Pikavippitoiminnan rajoituksista tehtävä pysyviä
15.10.2020 16:12:50 EEST | Demarinuoret | Tiedote
Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti.
Koronaepidemia on syventänyt entisestään jo vuosikymmenen jatkunutta kotitalouksien ylivelkaantumiskehitystä. Tuoreiden tilastojen mukaan kasvua viime vuoteen nähden on jo noin 6000 henkilöä. Huomio kiinnittyy miesten osuuden vakavaa vauhtia nousevaan osuuteen: nyt joka kymmenennellä miehellä on maksuhäiriömerkintä.
“Epidemian isku on ollut erityisen kova niille kotitalouksille, joita velkaantuminen on koskettanut jo aiemmin. Iloitsimme suuresti, kun hallitus päätti keväällä rajoittaa pikavippien korkokattoa ja kieltää niiden suoramarkkinoinnin. Taloudellinen ahdinko ei kuitenkaan pääty vielä siinä vaiheessa, kun yhteiskunta selviää yli koronakriisin”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.
Pikavippejä on jo pitkään pidetty yhtenä merkittävänä syynä maksuhäiriömerkintöjä saaneiden ja ulosotossa olevien ihmisten määrän kasvuun. On kestämätöntä, mikäli ratkaisua talousongelmiin joutuu hakemaan vakuudettomista kulutusluotoista. Tilanteen ratkaisemiseksi on tarjottava muita kestäviä keinoja ja palveluja.
“Pikavippien markkinointiin ja niiden korkotasoon puuttuminen oli ensiaskel kohti parempaa. Määräaikaisena toimena asetus jää silti laastariksi, joka ei korjaa syvää yhteiskunnallista ongelmaa. Pikavippibisnekseen liittyvää kiskontaa ja ihmisten hädän hyväksikäyttöä ei tule sallia normaalioloissakaan. Ihmisten kannalta on välttämätöntä, että määräaikainen asetus säädetään pysyväksi!” vaatii Perholehto.
Lisätiedot:
Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
+358400596521
pinja.perholehto@demarinuoret.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoDemarinuorten Puheenjohtaja
Puh:0400 596 521pinja.perholehto@demarinuoret.fidemarinuoret.fiTietoja julkaisijasta
Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret
Poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat: Väkivalta ja häirintä eivät kuulu vaalityöhön!28.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ensi kevään eduskuntavaalien lähestyessä poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat peräänkuuluttavat, ettei häirinnällä tai väkivallalla ole sijaa politiikassa eikä kampanjatyössä. Kaikki poliittiset nuorisojärjestöt vaativat rauhanjulistusta vaalityöhön. “Hyökkäykset ehdokkaita kohtaan ovat hyökkäyksiä demokratiaa kohtaan. Tuomitsemme vahvasti kaiken ehdokkaisiin kohdistuvan väkivallan ja vaadimme myös puolueitamme tekemään niin”, puheenjohtajat jyrähtävät. Vaalit ja kampanjointi kuuluvat demokratiaan. Jokaisen ehdokkaan, kampanjatiimiläisen ja puolueaktiivin on saatava tehdä vaalityötä rauhassa. Jokaisella tulee olla oikeus olla turvassa ilman pelkoa väkivallasta tai häirinnästä. “Voimme olla asiakysymyksistä eri mieltä, mutta erimielisyyksiä on kyettävä käsittelemään toinen toistamme kunnioittaen ja aina ilman väkivaltaa. Vaaleihin tarvitaan mukaan nuoria ja erilaisia ihmisiä, jotta demokratia aidosti toteutuu. Jokaisella tulee olla mahdollisuus asettua ehdolle tai tukea ehdoka
Demarinuorten Väänänen: Raskaudenkeskeytykseen päätyvä henkilö tarvitsee terveydenhuollolta tukea, ei rangaistusta21.9.2026 11:00:26 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys maksun asettamisesta ei-lääketieteellisestä syystä tehdylle, toimenpidettä vaativalle raskaudenkeskeytykselle on puhtaan ideologinen ja tähtää itsemääräämisoikeuden rajaamiseen. Eniten keskeytyksiä tehdään nuorille, jolloin maksu kolahtaa niihin, jotka voivat olla jo valmiiksi heikommassa asemassa.
Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen: Hallitus syventää alkoholiperheiden lasten ahdinkoa30.6.2026 12:58:51 EEST | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt alkoholilain uudistukset, jotka mahdollistavat alkoholijuomien kotiinkuljetuksen sekä Alkon myymälöiden päivittäisen aukiolon. Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen on huolissaan siitä, että päihdeperheiden lapset on unohdettu ja syöstään uudistuksella entistä suurempaan ahdinkoon.
Demarinuorten liittokokous: Varallisuuden keskittymistä on suitsittava demokratian nimissä7.6.2026 17:06:47 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 34. liittokokouksen julkilausuma 7.6.2026.
Demarinuorten uusi liittohallitus on valittu7.6.2026 13:25:27 EEST | Tiedote
Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous on valinnut järjestölle uuden liittohallituksen. Lauantaina puheenjohtajaksi valittiin Julia Väänänen Tuusulasta sekä varapuheenjohtajiksi Mitro Kutvonen Helsingistä ja Anni Lahtinen Mikkelistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
