Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Pohjalaisjokien jäät liikkeellä poikkeuksellisen aikaisin

Jaa
Lauha sää ja runsaat vesisateet ovat saaneet pohjalaismaakuntien jokien jäät tänä talvena liikkeelle poikkeuksellisen aikaisin. Erityisesti Kyrönjoen eteläpuolisten pienien jokien jäätilanne on muuttunut nopeasti. Myös alueen isoissa jokivesistöissä, Kyrönjoki ja Lapuanjoki, jäät ovat monin paikoin irronneet rannoista ja useat koskialueet ovat vapautuneet jääpeitteestä.
Lapväärtin-Isojoen yläjuoksulla kertyi jääsumaa maanantaina 16.1.2023.
Lapväärtin-Isojoen yläjuoksulla kertyi jääsumaa maanantaina 16.1.2023.

Lähipäivien kylmenevän sään ja pienten sademäärien ennustetaan kääntävän nopeasti nousseet vedenkorkeudet ja virtaamat vähitellen laskuun sekä pienentävän jääpatoriskiä. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus seuraa alueen jääpatotilannetta Lapväärtin-Isojoelle, Kyrönjoella ja Lapuanjoelle tunnettuihin jääpatopaikkoihin asennettujen riistakameroiden avulla.

Ilmoituksia jääpadoista on tullut Lapväärtin-Isojoelta sekä Kristiinankaupungista että Isojoelta. Kristiinankaupungissa Peruksessa viikonlopulla asutusta uhannut jääpato on saatu purettua niin, että vesi pääsee ainakin toistaiseksi virtaamaan padottavan alueen ohi.  Isojoella Kanniston alapuolelle muodostui maanantaina pitkähkö jääkasauma, joka voi tiivistyessään uhata alueen vapaa-ajanasutusta.  Jääkasauman purkamista ei kuitenkin nykytilanteessa pidetä ajankohtaisena, koska se voisi pahentaa joen alaosan tilannetta. Yläpuolelta tulevat jäät voivat muuttaa tilannetta varsinkin Peruksessa ja sen alapuolella, missä on edelleen syytä varautua nopeasti muuttuviin vedenkorkeuksiin.

Tämän hetken ennusteiden mukaan pienempien pohjalaisjokien virtaamat kääntyvät laskuun tänään (tiistaina) tai huomenna. Myös isompien jokien virtaamien ennustetaan kääntyvän laskuun tämän viikon aikana. Pohjalaisjokien vedenkorkeudet ja virtaamat ovat tällä viikolla ajankohtaan nähden poikkeuksellisen suuria, mutta kuitenkin pääosin pienempiä kuin keskimääräisen kevättulvan aikana.  Esimerkiksi Kyrönjoella Skatilassa virtaaman ennustetaan lähestyvän vuodesta 1911 alkaneen mittaushistoriansa tammikuun suurinta virtaamaa tällä viikolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Vesitalousasiantuntija Juhani Huhtamäki, puh. 0295 027 806

Kuvat

Lapväärtin-Isojoen yläjuoksulla kertyi jääsumaa maanantaina 16.1.2023.
Lapväärtin-Isojoen yläjuoksulla kertyi jääsumaa maanantaina 16.1.2023.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

PohjaNeva-projektet aktiverar återställande av torvutvinningsområden (landskapen i Österbotten)15.4.2024 13:53:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Södra Österbotten har startat upp PohjaNeva-projektet i syfte att sätta fart på återställande åtgärder i de österbottniska landskapen inom ramen för Fonden för rättvis omställning (FRO). Med hjälp av FRO-finansiering syftar projektet till att aktivera återställande av torvutvinningsområden och restaurering av vattendrag som belastas av torvutvinning.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye