suunnannäyttäjäksi, mutta jostain syystä suhtautuminen perhevapaisiin on reipas tuulahdus menneisyydestä. Mikäli asia ei tällä kierroksella ratkea, on varsin epätodennäköistä, että siitä sovitaan seuraavillakaan kierroksilla.
Tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta, että palkansaajaliitot tulisivat pelkän palkkaratkaisun kanssa ulos neuvotteluista. Jos ratkaisut syntyvät ilman minkäänlaista kirjausta perhevapaista, on jatkossa turha osapuolten puhua kovin suureen ääneen työelämän kehittämisestä.
Kirjoittaja on Tradenomien edunvalvontajohtaja ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n varapuheenjohtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville-Veikko RantamaulaEdunvalvontajohtaja
Puh:040 832 66 82ville-veikko.rantamaula@tradenomi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI
020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi
Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.
Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
Osa-aikainen opintovapaa tukemaan osaamisen kehittämistä26.4.2025 11:55:00 EEST | Tiedote
Työikäisten osaamisen kehittämiseen tarvitaan lisää työkaluja muun muassa lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle. Monella asiantuntijalla olisi halua ja tarvetta kehittää omaa osaamistaan, mutta nykyisellään opintovapaa ei mahdollista opiskelua työn ohessa. Tradenomit esittää ratkaisuksi osa-aikaista opintovapaata sekä kouluttautumista henkilöstöeduksi.
Tradenomien palkat nousivat maltillisesti7.3.2025 11:29:21 EET | Tiedote
Työttömyyden kasvu heijastui tradenomien luottamukseen työelämää kohtaan, mutta ansiot kuitenkin nousivat hienoisesti. Vuotuisen jäsentutkimuksemme mukaan tradenomien keskipalkka nousi viime vuonna 1,5 prosenttia verrattuna aiempaan vuoteen. Keskipalkka on nyt 4412 euroa kuukaudessa. Maltillisesta ansiokehityksestä huolimatta tradenomien ostovoima pysyi ennallaan, kun edellisvuonna se laski rajun inflaation vuoksi.
Kunnat eivät kehity ilman osaavaa henkilöstöä18.2.2025 13:36:53 EET | Tiedote
Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat osaavaa henkilöstöä tuottaakseen laadukkaita palveluja kuntalaisille. Ne ovat myös kasvavia tradenomien ja muiden amk-tutkinnon suorittaneiden työllistäjiä. Valitettavan usein rekrytointitilanteissa vanhentuneet kelpoisuusvaatimukset rajoittavat osaavan väen hakeutumista avoinna oleviin tehtäviin. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat varsin itsenäisesti päättää virkojen ja työsuhteiden kelpoisuusehdoista, poislukien lailla säädettävät tehtävät, kuten lääkärit ja opettajat.
Ammattikorkeakouluja pääomitettava25.11.2024 14:56:13 EET | Tiedote
Akava esitti tänään korkeakoulujen pääomittamista kahdella miljardilla eurolla osana kasvutoimia. Tradenomit tukee esitystä ja edellyttää, että pääomittamisen on tapahduttava tasavertaisesti korkeakoulusektorin sisällä. Pääomittaminen ei myöskään saa korvata korkeakoulujen perusrahoitusta.
YAMK-tutkinto koetaan laadukkaaksi, mutta tunnettuus vaatii yhä työtä8.11.2024 09:01:48 EET | Tiedote
Suurin osa Tradenomi YAMK-tutkinnon suorittaneista tai sitä opiskelevista uskoo tutkinnon edistävän oman osaamisen lisäksi myös työuralla etenemistä. Tutkinnon laatu koetaan hyväksi, mutta sen tunnettuus kaipaa edelleen parantamista. Tutkintonimikkeen vaihtamiseen muotoon Maisteri (AMK) suhtautuu myönteisesti valtaosa Tradenomien jäsenistöstä ja ennemmistö muusta väestöstä. Tiedot selviävät Tradenomien teettämästä kyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme