Pia-Mari Jullin Forget-me-not on Vuoden 2021 Kaunein Sormus
4.11.2021 12:30:00 EET | Messukeskus | Tiedote

Helsinkiläinen kultaseppämestari Pia-Mari Jull kuvailee voitokasta sormustaan romanttiseksi ja herkäksi. Sormus yhdistelee eri kullan värejä ja tuo esille kukkaiskieltä.
– Pidän jalokivistä, mutta en ole käyttänyt niitä juurikaan töissäni. Pohdin, miten loisin kauniin sormuksen ilman yhtään kiveä. Kukka-aiheen valinta oli minulle helppo. Kukkaiskieli eli floriografia oli erityisen suosittua 1800-luvulla. Kukat antoivat mahdollisuuden käyttää kullan eri värisävyjä luonnollisesti. Forget-me-not-sormuksessa kukan terälehdet ovat punakultaa, sivulehdet viherkultaa, heteet hienokultaa, sormuksen runko valkokultaa ja kukat sitova nauha keltakultaa, Jull kertoo.
Pitkän linjan kultaseppämestari on harkinnut kilpailuun osallistumista jo useamman vuoden ajan. Tämän vuoden kilpailuteemana ollut menneiden aikojen estetiikka inspiroi suunnittelijaa.
– Olen seurannut kisaa useampana vuonna ja ajatellut mitä tekisin, jos osallistuisin. Mikään aiheista ei inspiroinut minua niin paljon kuin tämänkertainen aihe eli menneisyyden muistot. Olen aina ollut kiinnostunut korujen historiasta ja vanhoista korunvalmistustekniikoista. Suomalainen koruhistoria on tullut hyvinkin tutuksi yli 10 vuoden aikana, jolloin olen tehnyt jatkuvaa tutkimustyötä yhtenä jäsenenä leimatoimikunnassa ja leimat-sivuston ylläpitäjänä. Vierailen antiikkimarkkinoilla ja antiikkiliikkeissä, joista löytyy upeita koruja ja innostuksen lähteitä.
Jull on iloisesti yllättynyt Vuoden Kaunein Sormus 2021 -kilpailun voitosta. Opetustyössä pitkään toiminut suunnittelija kertoo saavansa voiton myötä lisää pontta uusien korujen suunnitteluun tulevaisuudessa.
– Olin sanaton, kun sain tietää kilpailun voitosta. Olen ollut alalla jo pitkään mutta toiminut viimeiset vuodet enimmäkseen opetustyössä, jolloin aikaa omien korujen suunnitteluun ja valmistamiseen ei ole ollut. Kilpailun voitto merkitseekin minulle paljon ja antaa itsevarmuutta jatkoon.
Mikä sormusmaailmassa on pinnalla juuri nyt Vuoden Kaunein Sormus 2021 -suunnittelijan mielestä?
– Kivisormukset ovat aina trendikkäitä, joista varmaan seppeleistukset/halosormukset ovat edelleen suosittuja. Hieman kulmikkuutta on tullut myös viime aikoina mukaan, esimerkiksi pentagoni- ja heksagonimuodot.
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailu nostaa esille korualaa
Tänä vuonna 14. kertaa järjestetyn kilpailun tarkoituksena on kannustaa suomalaisia käyttämään rohkeasti koruja ja tuoda esiin korujen käytön helppoutta ja monimuotoisuutta. Samalla kilpailu esittelee suurelle yleisölle kotimaista korusuunnittelua ja -valmistusta.
Vuoden kaunein sormus -kilpailun järjestävät vuosittain yhteistyössä I love me -messut ja Häät-media. Kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna yhteensä yli 80 sormusta, joista esiraati valitsi 10 finalistia yleisöäänestykseen. Yleisöäänestyksessä annettiin kaiken kaikkiaan 7759 ääntä. Voittosormus Forget-me-not sai äänistä 21 prosenttia.
Esiraatiin kuuluivat radiojuontaja Hanna Kinnunen, Suomen Kultaseppien Liiton toimitusjohtaja Henrik Kihlman, Design District Helsingin hallituksen puheenjohtaja ja Designmuseon yhteistyöpäällikkö Piia Lehtinen, Huutokauppa Helanderin johtava intendentti Hanne Siekkinen, Häät-lehden ja Häät.fin päätoimittaja Sari Yli-Salomäki.
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun aiemmat voittajat:
2020: Routa, Annika Takanen (Festive Timanttikorut)
2019: Pretty in Pink, Laura Darth (By Laura Darth)
2018: Satumetsä, Kristian Saarikorpi (Saarikorpi Design Oy)
2017: Keto, Jussi Louesalmi (Au3 Kultasepät)
2016: Kide, Olli Johan Lindroos (E. Lindroos Oy)
2015: Pitsi, Lauri Eno (Hieno Jewel)
2014: Fanny Rose, Annette Tillander (Annette Tillander Oy Ab)
2013: Eden, Carina Blomqvist (Carina Blomqvist Design)
2012: Lumi, Olli Johan Lindroos (E. Lindroos Oy)
2011: Tulppaani Passionale, Reijo Andreasen (Kultasepät Andreasen)
2010: Praha, Mika Tarkkanen (Kultaseppämestari Tarkkanen)
2009: Tunteiden vuori, Mika Tarkkanen (Kultaseppämestari Tarkkanen)
2008: Ornamentti, Tero Hannonen (Au3 Kultasepät)
Yhteystiedot:
- Vuoden Kaunein Sormus 2021 -suunnittelija Pia-Mari Jull, info@versatile.fi, p. 040 525 0204
Lisätietoja kilpailusta:
- Antti Karjunen, tiedottaja, Messukeskus, antti.karjunen@messukeskus.com, p. 050 574 3444
- Sari Yli-Salomäki, päätoimittaja, Häät-media, sari.yli-salomaki@editus.fi, p. 040 505 7345
Kilpailukuvat kaikista finalistisormuksista median käyttöön Messukeskuksen kuvapankista: https://mediabank.messukeskus.com (kansio I love me – Vuoden Kaunein Sormus).
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingfors Mässcentrum köper solkraftverk av Helen – andelen solel ökar ytterligare under de kommande åren20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helen byggde ett av Helsingfors största solkraftverk på mässcentrets tak år 2019. Mässcentrum köpte solkraftverket av Helen i början av maj. Andelen solel kommer att öka ytterligare hösten 2027 när framtidens evenemangsutrymme Mässcentrum Solar står färdigt och det nya solkraftverket på dess tak tas i bruk.
Helsingin Messukeskus osti Heleniltä aurinkovoimalan – aurinkosähkön osuus kasvaa entisestään lähivuosina20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Helen rakennuttivat Messukeskuksen katolle Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan vuonna 2019. Messukeskus osti aurinkovoimalan Heleniltä toukokuun alussa. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus kasvaa entisestään syksyllä 2027, kun Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solar valmistuu ja sen katolle tuleva aurinkovoimala otetaan käyttöön.
Elokuvateatteri, Ana Kraš, Kallesø Architects, All the Way to Paris ja yhdeksän suunnittelijan käsitteellinen verstas – esimakua Habitaren 2026 runsaasta ohjelmasta13.5.2026 11:58:14 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavalle kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Kutsu medialle: Arctic Lights Comic Con 16.-17.5.20266.5.2026 15:11:51 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, Maailmalla vakiintunut comic con -konsepti ottaa nyt näkyvän askeleen myös kotimaisessa tapahtumakentässä, kun Arctic Lights Comic Con järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa 16.-17.5.2026
Autokorjaamo 2027 -messut kokoaa alan osaamisen ja ratkaisut Helsingin Messukeskukseen ensi vuoden toukokuussa6.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Autokorjaamoala kohtaa samanaikaisesti sekä kasvavaa työmäärää että kiihtyvää teknologista murrosta. Taloudellisesti haastavista ajoista huolimatta kotimainen liikennesuorite ei ole vähentynyt, vaan on muutaman viime vuoden aikana jopa hieman kasvanut. Uusien autojen rekisteröinnit ovat pysyneet pitkään historiallisen alhaisella tasolla, minkä seurauksena Suomen autokanta ikääntyy edelleen. Tämä kehitys lisää ajoneuvojen huolto- ja erityisesti korjaustarvetta sekä kasvattaa korjausvelkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



