Pohjanmaan museon kokoelmanäyttelyt uudistuvat
12.6.2020 10:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Hedmanin kerroksessa on uudistettu kevään aikana neljä taidesalia. Esille on valittu runsaat 70 teosta, jotka tuovat esiin mahdollisimman monipuolisesti Karl ja Elin Hedmanin kokoelmaa.
Taidesaleihin on ripustettu kotimaisen ja ulkomaisen kuvataiteen ohella veistoksia sekä muutamia esimerkkejä grafiikasta. Mukana on tuttuja nimiä von Wrightistä Schjerfbeckiin, mutta myös harvemmin nähtyjä vanhemman ulkomaisen taiteen teoksia. Veistoksista esillä on mm. Wäinö Aaltosen marmoriveistos Kauhu.
Näyttelyä ei ole ripustettu kronologisesti eikä taidehistoriallisten tyylisuuntausten mukaan.
–Teoksista muodostuu monenlaisia teemallisia kokonaisuuksia katsojan oman kokemustaustan perusteella, kertoo Vaasan kaupungin museoiden kokoelmapäällikkö Auli Jämsänen.
Taidekonservaattorit ovat puhdistaneet ja kunnostaneet teoksia. Moniin teoksiin on vaihdettu alkuperäiset, kunnostetut kehykset. Paperipohjaisia teoksia tullaan vaihtamaan ajoittain.
Pienoisnäyttelyt vitriinissä
Näyttelyyn tutustumisen voi aloittaa jo Pohjanmaan museon vanhasta sisääntuloaulasta, jonne on valmistettu pienoisnäyttely kahteen seinävitriiniin.
–Toisessa on esillä Tovostin-kokoelman esihistoriallisia löytöjä ja toisessa Pohjanmaan naisten käyttämiä koruja, Jämsänen kertoo.
Taidesaleihin on teetetty myös penkkejä, joissa yleisö voi levähtää museovierailun aikana. Hedmanin kerros on avautunut yleisölle 10.6.2020.
Terranovan uusi näyttely avautuu toukokuussa 2021
Terranovan luonnontieteellinen näyttely uudistetaan kokonaisuudessaan. Uuden näyttelyn on määrä avautua toukokuussa 2021.
– Uuden näyttelyn pääteemoja ovat Merenkurkun maailmanperintö ja jääkausi, ihmisen ja Pohjanmaan mereisen luonnon suhde sekä ilmastonmuutos. Uudistunut Terranova pyrkii olemaan mahdollisimman ympäristöystävällinen ja esteetön, kertoo amanuenssi Tuomas Jokela.
Tällä hetkellä näyttelytilassa on meneillään purkuvaihe ja uuden näyttelyn visuaalinen suunnitelma on valmistumassa.
Remontin vuoksi Terranovan näyttelytilat ovat suljettuna ainakin vuoden 2020 loppuun saakka, mutta osa tiloista voidaan avata aiemminkin.
Terranova avattiin vuonna 2002 Pohjanmaan museon, Metsähallituksen ja Ostrobothnia Australis-yhdistyksen yhteistyönä.
Lehdistökuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/4DZhhauvMJbecuhx/fo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hedmanin kerros:
kokoelmapäällikkö Auli Jämsänen
Vaasan kaupungin museot
p. 040 764 4125
auli.jamsanen@vaasa.fi
Terranova:
amanuenssi, luonnontiede
Tuomas Jokela
Vaasan kaupungin museot
p. 040 708 0792
tuomas.jokela@vaasa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Minnena från det tidigare industriområdet vaknar till liv i en ny utställning på Brändö15.10.2026 09:15:18 EEST | Pressmeddelande
Historia, minnen och berättelser från det tidigare industriområdet vid Rahkolas och Tvålens strand får en ny form då konstnärerna Valentina Gelain och Bekim Hasaj öppnar den platsbundna utställningen Net of Memory, Remains of Time på Brändö. Vernissagen hålls på fredag 23.10 med början kl. 17.
Entisen teollisuusalueen muistot heräävät eloon uudessa näyttelyssä Palosaarella15.10.2026 09:14:33 EEST | Tiedote
Rahkolan ja Saippuan rannan entisen teollisuusalueen historia, muistot ja tarinat saavat uuden muodon, kun taiteilijat Valentina Gelain ja Bekim Hasaj avaavat paikkasidonnaisen näyttelyn Net of Memory, Remains of Time Palosaarella. Avajaisia vietetään perjantaina 23.10. klo 17 alkaen.
Kuumottavia aiheita – medborgarinstitutet Almas nya föreläsningsserie tar sig an vår tids svåra frågor14.10.2026 10:01:00 EEST | Pressmeddelande
Hur förändrar klimatförändringen vår värld? Vad händer när den gemensamma uppfattningen om kunskap skakas? Hur kan religion både förena och splittra människor?
Kuumottavia aiheita – kansalaisopisto Alman uusi luentosarja tarttuu aikamme vaikeisiin kysymyksiin14.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Miten ilmastonmuutos muuttaa maailmaa? Mitä tapahtuu, kun yhteinen käsitys tiedosta järkkyy? Kuinka uskonto voi sekä yhdistää että jakaa ihmisiä?
Postgatan är Vasas första byväg – känner du trafikreglerna?13.10.2026 15:29:30 EEST | Pressmeddelande
Den grundliga renoveringen av Postgatan är klar, och avsnittet mellan Köpmansgatan och Företagargatan har ändrats till Vasas första byväg. Byvägen, som är cirka en kilometer lång, förbättrar fotgängares och cyklisters säkerhet samt lugnar ner trafiken i området. Gatan öppnades i slutet av september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
