Pohjalaismaakuntien ensimmäiset sinilevähavainnot valtakunnallisen leväseuran-nan havaintopaikoilla
Sinilevää on havaittu kuluvan viikon aikana hieman Ähtärinjärvellä Ähtärinrannan koulun ja Suninsalmen havaintopisteillä sekä Perännejärven Peränteen venevalkaman vakituisella havaintopisteellä. Lisäksi sinilevää on havaittu hieman Pietarsaaren edustan valtakunnallisella havaintopisteellä. Ähtärin ympäristösuojelutoimisto raportoi Ähtärinjärvellä kahdesta sinilevähavainnosta Ähtärinsalmella ja Karvalahdella. Levää kohteissa havaittiin hieman.
Kansalaisten sinilevähavaintoja on raportoitu kuluneen viikon aikana Alajärven Valkealammelta ja Korsnäsin Bergöfjärdeniltä hieman sekä Lappajärven Ylipään uimarannalta runsaasti. Lappajärven Sahin uimarannassa ei kansalaishavainnon mukaan ole esiintynyt levää. Levähavaintoja voi ilmoittaa Järviwikiin (www.jarviwiki.fi) tai leväpuhelimen numeroon 0295 027 990.
Leväseurannan havainnot kertovat sinilevätilanteen kyseisenä ajankohtana vain havainnointipisteellä, jolloin levätilanne eri puolilla järveä saattaa vaihdella. Sinileväesiintymät ovat usein peilattavissa ajankohtaisiin säähavaintoihin. Esimerkiksi tyyni, aurinkoinen ja lämmin sää saavat sinileväkukinnat runsastumaan ja nousemaan vesipatsaasta vedenpintaan. Lisäksi runsaiden sateiden myötä vesistöihin valuvat ravinteet luovat leville otolliset lisääntymisolosuhteet.Runsaasti sinilevää sisältävän veden käyttöä ei suositella, sillä sinilevät voivat aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien kutinaa, huimausta ja pahoinvointia.Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leväseurantapuhelin 0295 027 990
www.jarviwiki.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenPäätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 7385 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi. Kaikista alueen työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vajaa kolmannes. Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on lisääntynyt ja avoimia työpaikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvakartoituksia päivitetty (Etelä-Pohjanmaa)22.12.2025 08:32:37 EET | Tiedote
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvavaarakarttoja on päivitetty tulvatilanteiden ja vedenkorkeuksien arvioinnin tarkentamiseksi useilla jokiosuuksilla Etelä-Pohjanmaalla. Kartat ovat nähtävissä ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme