Petteri Orpo: Tarvitsemme uuden hyvinvointisopimuksen
11.6.2022 14:25:27 EEST | Kansallinen kokoomus | Tiedote

Linjapuheessaan Orpo korosti turvallisuutta, vakautta ja talouskasvua.
”Meistä kukaan ei tiedä varmuudella, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevan vaalikauden tärkeimpiä tavoitteita on sen varmistaminen, että Suomi ja suomalaiset luottavat tulevaisuuteen myös sumuisina aikoina. Tämä luottamus syntyy turvallisuudesta, henkilökohtaisesta taloudesta ja yhteiskunnan kestävyydestä pitkällä aikavälillä. Vakaasta asioiden hoitamisesta. Tarvitsemme jokaista ja jokaisen panosta”, Orpo sanoo.
Orpo esittää uutta hyvinvointisopimusta suomalaisten tulevaisuuden turvaamiseksi.
”Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on perustunut sopimukseen siitä, että kun hoitaa rootelinsa, yrittää parhaansa ja maksaa veronsa, saa vastineeksi turvaa, toimeentulon, toimivat palvelut ja tulevaisuudenuskoa. Tämä sopimus rakoilee nyt. Monet suomalaiset ovat huolissaan, jopa vihaisia”, Orpo sanoo.
”Kokoomus haluaa tehdä suomalaisten kanssa uuden sopimuksen, uuden hyvinvointisopimuksen. Tahdomme lyödä kättä päälle, että kun suomalainen hoitaa osuutensa, hän myös saa yhteiskunnalta reilulta ja oikeudenmukaiselta tuntuvan vastineen”, Orpo jatkaa.
Yksilön osuus sopimuksesta on, että jokainen osallistuu mahdollisuuksien mukaan yhteiskuntaan. Jokaisen panos on tärkeä, eikä jokaisen tarvitse olla huippusuorittaja. Jokainen työikäinen ja -kykyinen käy töissä. Verotuloja tarvitaan, jotta voimme luoda yhteistä hyvää.
Yhteiskunnan osuus sopimuksesta on, että se tarjoaa yksilölle turvaa, työtä ja toimeentuloa sekä toimivat palvelut ja tulevaisuudenuskoa. Hyvä yhteiskunta tarjoaa ihmisille kunnioitusta, ei tee heistä hallintoalamaisia. Hyvässä yhteiskunnassa vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo.
Hyvinvointisopimuksen toimiminen edellyttää Orpon mukaan uutta kasvun kaavaa.
”Me haluamme luoda talouden kasvua. Kestävä talouskasvu on ainoa tapa pitää yllä Suomen hienoa hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa. Kasvun kaava on lopulta yksinkertainen: Suomessa syntyy ja Suomeen tulee investointeja, kun meillä on innovaatioita ja kasvun nälkäisiä yrityksiä”, Orpo sanoo.
Ratkaisuksi ostovoimaan ja kotitalouksien asemaan Orpo esittää verotuksen keventämistä.
”On oikeudenmukaista, että se joka rahat tienaa, saa niistä enemmän kuin verottaja. Siksi kokoomus lupaa keventää työn ja eläkkeiden verotusta, lupaamme työmiljardin. Miksi suomalaisen palkansaajan pitäisi tyytyä siihen, että hän saa vuosittain 2500 euroa vähemmän tililleen kuin ruotsalainen? Ei pidä tyytyä. Meistä jokaisella on oikeus omasta työstä ansaittuihin euroihin”, Orpo sanoo.
Orpon linjapuhe on luettavissa täältä: https://www.kokoomus.fi/petteri-orpo-tarvitsemme-jokaista-ja-jokaisen-panosta/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas TikkanenPuoluejohdon erityisavustaja
Puh:+358 40 523 5768tuomas.tikkanen@kokoomus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomus on paljon muutakin kuin kansanedustajamme ja meppimme – me olemme kansanliike. Teemme arjen pieniä tekoja kukin omalla tavallamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Kutsu julkaisutilaisuuteen: Kokoomuksen vammaispoliittinen ohjelma13.8.2026 10:35:33 EEST | Tiedote
Tervetuloa seuraamaan Kokoomuksen vammaispoliittisen ohjelman julkaisua. Tilaisuus järjestetään tiistaina 18.8.2026 klo 15:30 Tampereella kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen yhteydessä. Tilaisuutta voi seurata myös striimin kautta. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen, jonka yhteydessä pyydämme tietoa siitä, osallistutko tilaisuuteen paikan päällä vai striimin välityksellä. Striimilinkki lähetetään ilmoittautuneille. Linkki ennakkoilmoittautumiseen: https://kilta.kokoomus.fi/tapahtumanhallinta/tapahtumatiedot.aspx?id=7112 Tilaisuus järjestetään Tampereen yliopiston Hervannan kampusareenalla, os. Korkeakoulunkatu 7, 33720 Tampere. Tila on auditorio A 223. Kartta: https://www.tuni.fi/fi/tau/kampukset/hervannan-kampus/kartta Esteettömyys: https://opiskelijanopas.tuni.fi/fi/tampereen-yliopisto/korkeakoulussa/kampus/esteettomyys-kampuksilla
Puolueet sopivat yhteisistä pelisäännöistä tekoälyavusteiseen viestintään25.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Puolueet ovat tehneet yhteisen tahdonilmauksen, jonka tavoitteena on vahvistaa luottamusta poliittiseen viestintään ja turvata reilut pelisäännöt tekoälyn käytölle vaalikampanjoinnissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Kokoomus nimitti Karoliina Partasen sosiaaliturvaministeriksi11.6.2026 15:43:57 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päättivät asiasta kokouksissaan torstaina. Partanen hoitaa tehtävää Sanni Grahn-Laasosen perhevapaan ajan. Karoliina Partanen on kuopiolainen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja varatuomari. Hänet valittiin toiselle kaudelle kokoomuksen varapuheenjohtajistoon viime viikonlopun puoluekokouksessa. Partanen on myös Kuopion kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluevaltuuston varapuheenjohtaja.
Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi puolueen uudistetun tavoiteohjelman7.6.2026 16:48:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluekokous on tullut päätökseensä Jyväskylässä. Kokouksessa puolueelle valittiin uusi puheenjohtajisto, käsiteltiin puoluekokoukselle jätettyjä aloitteita, sekä hyväksyttiin uudistettu tavoiteohjelma. Tavoiteohjelma kantaa nimeä “Vapaus onnistua, vastuu huolehtia”.
Kokoomuksen puoluekokous valitsi puolueelle varapuheenjohtajiston7.6.2026 12:14:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluekokous on käynnissä Jyväskylän Paviljongissa. Puoluekokous valitsi varapuheenjohtajiksi kaksivuotiskaudelle Karoliina Partasen, Antti Häkkäsen ja Sari Multalan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

