Pitkäkestoinen kuntoutus kohentaa ikääntyneen toimintakykyä ja elämänlaatua
2.12.2022 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

TtM Sara Suikkanen tutki tuoreessa väitöskirjassaan fysioterapeutin ohjaaman liikuntaharjoittelun vaikutuksia ikääntyneisiin, joilla oli gerastenia tai sen esiaste. Lääke gerastenian hoidossa on liikunta. Liikuntaharjoittelua tehtiin kotona kaksi kertaa viikossa vuoden ajan. Tutkimuksen päätavoite oli selvittää, vähentääkö säännöllinen ohjattu liikuntaharjoittelu siirtymisiä tehostettuun palveluasumiseen ja osastohoidossa vietettyjä vuorokausia sekä kuolleisuutta.
– Vastoin odotuksia ohjatulla kotiharjoittelulla ei pystytty merkitsevästi lisäämään kotona vietettyjä vuorokausia. Positiiviset vaikutukset elämänlaatuun sekä fyysiseen suorituskykyyn olivat sen sijaan täysin selkeät ikääntyneillä, joilla oli gerastenia tai sen esiaste, Suikkanen tiivistää.
Ohjattu harjoittelu on oikein kohdennettuna myös kustannusneutraalia
Lisäksi Suikkanen tutki liikuntaharjoittelun vaikutuksia ikääntyneen henkilön elämänlaatuun, fyysiseen toimintakykyyn sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön ja niistä koituviin kustannuksiin.
Kun tutkimuksessa syntyneet kotiharjoittelun kustannukset lisättiin muihin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin, havaittiin, että 12 kuukauden aikana harjoitteluryhmän kustannukset olivat selvästi suuremmat kuin vertailuryhmän. Tämä ero johtui suurimmaksi osaksi kotiharjoittelun kustannuksista. Merkittävää on kuitenkin se, että kun tarkasteluun otetiin mukaan seurantavuosi, harjoittelu oli maksanut itsensä takaisin henkilöillä, joilla alkutilanteessa oli ollut gerastenia. Heillä ohjattu liikuntaharjoittelu osoittautui kustannusneutraaliksi.
– Tutkimus osoittaa, että henkilöillä, joilla oli alkutilanteessa gerastenia, kustannusvaikutukset näkyivät vasta seurantavuoden jälkeen. Ero vertailuryhmään näkyi varsinkin terveyskeskusten vuodeosastoilla vietetyissä vuorokausissa. Havaitsimme viitteitä myös siitä, että liikuntaharjoitteluun osallistuneet tarvitsisivat vähemmän kotihoidon käyntejä, kertoo Suikkanen.
Esigerasteenisilla, eli heillä, jotka täyttivät alussa vain yhden tai kaksi gerastenian kriteeriä, kuntoutus ei vähentänyt muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä ja jäi kustannuksiltaan kalliimmaksi myös seurantavuoden jälkeen. Säännöllinen ohjattu liikuntaharjoittelu hidasti kuitenkin itsenäisen toimintakyvyn heikkenemistä ja avuntarpeen lisääntymistä verrattuna vertailuryhmään. Harjoittelu esti myös esigerastenian etenemistä gerasteniaan tai poisti sen kokonaan.
– Ikääntyneiden pitkäkestoinen kotiharjoittelu on vaikuttavaa, ja siihen todellakin kannattaa tulevaisuudessakin panostaa. Kohdistamalla ohjattu kotiharjoittelu henkilöihin, joilla on gerastenia, voidaan vähentää muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä, summaa Suikkanen.
Väitöskirjatutkimuksessa käytettiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä vuosina 2014–2018 kerättyä satunnaistetun kontrolloidun Kauemmin Kotona Ikääntynyt (KauKoIKÄ)-tutkimuksen aineistoa. KauKoIKÄ-tutkimusta ovat rahoittaneet Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Kela, sekä valtion tutkimusrahoitus.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 300 kotona-asuvaa ikääntynyttä. Heidän keski-ikänsä oli 82 vuotta ja tutkittavista 75 % oli naisia. Tutkittavat täyttivät alussa vähintään yhden gerastenian fenotyyppikriteereistä, joita ovat laihtuminen, vähäinen fyysinen aktiivisuus, uupumus, hitaus ja heikkous. Jos henkilö täyttää kriteereistä 1–2, hänellä on gerastenian esiaste. Jos henkilö täyttää kolme tai enemmän, hänellä on gerastenia.
