Hämeen ELY-keskus

Pohjavesialueen geologista rakennetta selvitetään Janakkalan Kalpalinnanmäellä

Jaa
Kalpalinnanmäen pohjavesialueella aloitetaan geologisen rakenteen ja pohjavesiolosuhteiden selvittäminen. Hankkeen maastotyöt alkavat viikolla 47 ja koko rakenneselvitystyö valmistuu vuoden 2023 alkupuolella. Tutkimukset sijoittuvat Hiidenjoen sillan ja Raimansuon väliselle harjualueelle.
Kalpalinnanmäen tutkimusalue kartalla.
Kalpalinnanmäen tutkimusalue kartalla.

Tutkimusalueella kairataan maaperää kallioperään saakka seitsemässä pisteessä ja pisteisiin asennetaan pohjaveden havaintoputket. Laajemmin kallioperän syvyyttä ja irtomaakerroksen paksuutta tutkitaan painovoimamittausten avulla. Painovoimamittausta tehdään noin 16 kilometriä. Painovoimamittausten aikana maastossa liikkuu jalkaisin 2–3 henkilön mittausryhmä. Tutkimukset tehdään siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa asukkaille ja ympäristölle. Kairaukset tehdään maanomistajien luvalla ja niiden osalta maanomistajiin on oltu erikseen yhteydessä.

Hydrogeologisen rakenneselvityksen, painovoimamittausten ja maaperäkairausten avulla hankitaan uutta tietoa tutkimusalueen pohjaveden virtaussuunnista ja virtausta ohjaavista kalliokynnyksistä, pohjaveden korkeustasoista sekä maaperän kerrosrakenteista.

Pohjavesialueiden tutkimisella saatava lisätieto palvelee maankäytön suunnittelua, pohjavesien suojelua ja seurantaa sekä vedenhankinnan turvaamista. Uuden tiedon avulla voidaan ohjata kaavoitusta ja rakentamista alueille, joilla riskit pohjavedelle ovat pienemmät. Tarvittaessa voidaan myös tarkistaa pohjavesialueen rajausta. Tiedot palvelevat lisäksi pohjavettä mahdollisesti uhkaavissa onnettomuustilanteissa tarvittavien toimenpiteiden ennakoimista ja suorittamista.

Geologinen rakenneselvitys on Geologian tutkimuskeskuksen, Janakkalan kunnan, Janakkalan Veden ja Hämeen ELY-keskuksen yhteistyöhanke. Tutkimusten käytännön toteutuksesta vastaa Geologian tutkimuskeskus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Hydrogeologi Petri Siiro Hämeen ELY-keskus puh. 0295 025 230
Geologi Jukka Ojalainen, Geologian tutkimuskeskus, puh. 020 550 2597
Maankäyttöpäällikkö Piia Tuokko, Janakkalan kunta, puh. 03 680 1990


Tiedotus:
Miira Jaakonaho, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176

Kuvat

Kalpalinnanmäen tutkimusalue kartalla.
Kalpalinnanmäen tutkimusalue kartalla.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Työttömyyden kasvu vuositasolla hidastunut Hämeessä23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen ELY-keskusalueen kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 21 990 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 063 henkilöä enemmän (+10 %) kuin vuotta aikaisemmin ja 323 henkilöä enemmän kuin edelliskuussa. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuna 1 431 henkilöä. Lomautettujen määrä on vähentynyt vuodentakaisesta 487 henkilöllä (-25 %). Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen marraskuun työllisyyskatsauksesta.

Uusia EU:n maaseuturahoitusta saavia hankkeita valittu Kanta- ja Päijät-Hämeeseen – ELY-ajan viimeiset rahoituspäätökset 13 hankkeelle19.12.2025 14:55:59 EET | Tiedote

ELY-keskus on valinnut rahoitettavaksi 13 uutta hanketta Hämeen maaseudun kehittämiseksi. Rahoitusta suunnataan esimerkiksi laajakaistahankkeisiin, pyörämatkailun kehittämiseen, suureen viljelijöiden biokaasuhankkeeseen ja ympäristötekoihin. Ensi vuonna ELY-keskusten sijaan maaseutua kehittävät elinvoimakeskukset yhdessä paikallisten Leader-ryhmien kanssa.

Hämeen ELY-keskuksen rahoitusvuosi oli toimintaympäristöltään haastava, mutta tulevaisuuteen uskova16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Hämeen ELY-keskuksen viimeinen rahoitusvuosi kuvastaa hyvin sekä vallitsevaa geopoliittista epävarmuutta, että talouden haastavaa tilaa. Rahoitukset eri instrumentteja vertaillen vähenivät edellisvuosiin verrattuna. Vuoden 2025 rahoituskatsaus on Hämeen ELY-keskuksen viimeinen, ja jatkossa elinvoimakeskukset julkaisevat tietoa myöntämistään rahoituksista.

Carbon2X-hankkeen YVA-menettely on alkanut9.12.2025 11:21:56 EET | Tiedote

NG Nordic Finland Oy on toimittanut Hämeen ELY-keskukseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiohjelman (YVA-ohjelman) suunnitteilla olevasta Carbon2X-tuontantolaitoshankkeesta, jossa hiilidioksidia muunnetaan biohajoaviksi muoveiksi. Uusi laitoskokonaisuus sijoittuisi nykyisen NG Nordic Finland Oy:n Riihimäen laitosalueen välittömään läheisyyteen, joko kokonaan Riihimäen alueelle tai osin Riihimäen ja osin Hausjärven alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye