Pilke Niittylahdenrannassa puutteita varhaiskasvatuksessa - Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi huomautuksen
Huomautus henkilöstön rakenteesta
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 22.5.2023 Pilke päiväkodit Oy:lle ja Pilke Niittylahdenrannan päiväkodin johtajalle huomautuksen siitä, ettei päiväkodin henkilöstön rakenne ole varhaiskasvatuslain mukainen. Päiväkodin kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kolmanneksella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja muilla vähintään lastenhoitajan kelpoisuus. Pilke Niittylahdenrannassa ei työskentele yhtään varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia.
Huomiota henkilökunnan määrään
Lisäksi aluehallintovirasto kiinnitti Pilke päiväkodit Oy:n ja Pilke Niittylahdenrannan päiväkodin johtajan huomiota siihen, että päiväkodissa on ollut liian vähän henkilökuntaa paikalla läsnä olleiden lasten määrään nähden. Päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan suhteutettuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on varhaiskasvatuslaissa säädetty varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan kelpoisuus. Pilke Niittylahdenrannassa on ollut 1.–31.3.2023 yhtenä päivänä liian vähän henkilöstöä suhteessa päiväkodissa läsnä olleisiin lapsiin.
Ohjausta laadullisiin puutteisiin
Pilke Niittylahdenrannan toiminnassa on laadullisia puutteita muun muassa lasten varhaiskasvatussuunnitelmien tekemiseen liittyen. Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Pilke päiväkodit Oy:lle ja Pilke Niittylahdenrannan päiväkodin johtajalle myös ohjausta liittyen vastuukysymyksiin, läsnäolotietojen kirjaamiseen ja sijaisjärjestelmään.
Asia vireille epäkohtailmoituksen kautta
Asia tuli aluehallintovirastossa vireille epäkohtailmoituksen kautta. Aluehallintovirasto on saanut tilanteesta Joensuun kaupungin yksityisen varhaiskasvatuksen valvojilta lausunnon, jonka liitteenä on ollut Pilke Niittylahdenrannan antamat selvitykset asiasta. Saamiensa selvitysten perusteella aluehallintovirasto arvioi, ettei Pilke päiväkodit Oy ole tuottanut varhaiskasvatuspalvelua Pilke Niittylahdenrannassa kaikilta osin lain edellyttämällä tavalla. Aluehallintovirasto antoi päätöksessään ohjausta toiminnan lainmukaiseksi saattamisesta.
Pilke Niittylahdenranta lopettaa toimintansa kesäkuun 2023 loppuun. Joensuun kaupunki jatkaa päiväkodin toimintaa Niittylahdenrannassa.
Lisätietoja
ylitarkastaja Tanja Tiainen p. 0295 016 497, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
