Perniönjoen tulvatasannehanke jatkuu Perniön keskustassa

Kaivuut aloitetaan kesäkuussa koulujen päätyttyä 5.6.2023 alkaen.
Kesällä 2022 kaivuutöissä päästiin Leskenkujan pumppaamolle saakka, josta tänä kesänä töitä jatketaan ylävirtaa kohti. Pumppaamo tuetaan teräsponteilla ja eroosiosuojataan kivetyksellä.
Kaivuuta on jäljellä noin 400 m, joista 250 m on Leskenkujan puolella päättyen kevyenliikenteen sillan kupeeseen ja 150 m Salontien puolella kevyenliikenteen sillalta aina peltoaukean reunaan asti. Kevyenliikenteen silta jätetään ennalleen tässä hankkeessa ja sen alla oleva kaivuu suoritetaan sillan uusimisen yhteydessä. Sillan uusimisen aikataulusta antaa lisätietoja Salon kaupunki.
Kaivuumassojen kuljetus läjitysalueelle tapahtuu Leskenkujan ja Salontien kautta. Traktoriliikenteestä syntyvä liikennehaitta pyritään pitämään minimaalisena ja liikennettä ohjataan riittävin opastein. Urakoitsija myös pesee kulkuväyliä tasaisin väliajoin pöly-, muta- ym. haittojen kulkeutumisen estämiseksi.
Kaivuiden jälkeen suoritetaan läjitysalueen maisemointi, sekä puiden istutus joen varteen. Puiden sijainnit kaupungin puistoalueille on suunnitellut Salon kaupungin puisto-osasto. Suunnittelussa käytettiin hyödyksi 2022 laaditun kansalaiskyselyn tuloksia.
Loppukesällä 2023 järjestetään yleisötilaisuus, jossa esitetään yhteenveto hankkeen toteutuksesta ja valmistumisesta.
Hankkeen yhteystietoja:
Varsinais-Suomen ELY-keskus:
Pekka Parkkila puh. 050 396 1605
(viikoilla 25 ja 29 sijaisena Ilkka Myllyoja puh. 0295 022 911)
Matti Hakamäki Oy:
Toimitusjohtaja Joonas Kalin puh. 043 825 9610
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
På resa till Åbolands skärgård? Beakta Skärgårdsvägens trafikarrangemang i resans tidtabell5.6.2023 11:39:12 EEST | Tiedote
På Skärgårdsvägen (landsväg 180) finns för närvarande trafikarrangemang som försämrar trafikens smidighet och vilka det lönar sig att beakta när man styr kursen mot skärgården. Förseningarna på Skärgårdsvägen upprepas lätt om man är på väg med färjeförbindelser längre ut i skärgården.
Turunmaan saaristoon matkalle? Huomioi Saaristotien liikennejärjestelyt matkan aikataulutuksessa5.6.2023 11:38:08 EEST | Tiedote
Saaristotiellä (mt 180) on tällä hetkellä liikenteen sujuvuutta heikentäviä liikennejärjestelyjä, jotka kannattaa ottaa huomioon saaristoon suunnatessa. Matkojen viivästykset Saaristotiellä kertautuvat helposti, jos on matkalla lauttayhteyksillä kauemmas saaristoon.
Päällystystöitä valtatiellä 9 Loimaalla sekä valtatiellä 10 Marttilassa ja Koskella2.6.2023 15:14:20 EEST | Tiedote
5.6.2023 alkavan viikon aikana korjataan valtatien 9 päällystettä Mellilän ja Karhulan liittymien välillä. Päällystettävän osuuden pituus on noin kuusi kilometriä. Valtatien 10 päällystystyö jatkuu Marttilassa ja Koskella. 37 kilometrin mittaisen osuuden päällystystyön arvioidaan valmistuvan heinäkuun alkuun mennessä.
Hankkilan sillan puukansi uusitaan Eurajoella maantiellä 127712.6.2023 12:50:42 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Eurajoella maantiellä 12771 (Vähäkyläntie) sijaitsevan Hankkilan sillan puukannen uusimistyöt 5.6.2023. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan töiden ajaksi ja liikenne ohjataan kiertotielle 7.6.–9.8.2023. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haitta tielläliikkujille.
Rävsundsbron har inspekterats vidare denna vecka1.6.2023 13:20:12 EEST | Tiedote
Rävsundsbron har inspekterats närmare denna vecka utifrån observationerna från förra veckans inspektion. Vid inspektionen observerades inga nya strukturella skador på bron. Samtidigt observerades att sänkningen av hastighetsbegränsningen till 30 km/h har minskat brons rörelser. För närvarande är massor enligt fordonsförordningen tillåtna på bron. Nya specialtransporttillstånd beviljas tills vidare inte för bron, eftersom analysen av brons mätresultat pågår. Fler mätpunkter kommer också att installeras på bron, med hjälp av vilka man strävar efter att noggrannare utreda belastningen på bron och brons rörelser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme