Atena

Petri Kankaan Harhautus on kylmäävä trilleri, jossa venäläiset vakoilevat Suomen maaperällä – ja joka voisi olla totta

Jaa
Harhautus on pelottavan todenmakuinen jännitysromaani Venäjän vakoilusta ja vaikuttamisoperaatiosta Suomessa.

Salossa tehdään röyhkeä ryöstö kultasepänliikkeeseen. Poliisi pääsee nopeasti rikollisten jäljille, sillä rikoskomisario Ville Rush on saanut nimettömän vihjeen. Sitä Rush ei kuitenkaan tiedä, että vihje on tullut Venäjän tiedustelupalvelulta. Pian hänet on vedetty mukaan vakoojien likaiseen peliin. Pian hänet on vedetty mukaan vakoojien likaiseen peliin.

Venäjälle on erittäin tärkeää saada rakennettua Perämeren rannalle ydinvoimala. Sillä on myös muita tarkoituksia kuin sähkönvalmistus ja myynti. Yksi Suomen hallitus myöntää luvat, toinen hallitus oivaltaa mistä on kyse ja alkaa hidastaa prosessia. Venäjä hermostuu ja ryhtyy painostamaan Suomea omanlaisella logiikallaan, kuten tuhotöillä, ilmatilaloukkauksilla – ja terrori-iskulla.

Ylikomisario Petri Kangas (s. 1963) on työskennellyt uransa aikana niin hälytyspartiossa ja kenttäjohtajana kuin rikostiedustelun ja huumerikostutkinnan tutkinnanjohtajana. Hän on myös poliisina vastannut ydinvoimala-alueen turvallisuudesta. Harhautus on Kankaan ensimmäinen romaani. Kirjan illegaalit agentit, terrorioperaatio Turun keskustassa ja Eurajoen ydinvoimalan sabotointi voisivat kaikki olla myös totta, ja Kangas on itsekin ollut käyttämässä tai päättämässä vastaavanlaisista menetelmistä ja käytännöistä kuin kirjassa. 

Teos on arvosteluvapaa 5.6.2023.

Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: jenni.heiti@otava.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Atena
Atena
PL 436 (Asemakatu 6)
40101 Jyväskylä

010 4214 200https://atena.fi

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye