Peruskorjattu Hanasaaren kulttuurikeskus on taas avoinna

Puolitoista vuotta kestäneiden mittavien peruskorjaustöiden aikana Hanasaaren julkisivu sai uuden ilmeen. Myös nykyaikaistetut sisätilat hohtavat uutuuttaan.
”Lopputulos on kerrassaan upea. Hanasaari on peruskorjauksen jäljiltä valoisampi ja ilmavampi, mutta kulttuurikeskuksen arkkitehtonisista ominaispiirteistä ei ole silti tingitty. Olemme vaalineet tarkoin Hanasaaren kulttuuriperintöä itse rakennuksen näkökulmasta ja suojelleet taidetta, jolla on aina ollut keskeinen rooli”, kertoo Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman.
Kronmanin mukaan erityisen tärkeää oli, että projekti valmistui suunnitellussa aikataulussa.
”Sekä Senaatti-kiinteistöt rakennuttajana että NCC urakoitsijana ovat tehneet hienoa työtä. Peruskorjaukseen kuului sekä uudistus- että korjaustyöt, joten se oli hankkeesta vastaaville melkoinen haaste”, toteaa Kronman.
Valtion omistaman Senaatti-kiinteistöjen aluejohtaja Petri Turku on samaa mieltä.Vaikka Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto onkin Hanasaaren hallinnollinen päämies, kiinteistön omistaa Suomen valtio, joka on myös vastannut peruskorjaushankkeesta.
”Olemme todella tyytyväisiä näin mittavan hankkeen lopputulokseen. Sekä Hanasaarelle luvattu aikataulu, että allianssiurakoitsijan kanssa syksyllä 2015 sovittu budjetti pitivät”, Turku sanoo.
Suomen valtion osuus hankkeesta on 30 miljoonaa euroa, ja lisäksi rahasto sekä Hanasaari ovat investoineet omia varojaan uuteen tekniikkaan, kalusteisiin ja muihin sisustuselementteihin.
Arkkitehtuuri, design ja sisustus
Hanasaari sai peruskorjauksessa uuden, neljännen kerroksen. Myös julkisivu on uusittu, joskin entiseen tunnistettavaan tyyliin. Aulaan on lisätty isot, pihalle antavat ikkunat avaruuden tunnetta luomaan, ja siellä on nyt bistro sekä viinibaari. Myös hotellihuoneille, ravintolalle sekä kokous- ja asiakastiloille on tehty mittava kasvojenkohotus.
Arkkitehtonisesta suunnittelusta ja laajennuksesta ovat vastanneet arkkitehdit Mika Penttinen ja Kirsi Korhonen. Suunnittelutoimisto Koko3 on Jukka Halmisen johdolla vastannut sisustuksesta ja suunnitellut myös joitakin kalusteita. Kivi ja Tuuli Sotamaa ovat suunnitelleet kalusteet noin puoleen yhteensä 66 hotellihuoneesta.
”Sotamaan perhe on antanut vuosien varrella Hanasaarelle oman vahvan leimansa. Alkuperäisen sisustuksen suunnitteli Yrjö Sotamaa, ja nyt oman panoksensa ovat antaneet hänen lapsensa Tuuli ja Kivi Sotamaa. Se tuntuu erityisen hienolta”, Kronman toteaa.
Hanasaari on ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, joten Ruotsi on luonnollisesti monessa mukana.
”Ruotsi näkyy joka puolella rakennusta olevassa taiteessa, mutta myös sisustuksen yksityiskohdissa. Monissa hotelli- ja kokoushuoneissa on nähtävissä itävaltalais-ruotsalaisen muotoilijan Josef Frankin vaikutus. Lisäksi osa kokoustiloista on saanut nimensä ruotsalaiskeksintöjen, kuten jakoavaimen ja dynamiitin mukaan”, Kronman kertoo.
Kronman haluaa tarjota elämyksen, joka hivelee kulttuurikeskuksen kävijöiden kaikkia aisteja.
”Hanasaaren tehtävänä on välittää tietoa suomalais-ruotsalaisen yhteistyön hyödyistä sekä vahvistaa suomalaisten yhteenkuuluvuutta muiden Pohjoismaiden kanssa. Haluamme lisätä keskinäistä tietämystä ja ymmärrystä Suomen ja Ruotsin kielestä, kulttuurista sekä yhteiskuntaelämästä. Uudet, kauniit tilat tarjoavat kokonaisvaltaisen elämyksen. Hanasaari aikoo lisäksi laajentaa taidekokoelmaansa muun muassa ulkopuolella olevaan taidepuistoon”, Kronman kertoo.
Valokuvia voi vapaasti käyttää viittauksena Hanasaaren ruotsalais-suomalaiseen kulttuurikeskukseen.
Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on Hanasaaren hallinnollinen päämies, jolla on ylin vastuu Hanasaaren toiminnasta.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja peruskorjatusta Hanasaaresta antavat toimitusjohtaja Gunvor Kronman, gunvor.kronman(at)hanaholmen.fi, puhelin: 040 745 1738, ja viestintäpäällikkö Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puhelin: 040 767 7373
Kuvat





Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Debattfestival om framtidens Europa28.4.2025 08:45:11 EEST | Pressmeddelande
Den 15 till 18 maj 2025 ordnas debattfestivalen The Helsinki Debate on Europe, som välkomnar ledande finska och europeiska författare, statsvetare, historiker, diplomater och politiker till en diskussion om Europa femtio år efter att Helsingforsdeklarationen tecknades under.
The Helsinki Debate on Europe28.4.2025 08:45:11 EEST | Tiedote
Keskustelufestivaali The Helsinki Debate on Europe, joka järjestetään 15.–18. toukokuuta 2025, kokoaa johtavia suomalaisia ja eurooppalaisia kirjailijoita, valtiotieteilijöitä, historioitsijoita, diplomaatteja ja poliitikoita yhteen keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta nyt, kun on kulunut 50 vuotta Helsingin ETYK-päätösasiakirjan allekirjoittamisesta.
The Helsinki Debate on Europe28.4.2025 08:45:11 EEST | Press release
Between 15 and 18 May 2025, The Helsinki Debate on Europe will be held, welcoming leading Finnish and European authors, political scientist, historians, diplomats and politicians to a discussion concerning Europe, now fifty years after the signing of the Declaration of Helsinki.
Pressinbjudan: Hur skall Sverige och Finland hantera en allt mera komplex omvärld?2.4.2025 12:36:13 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att delta i Hanaholmens utrikes- och säkerhetspolitiska forum Hanalys, som ordnas i Stockholm den 8 april 2025 i närvaro av Sveriges och Finlands utrikesministrar.
Kutsu lehdistölle: Miten Ruotsin ja Suomen tulee toimia yhä monimutkaisemmassa maailmantilanteessa?2.4.2025 12:36:13 EEST | Tiedote
Tervetuloa Hanaholmenin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen Hanalys-foorumiin, joka järjestetään Tukholmassa 8. huhtikuuta 2025. Tilaisuudessa ovat paikalla sekä Ruotsin että Suomen ulkoministerit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme