Vaasan kaupunki - Vasa stad

Pohjanmaan museossa voi ihailla kauneimpia koulutauluja

Jaa
Pohjanmaan museossa Vaasassa avautuu 15. marraskuuta näyttely, jossa on esillä lähes sata vanhaa koulutaulua. Tauluja on käytetty Porvoon kuurojenkoulussa ja ne kuuluvat Kuurojen museon kokoelmaan, jota säilytetään näyttelyn tuottaneella Työväenmuseo Werstaalla Tampereella. Näyttely on avoinna 29.3.2020 saakka.
Peltisepät (316), sarjasta Meinholdin käsityöläiskuvia, Felix Eiβner, Saksa, ennen vuotta 1904, Kuurojen museo.
Peltisepät (316), sarjasta Meinholdin käsityöläiskuvia, Felix Eiβner, Saksa, ennen vuotta 1904, Kuurojen museo.

Tutkija Minna Vihla Vaasan kaupungin museoista kertoo, että Pohjanmaan museossa nähdään upeasti piirrettyjä opetustauluja, joissa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia.

- Näyttelyyn on myös sisustettu koululuokka Pohjanmaan museon kokoelmista. Luokassa on esillä opetuksessa käytettyjä välineitä, esimerkiksi helmitaulu, kartta ja avaruushavaintomalli, Vihla lisää.

Aikansa tehokas opetusväline

Koulutaulut olivat 1900-luvun alkupuoliskolla olennainen osa kansakoulujen opetusmateriaalia. Isokokoinen ja värikäs taulu oli opetusvälineenä tehokas, koska tuon ajan oppikirjoissa oli vain vähän kuvia. Tehoa lisättiin tekemällä taulun paljastamisesta oppitunnilla jännittävä hetki ja kertaamalla asioita saman taulun äärellä moneen otteeseen.

Taulujen valmistus alkoi 1800-luvulla Saksassa sekä Ranskassa ja Suomessa niitä alettiin painaa 1900-luvun alussa. Taulut painettiin useimmiten litografioina eli kivipainotyönä. Aiheet kattoivat kansakoulun opetuksen tarpeet uskonnosta urheiluun.

Taulujen sisällön suunnittelivat aikansa arvostetut tutkijat ja opetuksen asiantuntijat, ja taulujen kuvittajiin kuului aikansa merkittäviä taiteilijoita. Vain osa taiteilijoista kuitenkin signeerasi työnsä, eikä suurinta osaa taulujen kuvittajista tunneta.

Nykyään suosittuja sisustusesineitä

Kalliita koulutauluja käytettiin vuosikymmenestä toiseen ja niistä otettiin myös uusintapainoksia. Esimerkiksi Ebba Masalinin piirtämiä Otavan julkaisemia mustapohjaisia kasvitauluja painettiin seitsemällä vuosikymmenellä aina 1960-luvulle saakka.

Koulutaulut siirrettiin 1960- ja 1970-luvuilla luokkien seiniltä varastojen uumeniin, kun opetusvälineet kehittyivät ja yhteiskunta sekä koulutusjärjestelmä muuttuivat. Kyläkoulujen lakkauttamisen myötä monet tauluista päätyivät huutokauppoihin ja sieltä edelleen myös kotien seinille suosituiksi sisustusesineiksi.

Tapahtumia

Yleisöopastukset pidetään joka kuukauden toinen sunnuntai ruotsiksi klo 13 ja suomeksi klo 14.

Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy kansainvälisenä vammaistenpäivänä tiistaina 3.12. Näyttelyssä järjestetään tuolloin erityisopastuksia, muun muassa kuvailutulkkauksia suomeksi ja ruotsiksi.

Tiedotuskuvathttps://oc.vaasa.fi/index.php/s/4QmbQ3A0tpGNG8c

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tutkija Minna Vihla
Vaasan kaupungin museot
p. 040 707 5126
minna.vihla@vaasa.fi

Kuvat

Peltisepät (316), sarjasta Meinholdin käsityöläiskuvia, Felix Eiβner, Saksa, ennen vuotta 1904, Kuurojen museo.
Peltisepät (316), sarjasta Meinholdin käsityöläiskuvia, Felix Eiβner, Saksa, ennen vuotta 1904, Kuurojen museo.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye