Podme

PodMen syksyn ensimmäiset podcastit on julkistettu

Jaa
Alkusyksyllä lanseerattavan PodMe-palvelun ensimmäiset podcastit ovat Kolme käännekohtaa, Maanantaimysteeri, Nonsensepodi, Palmujen Varjoissa ja Tuplakääk.

Syksyn ensimmäisten sarjojen myötä podcast-fanit tulevat löytämään PodMe-palvelusta Suomen parasta lifestyle- ja true crime -sisältöä.

- PodMe haluaa tarjota kuulijoilleen mahdollisimman laajasti parhaita tarinoita parhailta tekijöiltä. Lanseerausvaiheen podcastit vahvistavat tämän väitteen todeksi, PodMen sisältöjohtaja Ninja Huhtamäki toteaa.

PodMe-palvelun riippumattomuus kaupallisista yhteistöistä on herättänyt Huhtamäen mukaan kiinnostusta podcastien tekijöiden keskuudessa.

- Olemme saaneet mukaan uskomattoman lahjakkaan ja nimekkään joukon Suomen parhaita podcastaajia palvelun lanseerausvaiheeseen ja osaksi PodMe-yhteisöä. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, että kaltaisellemme toimijalle on ollut kysyntää Suomen markkinoilla.

Nyt julkaistavat podcastit ovat jo tuttuja monille, mutta luvassa on myös podcastien kuulijoille täysin uusia podcasteja.

- Ydinkohderyhmämme on 20–45-vuotiaat naiset ja haluamme vastata sisällöillämme tämän yleisön kuuntelutarpeisiin. Syksyn aikana julkaisemme lisää podcasteja, jotka laajentavat tarjontaamme entisestään myös tämän kohderyhmän ulkopuolelle, Huhtamäki jatkaa. 

Podcastien syksyllä julkaistavat jaksot tulevat saataville yksinoikeudella, ilman mainoksia PodMe Premiumin tarjontaan. Satunnaisia jaksoja tullaan jakamaan myös vapaaseen jakeluun kuunneltavaksi.

- Vaikka kaikki jaksot ovatkin kuunneltavissa ainoastaan PodMe Premiumin tilaajille, podcastien tekijät ja me haluamme kunnioittaa podcastien faneja myös jakamalla satunnaisia jaksoja valikoiduista podcasteista vapaaseen kuunteluun. Samalla toivomme, että fanit löytävät tutut podcastit mahdollisimman helposti uudesta palvelustamme, PodMe Suomen maajohtaja Henna Helske kertoo.

Premium-palveluun voi tutustua ilmaisen 14 päivän kokeilujakson ajan, jonka jälkeen tilaus jatkuu hintaan 7,99 €/kk toistaiseksi voimassa olevana ilman sitovaa määräaikaisuutta. Lisäksi palvelun kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja. PodMe-palvelu lanseerataan kuluttajille alkusyksyllä 2021.

Kolme käännekohtaa

Roope Salmisen luotsaama Kolme käännekohtaa jatkaa suurta suosiota nauttineen 1. kauden viitoittamalla tiellä. Luvassa on uusia mielenkiintoisia vieraita, jotka pysähtyvät keskustelemaan omien elämiensä merkityksellisimmistä käännekohdista.

- Rehellisesti sanottuna päätös siirtyä PodMelle oli vaikea. Mielestäni PodMen konsepti on erinomainen ja itse kuluttajana maksan mielelläni pientä korvausta siitä, että saan jatkossakin ammattimaisesti, hyvillä resursseilla tuotettuja podeja, jotka ovat laadultaan maailmanluokkaa. Silti maksumuurin taakse hyppääminen ei ollut itsestäänselvä asia. Itseni kohdalla ratkaiseva tekijä oli, että pystyn varmistamaan järkevän korvauksen Kolmen käännekohdan tuotantotiimille ja itse heittäytymään ihan oikeasti ammatikseni podcastaajaksi seuraavan kauden ajaksi. Ensimmäisen kauden tein käytännössä ilmaiseksi pientä lasta ja leffaprojekteja jonglööraten, PodMe-siirtymän myötä olen voinut sanoa muille töille ei ja keskittyä täysillä tekemään seuraavasta kaudesta vielä paljon, paljon paremman.

Maanantaimysteeri

Yksi Suomen suosituimmista true crime -podcasteista, Maanantaimysteeri pureutuu erikoisimpien rikostarinoiden synkkiin käänteisiin joka maanantai julkaistavissa jaksoissa.

- Valitsin PodMen podcastini kodiksi ensinnäkin siksi, että on huikeeta päästä mukaan ihan uudenlaiseen podcast-palveluun! Toisekseen PodMe mahdollistaa riippumattomuuden kaupallisista yhteistöistä. Ja vaikka olenkin saanut tehdä yhteistöitä mielettömän mukavien tahojen kanssa, on hienoa voida jatkossa keskittää tuokin aika podcastini tekemiseen.

Nonsensepodi

Bloggaajina ja parhaina ystävyksinä tunnettujen Alexa Dagmarin ja Linda Juholan hostaamassa podissa puhutaan vaikeistakin asioista eikä punastella turhia. Nonsensepodi on Suomen chic chat -podcastien pioneeri ja suunnannäyttäjä, joka jatkaa väsymättä top-listojen kärjessä jo neljättä vuotta.

- Nonsense aloitettiin aikoinaan, kun podi-ilmiö Suomessa oli vasta syntymässä ja podien kaupallisuus alkutekijöissään. Melkein nelivuotisen podiuramme aikana olemme lähteneet moneen mukaan ensimmäisten joukossa ja tällä rohkealla asenteella teimme päätöksen lähteä mukaan myös PodMe:hen, josta olemme todella innoissamme. Nyt voimme keskittyä podissa puhtaasti sen sisältöön, ja kehittämiseen.

Palmujen Varjoissa

True crime -podcast Palmujen Varjoissa käsittelee Espanjan auringon alla tapahtuneita rikostarinoita. Podcastia hostaa Espanjassa jo seitsemän vuotta asunut Jenna Claudia.

- Nopeasti podcastin teon aloitettuani tiesin, että haluan kehittää intohimoisesta harrastuksesta kokopäiväisen työn. PodMen tulo Suomen markkinoille viimein mahdollisti tämän, ja nyt voin keskittyä rauhassa itse tekemiseen.

Tuplakääk

Enni Koistisen ja Kirsikka Simbergin supersuosittu makasiiniohjelma Tuplakääk käsittelee viimeisimmät julkkisjuorut ja Hollywood-salaliittoteoriat humoristiseen tyyliinsä.

- Me ollaan tosi innoissamme tästä uudesta mahdollisuudesta. Päästään nyt tekemään mainoksista vapaata ohjelmaa ja voidaan käyttää se aika ja energia Tuplakääkin kehittämiseen podissa ja muissa kanavissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Podme
Podme



PodMe on vuonna 2017 perustettu podcast-palvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella Premium-podcasteja kuukausimaksulla ilman mainoksia ja vapaassa jakelussa olevia ilmaisia podcasteja. PodMe toimii tällä hetkellä Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa palvelu tulee saataville selainversiona sekä iOS- ja Android -sovelluksina alkusyksyllä 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Podme

Podme tuki nuorten urheiluharrastuksia yli 10 000 eurolla – yli 50 urheiluryhmää osallistui kilpailuun, jossa levitettiin tietoisuutta juniorien mielen taitojen tärkeydestä20.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Podcast-palvelu Podmen joulukuussa 2023 käynnistämä kilpailu on päättynyt. Kilpailun tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta aktiivisesti harrastavien juniorien mielen taitojen tärkeydestä. Kilpailuun osallistui yli 50 urheiluryhmää, joista kaikki palkittiin rahapalkinnoilla. Kolmelle eniten Podme-arvokoodeja aktivoineelle ryhmälle jaettiin lisäksi yhteensä 6000 euron palkintopotti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye