Pirkanmaan työllisyystilanne on kohentunut selvästi keväästä

Pirkanmaan työttömyysaste syyskuussa oli 12,3 prosenttia ja koko maassa 12 prosenttia.
Syyskuun työllisyyskatsauksesta selviää muun muassa, että
- työnhakijoiden kokonaismäärä nousi yli 14 000 henkilöllä vuositasolla,
- työttömiä työnhakijoita oli yli 8 500 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin, suurin osa lomautettuja,
- aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli noin 1 100 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten,
- uusia avoimia työpaikkoja oli edelleen paljon, yli 6 900 kappaletta, mikä on 500 kappaletta enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömiä oli syyskuussa 30 037 henkilöä, joista lomautettuna oli 5 279 henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työttömänä olleita oli 6 670 henkilöä, heidän määränsä kasvoi 33 prosentilla edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija
Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteemme sähköpostiisi oikean yläkulman Tilaa-linkistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Pirkanmaan päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä on kääntynyt kasvuun16.12.2025 14:00:44 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkotietojen perusteella Pirkanmaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat maltillisesti noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2007 lähtien päästöt ovat vähentyneet 45 prosenttia. Päästövähennyksiä syntyi erityisesti energiasektorilta sähkön käytöstä ja kaukolämmön tuotannosta. Liikenteen päästöt kasvoivat neljä prosenttia.
Vettä lumen sijaan – vedenpinnat nousseet Pirkanmaalla16.12.2025 10:40:34 EET | Tiedote
Vielä syksyllä vedenkorkeudet olivat huomattavan matalalla, mutta syksyn ja alkutalven sateet ovat saaneet niin pienempien kuin isompienkin järvien vedenpinnat nousuun. Vedenpinnan korkeudet ovat saavuttaneet ajankohdalle tavanomaisen tason. Pirkanmaan säännöstellyillä järvillä oikealla juoksutuksen suunnittelulla varaudutaan Kokemäenjoen talvitulviin.
Pirkanmaalle yli 97 miljoonaa euroa ELY-keskuksen kautta16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Pirkanmaalle on kanavoitu noin 97 miljoonaa euroa yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen, teiden parantamiseen ja kunnossapitoon sekä ympäristökorvauksiin ja avustuksiin. Luvut perustuvat ELY-keskuksen tammi–marraskuun tilastoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