Tutkimuksen alussa tutkittavat satunnaistettiin joko kotiharjoittelu- tai vertailuryhmään. Kotiharjoitteluryhmään satunnaistettujen henkilöiden luona vieraili yksityisen fysioterapiayrityksen fysioterapeutti tunnin kahdesti viikossa vuoden ajan. Pääpaino liikuntaharjoittelussa oli alaraajojen lihasvoiman vahvistamisessa, ja se piti sisällään myös tasapaino-, liikkuvuus- sekä toiminnallisia harjoitteita. Vertailuryhmänä toimineet jatkoivat elämäänsä normaalisti. Molemmille ryhmille suoritettiin tutkimusmittaukset alussa ja kolmen, kuuden ja 12 kuukauden kohdalla. Heidän sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöään seurattiin potilas- ja asiakasrekisterien avulla 24 kuukauden ajan tutkimuksen alkamisesta.
TtM Sara Suikkasen fysioterapian väitöskirja Home-Based Physical Exercise Among Older Adults with Signs of Frailty – Emphasis on Days Lived at Home, Utilization of Social and Health Care Services, Quality of Life, Physical Functioning, and Severity of Frailty tarkastetaan perjantaina 9.12.2022 klo 12 alkaen Jyväskylän yliopiston Liikuntarakennuksen salissa L302. Vastaväittäjänä toimii professori Hans Hobbelen (Hanze University of Applied Sciences, Alankomaat) ja kustoksena apulaisprofessori Arto Hautala (Jyväskylän yliopisto). Tilaisuutta voi seurata myös verkkovälitteisesti https://r.jyu.fi/dissertation-suikkanen-091222.
Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Väitöskirja on julkaistusarjassa JYU Dissertations 582, Jyväskylä 2022, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-9245-3 (PDF) ja se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9245-3
Sara Suikkanen on kirjoittanut ylioppilaaksi Lappeenrannan Kimpisen lukiosta vuonna 2007. Fysioterapeutiksi hän valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta 2010 ja terveystieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2015. Vuosina 2014–2020 Suikkanen työskenteli tutkimusfysioterapeuttina Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) sekä 2020–2022 väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa. Tällä hetkellä Suikkanen työskentelee tutkijana LAB ammattikorkeakoululla.
Lisätietoja
Sara Suikkanen
TtM
Liikuntatieteellinen tiedekunta
sara.suikkanen@lab.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Peruskoulunsa päättäviltä kysyttiin, miksi oppimistulokset laskevat – eriytymiskehitys näkyy vastauksissa17.3.2026 13:52:57 EET | Tiedote
Siinä missä toiset nuoret saavat koulussa, kotona ja kavereiltaan runsaasti tukea ja kannustusta oppimiseen ja elämän käänteisiin, toiset kokevat jäävänsä yksin tai elävät muutoin kuormittavaa arkea. Tällöin myös opiskeluun kiinnittyminen on haastavaa. Niin ikään nuoriin kohdistuvat vaatimukset hahmottuvat nykynuorten kokemusmaailmassa eri tavoin. Osa kokee, että koulussa vaaditaan liian vähän, kun samaan aikaan toiset kuvaavat uupumista ja yhä epävarmempia tulevaisuudennäkymiä yhä varhaisemmassa vaiheessa.
Yli kaksi kolmesta opetusalan työntekijästä on kohdannut väkivaltaa työssään – tuki jää usein puutteelliseksi16.3.2026 09:57:50 EET | Tiedote
Perusopetuksessa työskentelevien arki on turvattomampaa kuin usein ajatellaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia opettajista ja koulunkäynninohjaajista on kohdannut työurallaan fyysistä väkivaltaa ja 62 prosenttia väkivallalla uhkailua. Silti lähes puolessa tapauksista tilanteesta ei tehty mitään virallista ilmoitusta.
Kultananoklustereista apua sairauksien tunnistamiseen?16.3.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijoiden laaja laskennallinen tutkimus ennusti, että kultananoklusterit voivat tunnistaa kiraalisia biomolekyylejä valikoivasti. Tämä ominaisuus voi auttaa havaitsemaan tiettyjä sairauksia suoraan verinäytteestä.
Aivoviikon tapahtuma Jyväskylän yliopistossa: miten oppiminen muokkaa aivojamme?13.3.2026 08:52:43 EET | Tiedote
Miten oppiminen, liike, uni ja ympäristö muovaavat aivojamme? Näihin kysymyksiin pureudutaan Jyväskylän yliopiston Aivoviikon yleisötilaisuudessa Oppivat ja muovautuvat aivot tiistaina 17.3.2026. Kaikille avoin tapahtuma järjestetään yliopiston Lähde-kirjaston Tietoniekka-tilassa sekä verkossa.
Viisaudella on oma muutosten ja kehityksen polkunsa – uusi Oxfordin kustantama kansainvälinen käsikirja julkaistu12.3.2026 13:14:02 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen dosentti Eeva K. Kallio on toiminut toisena toimittajana juuri ilmestyneessä teoksessa The International Handbook of Adult Development and Wisdom. Kallion työparina on ollut Fielding Graduate Universityn psykologian emeritaprofessori Judith Stevens-Long.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
