Pirkanmaan energiastrategiasta nousee esiin, että biokaasussa, aurinko- ja tuulisähkössä on eniten mahdollisuuksia

Biokaasussa sekä aurinko- ja tuulisähkössä nähdään eniten lisäämisen mahdollisuuksia. Niiden osuus on nykyisessä maakunnan energiajärjestelmässä varsin pieni. Samanaikaisesti on tärkeää pitää väylä auki nouseville teknologioille. Niitä ovat tällä hetkellä esimerkiksi pienydinvoimalat, vety ja synteettiset polttoaineet.
Strategian painopisteet ovat energian tuotannossa sekä siirrossa, kuljetuksessa ja varastoinnissa. Myös nykyinen energiakriisi on otettu huomioon valmistelussa. Tavoitevuosi strategialla on 2030.
Pirkanmaan energiastrategian tavoitteina on:
- mahdollistaa Pirkanmaan hiilineutraalius
- varmistaa Pirkanmaan energiajärjestelmän toimitus- ja huoltovarmuus
- irrottaa maakunta venäläisestä tuontienergiasta
- vahvistaa aluetaloutta ja energiaan liittyvää TKI-toimintaa
- varmistaa energiamurroksen oikeudenmukaisuus ja kustannustehokkuus
- parantaa Pirkanmaan energiatehokkuutta
Tavoitteisiin päästään heikentämättä luonnon monimuotoisuutta.
Maakuntahallitus kävi 27.3. kokouksessaan asiasta keskustelua ja hyväksyi Pirkanmaan energiastrategian.
Pirkanmaan energiastrategiajulkaisuun lisättiin sivun 8 ensimmäisen kappaleen loppuun teksti ”Suomessa tullaan ylläpitämään huoltovarmuuden vuoksi myös turpeen tuotantoketjuja.” Sivun 13 (Biomassa) kolmannen kappaleen loppuun lisättiin teksti ”Hiilinielujen lissämiseksi on tärkeää huolehtia metsien kasvusta. Harvennukset tulee tällöin tehdä ajoissa ja oikein, jolloin saamme sekä metsiin parempaa kasvia että energiapuuta.”
Energiastrategia valmistuu taitetuksi julkaisuksi lähipäivinä.
Luonnosversio on luettavissa esityslistan liitteenä (§31 Pirkanmaan energiastrategia):
https://pirkanmaajulkaisu.ktweb.fi/
------
Pirkanmaan energiastrategia 2030 ja vetyvoorumi -tilaisuus
Tule kuulemaan Pirkanmaan uudesta energiastrategiasta ja maakunnan mahdollisuuksista vetytaloudessa! Tapahtumaa voi seurata myös verkossa torstaina 30.3. klo 9-11. Kutsu medialle on lähtenyt torstaina 23.3.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri RäsänenInnovaatio- ja tulevaisuustyön johtajaPirkanmaan liitto
Nousevien teknologioiden hyödyntäminen, kansalliset ja eurooppalaiset politiikkaohjelmat, verkostot ja rahoituskanavat.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Uudistuvan teollisuuden vaihemaakuntakaavan tavoitteista pyydetään pian palautetta28.4.2025 13:00:43 EEST | Tiedote
Pirkanmaa tarvitsee Läntisen vienti-Suomen veturina uudistuvaa teollisuutta. Uudet teollisuuden investoinnit edellyttävät riittävästi soveltuvia sijaintipaikkoja. Kasvumaakunnassa niitä on vaikeaa löytää, siksi aluevarauksia tuleekin tarkastella koko maakunnan tasolla riittävän ajoissa.
Pirkanmaa ja Keski-Suomi edistävät tulevaisuuden käyttövoimaratkaisuja22.4.2025 09:07:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ja Keski-Suomen julkaiseman selvityksen mukaan sähköistyminen ja vedyn käyttö ovat keskeisessä roolissa fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa.
Länsi-Suomen maakunnat: Junaliikenteen kilpailutuksia valmisteltaessa on välttämätöntä kuunnella kuntia ja alueita11.4.2025 09:31:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan alueella ostoliikennettä on nykyään sen joka ilmenemismuodossa. Suunnitelmia selkeästi nykyistä kattavammasta taajama- ja lähijunaliikenteestä on paljon. Millaisia liikennekokonaisuuksia tulevina vuosina kilpailutetaankaan, on rahoitusvastuun oltava lähtökohtaisesti valtiolla.
Koko maakunnan tarpeita tukeva verkostoyhteistyö näkyy johdonmukaisesti Pirkanmaan liiton toiminnassa7.4.2025 13:53:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalainen yhteistyö on luontaisesti mutkatonta ja tilannekuvan jakaminen erilaisten sidosryhmien kanssa on entisestään tiivistynyt. Hyvänä esimerkkinä tästä on laaja maakunnallinen vaikuttamistyö. Kuntien kanssa käydään vuoropuhelua säännöllisesti eri tehtäväalueilla.
Maakuntavaltuusto hyväksyi Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaavan7.4.2025 13:34:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaava on hyväksytty Pirkanmaan maakuntavaltuuston käsittelyssä maanantaina 7.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme