Pirkanmaallakin siirrytään palveluasumisesta yhteisölliseen asumiseen - aluehallitus hyväksyi myös yhteistyösopimuksen kuntien ja maakuntaliiton kanssa
20.2.2023 11:21:37 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Uudenlainen yhteisöllinen asuminen tulee kyseeseen silloin, kun asiakas tarvitsee toimintakykynsä tueksi useita kotihoidon käyntejä päivässä mutta yöaikainen palvelutarve on vielä suhteellisen vähäistä. Asukas asuu käytännössä sosiaalihuoltolain mukaisessa asumisyksikössä vuokra-asunnossa ja on kotihoidon tai tukipalvelujen piirissä.
Hyvinvointialueen omassa toiminnassa on jo siirrytty yhteisöllisen asumisen tarjoamiseen. Kaikki aiemman lain mukaiset palveluasumisen ostopalvelutuottajat eivät kuitenkaan täytä uudenlaisen yhteisöllisen asumisen vaatimuksia. Vanhan lain mukaisen palveluasumisen sopimukset joudutaan irtisanomaan ja kilpailuttamaan uuden lain mukaisesti, joten joidenkin palveluasumisen asiakkaiden asumiseen voi tulla muutoksia. Muutos toteutetaan asiakkaiden palvelujen kannalta mahdollisimman joustavasti.
Palveluhankintoja lastensuojeluun ja lääkäripalveluihin
Aluehallitus hyväksyi myös lastensuojelun sijaishuollon laitoshoidon ja ammatillisen perhehoidon palveluihin hankintaesityksen mukaiset palveluntuottajat. Aluehallitus valitsi niin ikään psykiatrian ja vammaispalveluiden lääkäripalveluiden tuottajiksi hankintaesityksen mukaiset palveluntuottajat.
Yhteistyösopimus hyväksyttiin
Pirkanmaan aluehallitus hyväksyi maanantaina puitesopimuksen, jossa määritellään hyvinvointialueen, kuntien ja maakuntaliiton yhteisiä strategisia tavoitteita.
Yhteistyön strategisia tavoitteita ovat erityisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, työllistymisen tukeminen, kotoutumisen edistäminen, palveluiden, maankäytön, asuntotuotannon ja investointien ohjelmointi sekä yhteinen väestöennuste, sivistys- ja sote-palvelujen tiivis yhteistyö, tiedolla johtaminen, varautuminen ja valmiussuunnittelu, TKI-yhteistyö ja vaikuttaminen sekä järjestöyhteistyö.
Aluehallitus jätti pöydälle hoito- ja hoivaeettisen neuvottelukunnan kokoonpanon. Muut asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiAluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Lasten ja nuorten hyvinvointiseminaari kokoaa alan asiantuntijat Tampereelle 16.4.202617.3.2026 11:31:13 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää torstaina 16.4.2026 Lasten ja nuorten hyvinvointiseminaarin, joka tarjoaa ajankohtaista tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, mielenterveydestä ja arjen ilmiöistä. Tänä vuonna seminaarin teemana on mielen hyvinvoinnin tukeminen, ja ohjelma tuo esiin sekä tutkimustietoa että nuorten omia näkökulmia.
Oriveden ja Valkeakosken sote-asemien lääkärin ja hoitajan vastaanottojen numerot muuttuvat13.3.2026 14:06:26 EET | Tiedote
Oriveden ja Valkeakosken sote-asemien lääkärin ja hoitajien vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi puhelinjärjestelmä, mikä tuo muutoksia myös puhelinnumeroihin. Uudistuksella sujuvoitetaan yhteydenottamista ja tuetaan hoidon jatkuvuutta.
Tule tukiperheeksi – pienillä teoilla on suuri merkitys12.3.2026 09:47:02 EET | Tiedote
Hyvinvointialueet ympäri Suomen etsivät uusia tukiperheitä lapsille, jotka kaipaavat elämäänsä lisää turvallisia aikuisia ja myönteisiä kokemuksia. Tukiperheeksi voi ryhtyä missä päin Suomea tahansa oman hyvinvointialueen kautta.
Muistioireet kannattaa tutkia ajoissa – näin muistitutkimukset ja hoito etenevät Pirkanmaalla11.3.2026 14:08:12 EET | Tiedote
Muistiin liittyvät huolet heräävät monella vähitellen, kun esimerkiksi tavaroita katoaa, nimet eivät muistu mieleen ja oikeita sanoja pitää hakea. Jos arjen askareet muuttuvat hankaliksi, voi sairaus olla jo pitkällä.
Hepatiitti C:n eliminointihanke käynnistyi Pirkanmaalla11.3.2026 08:11:27 EET | Tiedote
Suomi on sitoutunut eliminoimaan hepatiitti C -viruksen kansanterveysongelmana vuoteen 2030 mennessä. Pirkanmaan hyvinvointialue on saanut valtionavustusta edistääkseen hepatiitti C:n eliminointia alueellaan. Keskeisenä tavoitteena on parantaa hepatiitti C:n testauksen ja hoidon saavutettavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
