Pienikin sydänvika lapsena lisää haittoja aikuisiässä
Lapsena sairastettu sydänvika lisää pitkäaikaissairauksien kuten arytmian ja sydämen vajaatoiminnan riskiä aikuisuudessa. Myös muiden sairauksien kuten astman, epilepsian ja jopa psykiatristen sairauksien riski on tavallista suurempi. Haitat ilmenevät sydänvian vaikeudesta riippumatta.
Tämä käy ilmi Helsingin yliopistossa ja Uudessa lastensairaalassa tehdystä tutkimuksesta, joka julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.
Sydämen malformaatio on yleisin synnynnäinen yksittäisen elimen rakenteellinen vika. Tutkimus käsitti kaikki vuodesta 1966 lähtien Suomessa alle 15-vuotiaana sydänleikkauksessa olleet potilaat.
– Tulokset korostavat potilasryhmän pitkäaikaisseurannan tärkeyttä. Lisäksi tutkimus tuo esille Suomen kansallisten tietokantojen kattavuutta ja niiden sallimaa erinomaista seurantatutkimusta, mikä ei monessa muussa maassa ole mahdollista, lastenkardiologiaan erikoistuva lääkäri, lääketieteen tohtori Alireza Raissadati sanoo.
Sydänvian vaikutukset ulottuvat myös elämänlaatuun, kertoo toinen, Pediatrics-lehdessä julkaistu tutkimus. Sydänleikatuilla lapsilla oli myöhemmin elämässä alhaisempi koulutustaso ja työllisyys kuin kontrolliväestöllä. Tämä koski etenkin miehiä.
– Yllättävää oli, että myös potilaat, joilla oli yksinkertainen sydänvika, olivat sosioekonomisesti heikommassa asemassa kuin muu väestö, Raissadati kertoo.
Tutkimuksessa verrattiin sydänleikattujen lasten koulutustasoa, työllisyyttä, siviilisäätyä ja jälkikasvun määrää kontrolliväestöön 60 vuoden ajan.
Lisätietoja:
Alireza Raissadati, LT, Helsingin yliopisto, Uusi lastensairaala, HUS, Lucile Packard Children’s Hospital, Stanford
Puh. +1781 975 6250
Sähköposti: alireza.raissadati@gmail.com
Eero Jokinen, professori, ylilääkäri, Uusi Lastensairaala, HUS, Helsingin yliopisto
Sähköposti: eero.jokinen@hus.fi
Viitteet: Raissadati, A., Haukka, J., Pätilä, T., Nieminen, H., Jokinen, E. Chronic Disease Burden After Congenital Heart Surgery: A 47‐Year Population‐Based Study With 99% Follow‐Up. Journal of the American Heart Association 2020. https://doi.org/10.1161/JAHA.119.015354
Raissadati, A., Knihtilä, H., Pätilä, T., Nieminen, H., Jokinen, E. Long-term Social Outcomes After Congenital Heart Surgery. Pediatrics 2020. https://doi.org/10.1542/peds.2019-3745
******************************
Ystävällisin terveisin
Miia Soininen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
miia.soininen@helsinki.fi, 050 478 2906
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi tekniikan tohtori Antti Vasara18.12.2025 13:59:14 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 18.12.2025 puheenjohtajakseen TkT Antti Vasaran. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin FT, dosentti Mari Pantsar.
Väitös: Julkisesti rahoitettu terveydenhuolto edistää yhdenvertaista hoitoon pääsyä18.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Kehittyneiden maiden terveydenhuoltojärjestelmien suorituskyky muodostuu terveydenhuollon rakenteiden ja laajempien yhteiskunnallisten olosuhteiden vuorovaikutuksesta, osoittaa tuore väitöstutkimus.
Kadotus vai toivo? Kolminaisuus pelastaa kaikki15.12.2025 11:25:44 EET | Tiedote
Eri uskonnoissa ja kristinuskon sisällä on hyvin monenlaisia käsityksiä ihmiskunnan lopullisesta kohtalosta. Tutkija, pastori Petri Tikan väitöstutkimus hakee vastausta kysymykseen kolminaisuusopista.
Ikääntyneiden ulkomailla syntyneiden syöpäkuolleisuus Suomessa syntyneitä matalampaa11.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Suomessa asuvien ikääntyneiden maahanmuuttajien syöpäkuolleisuus on kokonaisuutena alhaisempi kuin Suomessa syntyneiden samanikäisten. Tietyissä syövissä kuolleisuus on kuitenkin korkeampaa.
Laajin tutkimus suomalaisnuorten ilmastoahdistuksesta: toivon ylläpitäminen avainasemassa11.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Pelkkä ympäristövastuullinen käyttäytyminen voi lisätä nuoren ilmastoahdistusta, sillä ilmastonmuutosta ei voi yhden ihmisen voimin ratkaista. Sen sijaan nuorten toivoa ja uskoa yhteisöjen kykyyn toimia tulisi vahvistaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme