Quattro Mikenti Group

Petri Pajunen Mikentin LVI-urakoinnin johtoon Leppävirralla

Jaa
Mikenti Oy Jypron Leppävirran LVI-liiketoiminnan johtajana aloittaa vuoden 2022 alussa Petri Pajunen, joka seuraa johdossa Teuvo Suomalaista. Mikko Sahikallio jatkaa yhtiön toimitusjohtajana.
Teuvo Suomalainen (oik.) siirtää vetovastuun Petri Pajuselle
Teuvo Suomalainen (oik.) siirtää vetovastuun Petri Pajuselle

Talotekniikkakonserni QMG:n alkuperäinen ydin oli Mikenti. Yhtiö tunnetaan nykyään Mikenti Oy Jyprona eli moduulirakentamisen LVI-osaajana, jonka toteutuksia toimitetaan ympäri maata muun muassa koulurakennusprojekteihin. Yhtiö valmistaa LVI-elementtejä Leppävirralla ja sprinklerijärjestelmiä Jyväskylässä.

Leppävirran LVI-liiketoimintaa vetämään on nimitetty Petri Pajunen, joka on aiemmin toiminut yhtiön LVI-projektipäällikkönä ja teknisenä johtajana. Talotekniikka-alalla 38 vuotta ja viimeiset 18 vuotta Mikentissä työskennellyt Teuvo Suomalainen siirtää vetovastuun Petrille joulukuussa ja jää kevään 2022 aikana vapaalle säännöllisestä työelämästä.

– Kiitämme Teuvoa lämpimästi pitkästä urasta, työtoveruudesta ja johtajuudesta. Teuvo on yhdistänyt osaamiseensa kokemukset talotekniikan suunnittelijan työstä, yrittäjyydestä ja urakoinnin johtamisesta. Liiketoiminta on hyvässä kunnossa, ja Petri saa hyvät eväät, kun ottaa tehtävän vastaan, kertoo toimitusjohtaja Mikko Sahikallio, joka toimii QMG-konsernissa myös Väli-Suomen aluejohtajana.

Petri Pajunen tuntee Mikentin toiminnan hyvin sekä näkee yhtiön ja asiakkaiden tavoitteet moduulirakentamisessa selkeinä.

– Moduulirakentamisen volyymi kasvaa tasaisesti, kun sen hyödyt tulevat tutuiksi. Työmaalogistiikka ja projektien ennustettavuus paranevat samalla, kun suunnitelmallinen toiminta vähentää materiaalihukkaa. Jatkamme palvelutason kehittämistä ja lisäämme esivalmistusta, Petri Pajunen toteaa.

”Talotekniikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia”

Arvostettuna konkarina Teuvo Suomalainen on siirtänyt tietoa seuraajalleen ja nostaa myös esiin syitä, miksi talotekniikka on tulevaisuuden ala tekniikasta kiinnostuneille nuorille.

– Talotekniikka uudistuu, muuttuu ja kehittyy vauhdilla. Lisäksi se tarjoaa paljon erilaisia uramahdollisuuksia. Työllisyys on hyvä ja pidän etenemismahdollisuuksia monipuolisina, Teuvo Suomalainen arvioi.

Lisätietoja:

Mikko Sahikallio, toimitusjohtaja, Mikenti Oy Jypro ja aluejohtaja, QMG, 050 477 0707, mikko.sahikallio@qmg.fi

Petri Pajunen, johtaja, LVI, Mikenti Oy Jypro, 0400 232 086, petri.pajunen@mikenti.fi

Avainsanat

Kuvat

Teuvo Suomalainen (oik.) siirtää vetovastuun Petri Pajuselle
Teuvo Suomalainen (oik.) siirtää vetovastuun Petri Pajuselle
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Quattro Mikenti Group
Quattro Mikenti Group
Piispantilankuja 2 A
02240 Espoo

http://www.qmg.fi

QMG (Quattro Mikenti Group) 

QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se tekee talotekniikkaurakointia ja -huoltopalveluita valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu eri puolilla maata 30 yhtiötä. QMG:n liikevaihto yltää 200 miljoonaan euroon vuonna 2021. Konsernin palveluksessa on noin 1100 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista. QMG:n pääomistaja on kesäkuusta 2021 lähtien ollut ruotsalainen KLAR Partners. Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi

Mikenti Oy Jypro

Mikenti Oy Jypro tarjoaa LVI-urakointia ja -huoltopalveluita. Yhtiön erikoisalaa ovat KVR-toteutukset ja talotekniikan moduulirakentaminen suunnitteluineen sekä sprinklerijärjestelmät. Yhtiön toimipaikat sijaitsevat Leppävirralla ja Jyväskylässä. Palvelualueena on koko Suomi. Tyypillisiä kohteita ovat koulut, sairaalat, toimisto- ja liiketilat sekä logistiikkarakennukset. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 9,7 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 62. Lisätietoja verkkosivulta https://quattromikentigroup.fi/mikenti/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group

LVI-Triolle ja Ilmastointi-Mikentille uudet toimitusjohtajat – fokus LV- ja IV-palveluissa sekä energiatehokkuudessa28.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla LVI-Trio on QMG-konsernin suurin palveluliiketoiminnan toteuttaja, ja Ilmastointi-Mikenti on erityisen vahva suurissa ilmanvaihdon saneeraushankkeissa sekä energiatehokkuushankkeissa. Molemmat yhtiöt saavat 1.4.2024 alkaen uudet vetäjät konsernin sisältä, kun talotekniikkainsinööri Janne Korhonen aloittaa LVI-Trion toimitusjohtajana ja DI Sakari Voutilainen vastaavassa tehtävässä Ilmastointi-Mikentissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye