Pirkanmaan Osuuskauppa

Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistovaalien ehdokasasettelu alkaa – nyt on aika edistää uusia paikallistoiveita

Jaa
Nuorten liikkumisen mahdollistavat Ässäkentät, arjen kiireitä helpottava ruoan verkkokauppa, laaja palveluvalikoima ja -verkosto – osuuskauppa näkyy jo nyt monella tavalla jäsentensä arjessa. Mitä muuta osuuskaupan jäsenet odottavat omalta kaupaltaan? Mikä rooli osuuskaupalla voisi olla Pirkanmaan kehityksessä? Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia Pirkanmaan Osuuskaupan pian alkavissa vaaleissa.

– Nykyään yrityksiltä odotetaan tekoja niin globaalien haasteiden kuin arjen ongelmakohtien ratkomiseksi. Me Pirkanmaan Osuuskaupalla haluamme olla koko Pirkanmaan muutosmoottoreita ja haastaa jäsenemme pohtimaan, mitä toiveita heillä on osuuskaupan kehittämiseksi, jotta voimme luoda yhdessä helpompia hetkiä ja hyvinvointia osuuskaupan liiketoiminnan kautta, Pirkanmaan Osuuskaupan talousjohtaja ja vaalilautakunnan sihteeri Jani Virtanen kertoo.

– Edustajiston jäsenten ei tarvitse olla kaupan alan ammattilaisia. Tärkeintä on intohimo oman asuinympäristön kehittämiseen ja näkemys siitä, miten osuuskauppa voisi olla oman toimintansa kautta tekemässä Pirkanmaasta ja koko Suomesta parempaa paikkaa elää, Jani sanoo.

Jäsenellä on todellista valtaa

S-ryhmän alueosuuskaupat ovat jäsentensä omistamia yrityksiä, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat osallistua monella tapaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi.

Tulevaisuudessa edustajiston tärkein tehtävä on haastaa osuuskauppaa siitä, että hinnat ovat kilpailukykyiset ja osuuskaupan palvelu ja valikoimat ovat kiinni ajassa. Sen lisäksi edustajisto päättää muun muassa osuuskaupan säännöistä, käsittelee edellisen vuoden tilinpäätöksen sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.

– Pirkanmaan Osuuskaupalla edustajiston vaikutusmahdollisuudet on aiemmin koettu kapeiksi, mutta olemme uudistaneet toimintaamme siten, että edustajiston jäsenistä koostuvissa aluejohtokunnissa pystytään pureutumaan entistä enemmän paikalliseen vaikuttamiseen, Jani kertoo.

Näin vaalit etenevät

Osuuskaupan ehdokasasettelu alkaa 13.1. ja jatkuu tammikuun loppuun saakka. Osuuskaupan vaaleissa voi olla ehdokkaana jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella. Osuuskaupan vaalisivuille http://www.osuuskauppavaalit.fi/pirkanmaa on koottu helpot ohjeet ehdokkaaksi ryhtymiseen.

Pirkanmaan Osuuskaupan vaalien ehdokaslistat vahvistetaan 12.2., ja äänestysaika on 25.3.–6.4. Osuuskaupan edustajistoon valitaan yhteensä 60 jäsentä. Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet. Vaalien tulos julkistetaan 17.4.


Lisätietoja
:
Pirkanmaan Osuuskaupan talousjohtaja ja vaalilautakunnan sihteeri Jani Virtanen, jani.p.virtanen@sok.fi, 010 76 70035

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.pirkanmaanosuuskauppa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Yli 46 000 äänesti Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaaleissa – korkein äänestysprosentti Pohjois-Pirkanmaalla4.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän kaikki 19 alueosuuskauppaa ovat jäsentensä omistamia yrityksiä, joiden päätöksentekoon jäsenet voivat osallistua monella tapaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalien äänestysaika oli 4.–20.3.2024, ja uusi edustajisto on nyt valittu.

Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2023 suotuisa – ruoan verkkokaupan kysyntään vastataan investoimalla Pirkanmaan ensimmäiseen automaatioavusteiseen keräilykeskukseen15.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan vuoden 2023 liikevaihto kipusi 1 162,5 miljoonaan euroon, joka on 7,1 prosenttia enemmän edellisvuoteen verraten. Liiketuloksemme oli 25,6 miljoonaa euroa. Panostimme uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen 49,5 miljoonan euron investoinnein. Maksoimme myös Bonusta kaikkien aikojen suurimman summan, 46,2 miljoonaa euroa. Osuustoiminnan ydin onkin resonoinut tässä ajassa vahvasti: Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajien määrä ylitti viime vuonna 220 000 jäsenen rajan – vuoden 2023 lopussa meillä oli 221 679 asiakasomistajaa. Henkilöstömäärämme oli vuoden 2023 lopussa 3 362. Kaikki työntekijämme palkitaan ylimääräisellä tulospalkkiolla.

Vaikuttamisen paikka Pirkanmaan kehittämiseen on jälleen auki – osuuskauppavaalien ehdokasasettelu alkaa huomenna9.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Lähiruokavalikoiman kasvattaminen, sähköautojen latauspisteiden määrän moninkertaistaminen sekä uusien kumppanuusetujen solmiminen paikallisten yritysten kanssa. Muun muassa nämä toteutetut toiveet ovat lähtöisin Pirkanmaan Osuuskaupan viimekertaisten osuuskauppavaalien ehdokkailta. Työmme alueen hyvinvoinnin kehittämiseksi jatkuu, ja nyt on aika valita meille uusi edustajisto. Pirkanmaan osuuskauppavaalien ehdokasasettelu on käynnissä 10.–26.1.2024.

Kalevan Liikenneaseman Hesburger ja Sport & Bar Koppi palvelevat asiakkaita viimeisen kerran 15.10.2.10.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus päätti 29.9.2023 kokouksessaan Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan lakkauttamisesta. Viimeinen aukiolopäivä on 15.10.2023. Toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan kannattavuuteen. – Aiemmin asiakkaat ovat poikenneet nopeasti ohikulkumatkalla ruokailemaan Kalevan Liikenneasemalle. Alueen liikennejärjestelyiden muutokset ovat kuitenkin viime vuosina hankaloittaneet liikenneasemalle pääsyä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettemme ole saavuttaneet asettamiamme myyntitavoitteita. Hienosti asiakkaita palvelleesta henkilökunnastamme tämä ei ollut kiinni, toimialajohtaja Mikko Hautasaari korostaa. Kalevan Liikenneasemalla toimiva Sale ja sen yhteydessä toimiva pieni kahvio jatkavat toimintaansa kesään 2025 saakka, jolloin viereen rakentuvaan uuteen Hippos-kortteliin avataan Sale. Asiakkaat pääsevät myös edelleen tankkaamaan autonsa pihassa olevalla ABC Aut

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye