Pikkuhuuhkajat nimetty maaliskuun maaotteluihin
7.3.2023 14:01:21 EET | Suomen Palloliitto | Tiedote

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2002 ja myöhemmin syntyneet) pelaa maaliskuun lopulla vuoden ensimmäiset maaottelunsa. Pikkuhuuhkajat aloittaa samalla valmistautumisensa tuleviin EM-karsintoihin – Suomen lohko ja otteluohjelma löytyvät täältä.
– Joukkueessamme on paljon hyviä pelaajia, joilla on potentiaalia pärjätä kansainvälisellä tasolla. Maaliskuun ja kesäkuun maaottelut antavat vastauksia siihen, kuinka hyvä joukkueemme on verrattuna muihin maihin. Valinnat eivät olleet helppoja, ja varalistalle sekä sen ulkopuolelle jäi monia hyviä pelaajia – nämä pelaajat voivat hyvinkin olla mukana kesäkuun maaotteluissa, päävalmentaja Mika Lehkosuo sanoo.
Pikkuhuuhkajat-ryhmässä on peräti 15 pelaajaa, jotka olivat mukana edellisissä EM-karsinnoissa. Lucas Bergström, Tomas Galvez, Ville Koski, Kai Meriluoto, Matti Peltola, Agon Sadiku, Robin Tihi ja Santeri Väänänen puolestaan tekivät tammikuussa Huuhkajat-debyyttinsä – myös Elmo Henriksson oli A-maajoukkueen matkassa.
– Ehdin tutustua yhdeksään pelaajaan A-maajoukkueen tapahtumassa, ja muutama pelaajista oli joulukuun maajoukkueleirillämme. Olemme seuranneet tiimini kanssa tiiviisti sekä Liigacupia että ulkomaisia seuroja edustavien pelaajiemme otteluita – lisäksi olen keskustellut paljon Peter Lundbergin sekä muiden maajoukkuevalmentajien kanssa, Lehkosuo kertoo.
– Suurella osalla pelaajistamme on aiempaa kokemusta U21-karsinnoista, mikä on meille hieno asia. Moni heistä oli vakioavauksen mies Juha Malisen alaisuudessa – esimerkiksi topparipari Koski-Tihi pelasi vahvat karsinnat yhdessä. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että muun muassa Pohjois-Makedonialla on niin ikään suuri määrä pelaajia, jotka olivat mukana viime karsinnoissa. Voi olla, että monella karsintavastustajallamme on sama tilanne.
Vaikka Antalya Cupissa ei pelata karsintapisteistä, Lehkosuo korostaa hyvien tulosten merkitystä projektin alussa.
– Tulokset ovat asia, joka loppupeleissä määrittää toimintamme laadun ja tehokkuuden. Kyseessä on ensimmäinen tapahtumamme yhdessä, joten lähdemme nollapisteestä – siksi on hyvä, että ehdimme harjoitella muutaman päivän ajan ennen ensimmäistä maaotteluamme. Tästä se matka alkaa.
Suomen ottelut (Suomen aikaa)
La 25.3. klo 15:00 Suomi – Pohjois-Makedonia (Bellis Deluxe, Belek)
Ti 28.3. klo 15:00/17:30 Suomi – Bulgaria (Bellis Deluxe, Belek)
Bulgaria-ottelun alkamisaika selviää Pohjois-Makedonia-ottelun jälkeen.
Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Lucas Bergström (mv), Chelsea FC (TPS, Pargas IF)
Elmo Henriksson (mv), IFK Mariehamn (HJK, KyIF)
Lasse Schulz (mv), SpVgg Greuther Fürth (FC Honka, HJK, KäPa, HyPS)
Tomas Galvez, Manchester City
Topi Keskinen, HJK (MP)
Juho Kilo, Hamburger SV (KäPa, SAPA, IF Gnistan)
Ville Koski, FC Honka (TuPS, PKKU)
Otso Liimatta, AC Oulu (OLS, Tervarit)
Adam Marhiev, FK RFS (HJK, FF Jaro)
Kai Meriluoto, HJK (Ilves, KyIF)
Tony Miettinen, KuPS (SiPS)
Eetu Mömmö, FH (Ilves, TPV)
Jussi Niska, FC Inter (RoPS, FC Santa Claus)
Matti Peltola, HJK (KeiKa)
Niklas Pyyhtiä, Bologna FC (FC Honka, TPS, TuNL)
Agon Sadiku, FC Honka (HJK, HJS)
Naatan Skyttä, Odense Boldklub (Ilves)
Maksim Stjopin, HJK (Ilves, TFA, TPV)
Nikolas Talo, FC Groningen (TPS, KaaPo, KaaNa)
Casper Terho, Royale Union Saint-Gilloise (HJK, MPS, Valtti, PK-35, FC Kontu)
Robin Tihi, AIK
Santeri Väänänen, Rosenborg BK (HJK, PPV)
Kalle Wallius, Bologna FC (HJK, HPS)
Leo Walta, HB Køge (HJK, PPS)
U21-EM-lopputurnaus järjestetään Slovakiassa vuonna 2025 – isäntämaan lisäksi turnaukseen etenee 15 maata. Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi kolme parasta lohkokakkosta saa suoran paikan EM-kisoihin, kun muut lohkokakkoset puolestaan pelaavat kaksiosaiset jatkokarsinnat kolmesta viimeisestä lopputurnauspaikasta.
Lisätiedot:
U21-MAAJOUKKUE
Roni Raunola, tiedottaja
+358503478119
roni.raunola(a)palloliitto.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Pikkuhuuhkajat nimetty maaliskuun EM-karsintaotteluihin – Akkreditointi avoinna Kypros-otteluun18.3.2026 13:10:31 EET | Tiedote
Suomen U21-maajoukkue (2004 ja myöhemmin syntyneet) kohtaa San Marinon vieraissa 26.6. kello 19 Suomen aikaa ja Kyproksen kotona Tampereella 31.3. kello 18. Molemmat ottelut näkyvät suorana Yle Areenasta.
U17-tytöt eteni EM-lopputurnaukseen15.3.2026 17:16:33 EET | Tiedote
1–1-tasapeli Tshekkiä vastaan Chomutovissa riitti Pikkuhelmareille kisapaikkaan. Ikäluokan EM-lopputurnaus pelataan Pohjois-Irlannissa toukokuussa.
Briotech Kansallisen Liigan ja Kansallisen Ykkösen media-avauksen osallistujat12.3.2026 16:31:03 EET | Tiedote
Briotech Kansallisen Liigan ja Kansallisen Ykkösen media-avaus kaudelle 2026 järjestetään Sanomatalon Mediatorilla tiistaina 17. maaliskuuta kello 11.00 alkaen.
Futsal-Liigojen pudotuspelit käynnistyvät12.3.2026 13:45:00 EET | Tiedote
Miesten Futsal-Liigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin lauantaina. Naisten Futsal-Liigan puolivälierät alkavat maaliskuun lopussa.
Huuhkajat nimetty FIFA Series 2026 -turnaukseen11.3.2026 12:07:25 EET | Tiedote
Huuhkajat kohtaa Uuden-Seelannin (27.3.) ja Kap Verden (30.3.) FIFA Series -turnauksessa Aucklandissa. Yle näyttää molemmat ottelut suorana kanavillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

