Piirainen: Rinteen hallitus pitää huolta maataloudesta ja maaseudusta
10.10.2019 12:32:54 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Rinteen hallitus turvaa suomalaisen maatalouden tulevaisuuden ja sen kehittämisen, sanoo Piirainen.
- On tärkeää, että näkymä luo uskoa tulevaan ja panostaa viljelijöiden jaksamiseen tuottaa lähellä, puhdasta, turvallista ja ekologista suomalaisten ruokapöytiin. Ja samalla keskittyä yhä enemmän myös kuluttajien keskiöön nousseeseen hiilensidontaan ennakkoluulottomasti, korostaa Piirainen, joka on myös valtiovarainvaliokunnan ja sen maatalousjaoston jäsen.
- Maanviljelijöiden neuvonta- ja lomituspalveluiden tärkeys korostuu ja siitä on hyvä huomata, että hallitus on tämän tunnistanut ja tunnustanut.
- Maatalouden ja maankäytön osallistuminen ilmastotalkoisiin 19 miljoonan euron määräraha on tärkeä. Sillä tuetaan metsien kasvukykyä, terveyttä ja hyvää hoitoa, suometsien hoitotoimia, metsitystä ja maatalouden hiilensidontaa, listaa kajaanilainen Piirainen.
- 42 miljoonalla maataloustuotannon säilymisen kannalta tärkeään luonnonhaittakorvaukseen on merkitykseltään erittäin suuri, sillä luonnonhaittakorvaus mahdollistaa viljelyn pohjoisissa olosuhteissa. Kannattava maatalous säilyttää maatilat elinvoimaisina ja pitää yllä maaseudun työllisyyttä, perustelee Piirainen.
- Luontomatkailun kannalta on tärkeää, että Metsähallituksen korjausvelkaa puretaan ja luontomatkailun edellytyksiä vahvistetaan nostamalla Luontopalveluiden perusrahoitusta ja kunnostamalla retkeilyalueiden ja kansallispuistojen reitistöjä yhdessä ympäristöministeriön kanssa yhteensä 26 miljoonalla.
- Lisäksi luonnon monimuotoisuutta ja luonnonsuojelua tuetaan merkittävästi: vaelluskalahankkeisiin, lintukosteikoihin ja luontopalveluihin. Ne ovat tärkeitä ja liian vähälle huomiolle jääneitä suomalaisia vahvuuksia, jotka vetävät yhä enemmän matkailijoita Suomeen ja edistävät myös kotimaan matkailua, muistuttaa Piirainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard, Hamari ja Laine-Nousimaa: Hallituksen tuotava esitys pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi12.6.2026 12:05:14 EEST | Tiedote
Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Leena Meri antoivat ristiriitaisen kuvan hallituksen valmiudesta edistää pakottavan kontrollin kriminalisointia. Orpo vakuutti hallituksen tarttuvan kaikkiin keinoihin lähisuhdeväkivallan torjumiseksi, mutta Meri totesi, ettei uskalla luvata esityksen ehtivän eduskuntaan tällä hallituskaudella.
Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus hidastaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä12.6.2026 11:56:38 EEST | Tiedote
Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä pitää huolestuttavana hallituksen luonnonsuojelulakiin ajamaa muutosta, jolla lisättäisiin kestävyysraportointivelvollisten yritysten hallinnollista taakkaa. – Hallituksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoita on erittäin kannatettava, mutta EU:n vaatimaa tiukempi raportointivelvoite uhkaa jarruttaa markkinoiden käynnistymistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen rahoitusvajeen arvioidaan olevan jopa miljardi euroa vuodessa ja on selvää, että julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan tarpeeseen, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Saku Nikkanen: Valetilit, bottiarmeijat ja verkkohäirintä kuriin – esitän digilompakolle uutta tehtävää12.6.2026 11:15:35 EEST | Tiedote
Suomeen valmistellaan Digi- ja väestötietoviraston digitaalista identiteettilompakkoa, jonka on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen on jättänyt toimenpidealoitteen digilompakon hyödyntämisestä myös sosiaalisen median ongelmien ratkaisemisessa, erityisesti valetilien, verkkohäirinnän ja disinformaation torjunnassa.
Kutsu medialle: Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa 12. – 13.8.202612.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunta ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan. Osa edustajista vierailee ennen kokouksen alkua Lahdessa ja osa Kotkassa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista poliittista tilannetta. Medialle avoimet osuudet keskiviikkona 12.8.: Klo 9:30: vierailu HaminaKotkan satamaan Klo 9:30: vierailu Iskun Lahden tehtaalle Klo 11:30-12:15 yleisötilaisuudet Kotkassa ja Lahdessa,paikat tarkentuvat Klo 13:30-14:30 lounastarjoilu, Kouvolan kaupungintalo Klo 14:30-15:30 kokouksen avaus ja lehdistötilaisuus, Kouvolan kaupungintalo Klo 16:00 yleisötilaisuus Manskin kävelykadulla Kouvolassa Klo 19:30 illallinen Medialle avoimet osuudet torstaina 13.8.: Klo 8:30-10:30 vierailu, Kaakkois-Suomen poliisi Klo 13:30-14:45 medialounas, Kouvolan kaupungintalo Ilmoittauduthan tilaisuuteen tämän linkin kautta.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Hallituksen politiikka murentaa nuorten tulevaisuudenuskoa12.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Talentian tuoreen Vastavalmistuneiden urapolut -minikyselyn mukaan sosiaalialalta valmistuneiden työttömyys on kasvanut nopeasti. Talentian mukaan sosiaalialalta vastavalmistuneista jo 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026. Vielä vuotta aiemmin vastaava luku oli 3 prosenttia. Sosionomien työttömyys on kasvanut vuodessa 3 prosentista 14 prosenttiin. Sosiaalityöntekijöistä työttömänä oli 4 prosenttia, kun vuosi sitten kaikki valmistuneet sosiaalityöntekijät olivat töissä. Kansanedustaja Riitta Kaarisalon mukaan luvut kertovat karua kieltä hallituksen politiikan seurauksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
