Perniönjoen tulvatasannehanke jatkuu Perniön keskustassa

Kaivuut aloitetaan kesäkuussa koulujen päätyttyä 5.6.2023 alkaen.
Kesällä 2022 kaivuutöissä päästiin Leskenkujan pumppaamolle saakka, josta tänä kesänä töitä jatketaan ylävirtaa kohti. Pumppaamo tuetaan teräsponteilla ja eroosiosuojataan kivetyksellä.
Kaivuuta on jäljellä noin 400 m, joista 250 m on Leskenkujan puolella päättyen kevyenliikenteen sillan kupeeseen ja 150 m Salontien puolella kevyenliikenteen sillalta aina peltoaukean reunaan asti. Kevyenliikenteen silta jätetään ennalleen tässä hankkeessa ja sen alla oleva kaivuu suoritetaan sillan uusimisen yhteydessä. Sillan uusimisen aikataulusta antaa lisätietoja Salon kaupunki.
Kaivuumassojen kuljetus läjitysalueelle tapahtuu Leskenkujan ja Salontien kautta. Traktoriliikenteestä syntyvä liikennehaitta pyritään pitämään minimaalisena ja liikennettä ohjataan riittävin opastein. Urakoitsija myös pesee kulkuväyliä tasaisin väliajoin pöly-, muta- ym. haittojen kulkeutumisen estämiseksi.
Kaivuiden jälkeen suoritetaan läjitysalueen maisemointi, sekä puiden istutus joen varteen. Puiden sijainnit kaupungin puistoalueille on suunnitellut Salon kaupungin puisto-osasto. Suunnittelussa käytettiin hyödyksi 2022 laaditun kansalaiskyselyn tuloksia.
Loppukesällä 2023 järjestetään yleisötilaisuus, jossa esitetään yhteenveto hankkeen toteutuksesta ja valmistumisesta.
Hankkeen yhteystietoja:
Varsinais-Suomen ELY-keskus:
Pekka Parkkila puh. 050 396 1605
(viikoilla 25 ja 29 sijaisena Ilkka Myllyoja puh. 0295 022 911)
Matti Hakamäki Oy:
Toimitusjohtaja Joonas Kalin puh. 043 825 9610
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 209.5.2025 13:25:56 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla (vk 20) ympäri maakuntia. Päällystyksiä on käynnissä Varsinais-Suomen osalta Salossa, Paimiossa, Paraisilla, Mynämäellä ja Liedossa. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Porissa ja Kankaanpäässä.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.
Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Fertilex Oy:n kanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Fertilex Oy suunnittelee munituskanalan laajennusta Laitilan kaupungin Nästin kylässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme