Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Pohjois-Pohjanmaalla kokoontumisrajoitukset kevenevät asteittain 10.5.2021 alkaen

Jaa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto lieventää kokoontumisrajoituksia Pohjois-Pohjanmaan alueella. Sallittu osallistujamäärä nousee ensin 20 henkilöön ja sitten 50 henkilöön. Suurempia kokoontumisia voidaan järjestää erityisin varotoimin ja terveysturvallisuus huomioon ottaen. Oulussa kokoontumisrajoitukset pysyvät kuitenkin tiukkoina Oulun kaupungin päätöksellä.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen kokoontumisrajoituksista Pohjois-Pohjanmaalle. Päätös on voimassa toukokuun loppuun eli 31.5.2021 saakka. Päätöksellä alueella sallitaan 20 henkilön kokoontumiset kahden viikon ajan 10.5.-23.5.2021 ja 50 henkilön kokoontumiset yhden viikon ajan 24.5.-31.5.2021. Kaikissa yleisötilaisuuksissa on edelleen noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hygienia- ja turvaväliohjetta (annettu 21.9.2020, päivitetty 22.2.2021).

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla alueellisesti rajatuissa tiloissa voidaan kuitenkin järjestää yli 20 henkilön (10.5.-23.5.2021) tai yli 50 henkilön (24.5.-31.5.2021) yleisötilaisuus tai yleinen kokous edellyttäen, että:

1. tiloissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, joiden kaikkien välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke,

2. tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai omille alueille enintään erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin, joihin jokaiseen on oltava omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta ja

3. yleisön turvallisuus voidaan kussakin katsomolohkossa varmistaa noudattamalla edellä mainittua opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta.

Lohkojen enimmäiskoot ovat 20 henkilöä (10.5.-23.5.2021) ja 50 henkilöä (24.5.-31.5.2021).

Kaikkien edellä mainittujen ehtojen pitää täyttyä, jotta yli 20 tai 50 henkilön tilaisuuksia voi järjestää.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto arvioi kokoontumisrajoitusta uudelleen, jos alueellinen epidemiologinen kokonaistilanne muuttuu odottamattomalla tavalla.

Oulussa tiukemmat rajoitukset kuin muualla Pohjois-Pohjanmaalla 16.5. asti

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä poiketen Oulussa täytyy noudattaa 16.5. asti 10 henkilön kokoontumisrajoitusta Oulun kaupungin päätöksellä. Oulu on Pohjois-Pohjanmaan kunnista ainoa, joka on epidemian kiihtymisvaiheessa – muualla maakunnassa on pysytty epidemian perustasolla.

Epidemian kehityskulku on ollut Pohjois-Pohjanmaalla suotuisaa, minkä ansiosta kokoontumisrajoituksia voidaan lieventää asteittain. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kuitenkin katsoo, että rajoitukset ovat vielä välttämättömiä, jotta koronaviruksen leviämistä hallitsemattomasti voidaan ehkäistä. Lievennyksistä huolimatta kaikkien on syytä huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja toimia vastuullisesti.

Medialle

aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola
p. 0295 017 573

ylijohtaja Terttu Savolainen
p. 0295 017 551

etunimi.sukunimi@avi.fi, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös Pohjois-Pohjanmaan alueelle yleistiedoksiannot-sivulla, 6.5.2021 (avi.fi)

OKM:n ja THL:n ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä, 21.9.2020, päivitetty 22.2.2021

STM:n ohjauskirje: rajoitustoimenpiteet virusmuunnoksen ja epidemian leviämisen estämiseksi, 23.4.2021

Hallituksen muistio: suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle, 20.4.2021

Kysymys lohkoihin jakamisesta yleisötilaisuuksissa (avi.fi)

Usein kysytyt kysymykset koronasta (avi.fi)

Oulun kaupungin tiedote kokoontumisrajoituksista, 5.5.2021

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto on tehnyt päätökset HM-Asunnot Oy:n ja KKF-Saneeraus Oy:n poistamisesta välitysliikerekisteristä10.5.2024 14:02:45 EEST | Tiedote

Välitystoimintaa saa harjoittaa vain sellainen yksityinen elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity aluehallintoviraston välitysliikerekisteriin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut lainvoimaiset päätökset, joilla se on poistanut kiinteistönvälitysliike KKF-Saneeraus Oy:n (y-tunnus 1054932-0) ja vuokrahuoneiston välitysliike HM-Asunnot Oy:n (y-tunnus 1469547-2) välitysliikerekisteristä.

Regionförvaltningsverket fattade beslut om den första delen av huvudförpliktelsen och vitet för Helsingfors stads räddningsväsende8.5.2024 10:56:50 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har granskat utvecklingen av aktionsberedskapen hos Helsingforsregionens räddningsväsende enligt den förelagda huvudförpliktelsen. Huvudförpliktelsen är indelad i fyra delar där varje del har en egen tidsfrist. Den utsatta tiden för den första delen som var föremål för granskningen var före utgången av 2022. I 25 procent av riskrutorna som fastställdes i huvudförpliktelsen skulle aktionsberedskapen avhjälpas till en godtagbar nivå inom den utsatta tiden. Enligt den gjorda granskningen har första delen av huvudförpliktelsen fullgjorts enligt kravet och regionförvaltningsverket dömer inte ut den första delen av vitet.

Aluehallintovirasto teki päätöksen Helsingin kaupungin pelastustoimelle asetetun päävelvoitteen ja uhkasakon ensimmäisestä osasta8.5.2024 10:56:44 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut Helsingin alueen pelastustoimen toimintavalmiuden kehittymistä asetetun päävelvoitteen mukaisesti. Päävelvoite on jaettu neljään osaan, joista kullakin on oma määräaika. Tarkastelun kohteena olevan ensimmäisen osan määräaika oli vuoden 2022 loppuun mennessä. Päävelvoitteessa määritellyistä riskiruuduista 25 %:ssa toimintavalmius oli korjattava hyväksyttävälle tasolle määräaikaan mennessä. Tehdyn tarkastelun perusteella päävelvoitteen ensimmäinen osa on toteutunut vaaditusti, eikä aluehallintovirasto tuomitse uhkasakon ensimmäistä osaa maksettavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye