Pihla

Pikaremontit leviävät kylpyhuoneista ikkunasaneeraukseen

Jaa

Uutiset putkiremonttien kehittymisestä tehokkaampaan ja innovatiivisempaan suuntaan ovat sysänneet koko alaa konseptoimaan uusia toimintamalleja. Nyt myös ikkuna- ja ovialan toimijat seuraavat LVI-yritysten esimerkkiä tarjoamalla mahdollisuutta pikaurakoihin.

Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa. Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden.
Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa. Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden.

Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden. Rakennuksessa pitkään vallitsevat työmaaolosuhteet luovat haasteita asukkaiden elämiselle ja turvallisuudelle. Taloyhtiö toimii remontin rakennuttajana ja on siten viimekädessä vastuussa työmaan turvallisuudesta.

Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa.  Asennustyön laatu, turvallisuus ja asiakastyytyväisyys eivät kärsineet ennätysnopeudesta huolimatta, päinvastoin.

As Oy Hakin Emäntä Raisiossa päätti vaihtaa kuusikerroksisen talon yhteensä kaikki 177 ikkunaa ja ovea kerralla uusiin. Urakoitsijaksi valittiin useista vaihtoehdoista Pihla pitkän kokemuksen ja asiantuntevan myyjän vuoksi. Asennus toteutettiin ennätysajassa vain kuuden arkipäivän aikana.

”Näin nopeasti tehty ikkuna- ja oviremontti edellyttää huolellista pohjatyötä. Jokainen työvaihe on rytmitetty samaan tahtiin tuotannon ja logistiikan kanssa”, Pihlan projektipäällikkö Rauno Kärkäinen kertoo.

Pihlan kehittämässä toimintamallissa jokainen työvaihe varmistetaan tiettyjen laatukriteerien kautta. Erityisen nopea työtahti perustuu asennuksen laatujärjestelmään, jossa työvaiheiden suunnittelu ja hukan minimointi ovat avainasemassa.

”Jokaisella työntekijällä on tarkasti tiedossa omat tehtävät. Tarkka suunnittelu mahdollistaa nopeuden laadusta ja turvallisuudesta tinkimättä”, Pihlan työpäällikkö Jouni Kuusiniemi sanoo.

Turvallisuuden huomioiminen on peruslähtökohta onnistumiselle. As Oy Hakin Emännässä kokonaisuutta valvoi turvallisuuden näkökulmasta asiaan nimetty koordinaattori.

”Työmaa on rajattu asianmukaisesti ja esimerkiksi oven ympärille on rakennettu turvallisuutta lisäävä katos”, turvallisuusasioista vastaava valvoja Tero Rönnemaa kertoo.

Jotta asennustyö saadaan sujumaan jouhevasti ja turvallisesti, on asukkaiden tiedottaminen avainasemassa.

”Vain viikon kestävässä remontissa tiedottamisen merkitys korostuu. Toiminnan etenemisestä on kerrottava asukkaille päivittäin”, Kärkäinen kertoo.

Näin remontin mukanaan tuoman poikkeustilan haitat pidetään mahdollisimman pieninä. Taloyhtiö ja asukkaat arvostavat nopeaa ja siistiä toimintaa.

”Meille asukkaille on koitunut erittäin vähän haittaa. Olemme saaneet tarvittavan tiedon remonttiin varautumisesta ajallaan ja hommat on hoidettu kerralla kuntoon”, puheenjohtaja Mirja Hörkkö vakuuttaa.”

Pihlan tapa tehdä kerrostalon ikkuna- ja oviremontti mahdollistaa talon asukkaiden normaalin elämän jatkumisen aiempaa nopeammin. Lyhyempi työmaa-aika vähentää sekä asukkaiden että asentajien turvallisuusriskejä. Nopeus edellyttää kaikilta työntekijöiltä tarkkuutta ja ammattitaitoa.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mirja Hörkkö kertoo remontista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa. Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden.
Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa. Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden.
Lataa
As Oy Hakin Emäntä Raisiossa päätti vaihtaa kuusikerroksisen talon yhteensä kaikki 177 ikkunaa ja ovea kerralla uusiin. Urakoitsijaksi valittiin useista vaihtoehdoista Pihla pitkän kokemuksen ja asiantuntevan myyjän vuoksi. Asennus toteutettiin ennätysajassa vain kuuden arkipäivän aikana.
As Oy Hakin Emäntä Raisiossa päätti vaihtaa kuusikerroksisen talon yhteensä kaikki 177 ikkunaa ja ovea kerralla uusiin. Urakoitsijaksi valittiin useista vaihtoehdoista Pihla pitkän kokemuksen ja asiantuntevan myyjän vuoksi. Asennus toteutettiin ennätysajassa vain kuuden arkipäivän aikana.
Lataa
Erityisen nopea työtahti perustuu asennuksen laatujärjestelmään, jossa työvaiheiden suunnittelu ja hukan minimointi ovat avainasemassa.
Erityisen nopea työtahti perustuu asennuksen laatujärjestelmään, jossa työvaiheiden suunnittelu ja hukan minimointi ovat avainasemassa.
Lataa
Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden. Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa.
Kerrostalon ikkunaremontti kestää tavallisesti vähintään kuukauden. Yli 20 vuotta ikkunoita ja ovia valmistanut sekä asentanut Pihla teki Raisiossa kerrostalon ikkunaremontin vain viikossa.
Lataa
Näin nopeasti tehty ikkuna- ja oviremontti edellyttää huolellista pohjatyötä. Jokainen työvaihe on rytmitetty samaan tahtiin tuotannon ja logistiikan kanssa.
Näin nopeasti tehty ikkuna- ja oviremontti edellyttää huolellista pohjatyötä. Jokainen työvaihe on rytmitetty samaan tahtiin tuotannon ja logistiikan kanssa.
Lataa
Jotta asennustyö saadaan sujumaan jouhevasti ja turvallisesti, on asukkaiden tiedottaminen avainasemassa. Toiminnan etenemisestä on kerrottava asukkaille päivittäin, Pihlan projektipäällikkö Rauno Kärkäinen kertoo.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pihla
Pihla
Äyritie 16
01510 Vantaa

0800 550 880http://www.pihla.fi/

Pihla on kotimainen puu–alumiini-ikkunoiden, parveke- ja terassiovien sekä ulko-ovien valmistaja. Pihlan ikkunat ja ovet valmistetaan keskellä Suomea Ruovedellä, vuosikymmenten kokemuksella. Pihla on osa Pihla Group Oy:tä, joka on Suomen ikkunamarkkinoiden suurin toimija. Pihla Group Oy valmistaa ikkunoita ja ovia Pihla-, PihlaPRO, Tiivi-, Profin-, Klas1 ja Sydänpuu-tuotemerkeillä. 

Pihla Group Oy työllistää noin 650 henkilöä, ja sillä on tehtaat Ruovedellä, Haapajärvellä, Kannuksessa, Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Joutsassa. Pihla Groupin omistaa Inwido AB, jonka liikevaihto vuonna 2018 oli 6,7 miljardia Ruotsin kruunua. Inwido AB:n tuotemerkkejä Suomessa ovat myös Pihla Groupin tytäryhtiöiden kautta omistetut Klas1, Profin, Sydänpuu ja Lämpölux. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pihla

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme