Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Pohjalaisjoet tulvivat selvästi normaalia aikaisemmin

Jaa
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla jokien jäiden lähtö ja keväinen tulvahuippu ajoittuvat keskimäärin huhtikuun toiselle viikolle ja Keski-Pohjanmaalla huhtikuun loppupuolelle. Tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan joet saavuttivat kevään tulvahuipun pari viikkoa normaalia aikaisemmin eli välillä 30.3. – 3.4.2021. Toistuvuudeltaan Lapuanjoen, Kyrönjoen, Laihianjoen ja Maalahdenjoen tulva vastasi noin kerran 5–10 vuodessa toistuvaa tulvaa. Myös Lapuanjoen pohjoispuoliset joet ovat viime päivinä nousseet nopeasti ja voivat saavuttaa tulvahuippunsa melko piankin. Toisaalta on mahdollista, että Keski-Pohjanmaan joet saavuttavat tämän kevään tulvahuipun vasta huhtikuun loppupuolella, sillä alkavalle viikolle on ennustettu kylmempää säätä.
Laihianjoen vedenpinta oli korkealla Karkkimalan mittausaseman liepeillä 31.3.2021
Laihianjoen vedenpinta oli korkealla Karkkimalan mittausaseman liepeillä 31.3.2021

Kyrönjoen alaosalla vuosina 1911–2020 suurin maaliskuussa ja huhtikuun alussa todettu virtaama on ollut keskimäärin tasoa 300 m3/s, kun tänä vuonna virtaama oli maalis-huhtikuun vaihteessa suurimmillaan 370 m3/s.  Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla kevään tulvahuippu on nyt ohi ja jokien pinnat kääntyivät selvään laskuun viimeistään pääsiäispäivänä 4.4.2021. Vähänkyrön alapuoliset jäät siirtyivät kohti merta 3.4.2021 illalla, eivätkä aiheuttaneet merkittäviä tulvavahinkoja. Pohjalaisjokien keväiset tulvahuiput ovat yleensä nopeita, mutta tänä vuonna huippulukemissa on oltu useita päiviä. Esimerkiksi Ilmajoella Nikkolassa oltiin lähellä tulvaluukkujen keväistä avaamista 30.3.–2.4.2021, mikä on aikaisemmin kuin koskaan ennen. Viime viikon vähäiset sateet, loppuviikon kylmät yöt ja tekojärvien täytön onnistunut ajoitus olivat todennäköisesti suurimmat syyt siihen, että tulvaluukkuja ei tarvinnut avata Kyrön- tai Lapuanjoella.

Isojen järvien pinnat nousevat keväiseen huippunsa selvästi myöhemmin kuin jokiuomat. Kuortaneenjärvelle ennustetaan kaksiosaista huippua: ensimmäinen huippu jo alkavan viikon lopulla ja toinen suurempi huippu 20. huhtikuuta jälkeen. Jälkimmäinen huippu saattaa nousta tasolle, joka voi aiheuttaa haittoja matalalla oleville lomarakennuksille. Ennusteeseen liittyy vielä kuitenkin paljon epävarmuutta. Lappajärven ja Lestijärven tulvahuippua ennustetaan toukokuun alkuun.

Lisätietoja Twitterissä:

@tulvatpohjanmaa

@pinnanalta (SYKEn hydrologit)

@meteorologit (Ilmatieteen laitos)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:


Vesitalousasiantuntija Juhani Huhtamäki, puh. 0295 027 806
Johtava vesitalousasiantuntija Tuuli Saari, puh. 0295 027 925
Yksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919


Tulvakeskus / Suomen ympäristökeskus SYKE:


Tutkija Harri Myllyniemi, puh. 0295 251 439
Hydrologi Panu Juntunen, puh. 0295 251 805

Kuvat

Laihianjoen vedenpinta oli korkealla Karkkimalan mittausaseman liepeillä 31.3.2021
Laihianjoen vedenpinta oli korkealla Karkkimalan mittausaseman liepeillä 31.3.2021
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye