Peter Kotilainen johti taistelua – SPV nousi pakkopaikassa kotivoittoon
Happee vei avauserän Markus Salmen ja Ilmari Aarelan komeilla osumilla 2-0, mutta toisessa Juuso Keskinen kiskaisi keskeltä kääntölaukauksella kavennuksen. Tasoitus ei onnistunut vielä rangaistuslaukauksesta Pietari Jääskeläisen käydessä peittämässä Sami Kosken laukauksen, mutta kohta se nähtiin sitäkin komeampana pelitilanteesta. Jukka-Pekka Pelto-Arvo lähetti komealla rystylyönnillä kaaripallon maalille, ja Peter Kotilainen jatkoi kuulan ilmasta ohi Markus Laakson. Kolmannen erän alussa Teuvo Kinnunen linkosi keskiviivalta Happeen vielä kerran johtoon, mutta Peliveljet ei taipunut. Mikko Santanen tasoitti Peter Kotilaisen tarjoilusta, ja voittomaalin löi maalin edestä Kotilainen itse viisi minuuttia ennen loppua Jukka-Pekka Pelto-Arvon raadettua alle vahvan esityön.
F-liigakarsinnassa FBC Turku siirtyi Karhuja vastaan 2–1-johtoon voittamalla kotonaan rangaistuslaukauskisan jälkeen 6-5. Paikka karsinnan toisessa vaiheessa aukeaa kolmella voitolla.
Karhut karkasi toisen erän alussa jo 4–0-johtoon, ja kotijoukkueen kolmen kavennuksen jälkeen osui Eero Vanhatalo erän loppuun vielä viidennen maalin porilaisille. Kolmannessa erässä FBC nousi kuitenkin kahdella ylivoimamaalilla rinnalle, kun ensin osui Aaro Ollikainen Oliver Niemelän syötöstä ja sitten Niemelä itse Nikolas Laaksosen passista. Kokonainen 20 minuutin jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua, joten lopuksi oli katsottava rangaistuslaukauksilla, kuka oli kuka. Rangaistuslaukauskisa päättyi jo FBC:n neljännen laukojan Oliver Niemelän maaliin, kun myös Juuso Forsman ja Joonas Viitanen olivat osuneet mutta Karhujen kolmesta yrittäjästä kukaan ei ollut saanut palloa Aleksi Sillantaan vartioimaan verkkoon.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liigakausi huipentui F-gaalassa – tuplamestari TPS puhdisti palkintopöydän17.5.2023 21:53:55 EEST | Tiedote
Kotimainen huippusalibandykausi huipentui perinteiseen tapaan F-gaalassa, jossa palkittiin kauden parhaat. F-liigan mestaruuden sekä naisissa että miehissä vienyt TPS rohmusi odotetusti valtaosan kauden henkilökohtaisistakin huomionosoituksista.
Ensimmäinen F-liiga Draft paketissa – tässä kaikki 36 varausta17.5.2023 16:23:53 EEST | Tiedote
Latvialainen Krisjanis Tiltins huudettiin ensimmäisenä, kun 14 joukkuetta esittelivät valintansa kaikkien aikojen ensimmäisessä F-liiga Draftissa Lempäälässä. Tiltinsin oikeudet varasi F-liigassa viimeiseksi sijoittunut FBC Turku.
TPS on salibandyn Suomen mestari 2023 – Mikko Hautaniemi ratkaisi jatkoajalla28.4.2023 21:02:48 EEST | Tiedote
TPS on F-liigan Suomen mestari 2022-2023. Finaalisarjassa tappiolla jo 1-3 ollut TPS löi Nokian KrP:n Tampereella Mikko Hautaniemen jatkoaikamaalilla 3-2 ja vei sarjan 4-3. Ratkaisupeliä seurasi Hakametsän jäähallissa Tampereella 5 107 katsojaa. Se on lajin finaalisarjojen kaikkien aikojen toiseksi suurin lukema.
TPS tasoitti voitot 2489 katsojan edessä – salibandymestaruus ratkeaa perjantaina Hakametsässä26.4.2023 20:46:55 EEST | Tiedote
TPS selvitti Nokian KrP:n toisenkin ottelupallon, voitti kotonaan 2489 katsojan edessä 4-2 ja tasoitti finaalien tilanteeksi 3-3. F-liigan mestaruus 2023 ratkeaa näin perjantaina seitsemännessä loppuottelussa Hakametsän jäähallissa.
TPS haki pakkovoiton – miesten finaalisarja jatkuu keskiviikkona Kupittaalla23.4.2023 18:05:39 EEST | Tiedote
Nokian KrP ei jo eilen loppuunmyydyn Raholan palloiluhallin yleisön harmiksi kyennyt ratkaisemaan tänään mestaruutta. TPS vei voitoin maalein 6-3 ja kavensi finaalisarjan tilanteeksi 2-3. Kuudes loppuottelu pelataan keskiviikkona Turun Kupittaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme