Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ryhtyy jakamaan turvetukia

Asetuksessa säädetään tukikelpoisista romutettavista turvetuotantokoneista, tukitasoista sekä tuen maksamisesta. Lisäksi siinä annetaan tarkemmat säännökset romutustuen myöntämisperusteista sekä hakijoilta vaadittavista tiedoista ja selvityksistä.
Tukea voidaan myöntää romutetuille mekaanisille keruuvanuille, imuvaunuille, jyrsimille, kääntäjille, karheajajille, hihnakuormaimille, ojajyrsimille, tasausruuveille, kunnostusjyrsimille, suontasauslanoille, palaturpeen nostokoneille, turpeen kuljetusvaunuille, palokärryille ja turvesoilla käytettäville pumppaamoille. Avustusjärjestelmän piiriin eivät kuuluu muut, moneen käyttötarkoitukseen soveltuvat koneet ja laitteet.
Tukea myönnetään Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan de minimis -asetuksen mukaisena. Tukimalli rajoittaa tuen maksimimäärää siten, että hakijalle voidaan myöntää tukea enintään 200 000 euroa, vaikka tukikelpoisia turvekoneita ja -laitteita olisi romutettu enemmänkin. Tuen määrässä otetaan huomioon myös tuen hakijalle myönnetyt muut de minimis -tuet kolmelta peräkkäiseltä verovuodelta.
Tukea voi hakea sen jälkeen, kun koneet on toimitettu romutukseen. Romutettavan koneen tulee olla täysin toimintakuntoinen romutushetkellä. Tuen hakija tulee pyytää koneet romuttavalta romutusalan yritykseltä ELY-keskuksen vahvistama romutustodistus osoitukseksi koneiden romuttamisesta. Hakija voi itse valita missä ympäristöluvan omaavassa romuttamossa koneet romutetaan, ja vastaa mahdollisista romutukseen liittyvistä kustannuksista itse.
Turvetuotantokoneiden romutustuen haun arvioidaan alkavan 8.2.2022. Hakeminen tapahtuu aluehallinnon asiointipalvelussa.
Paraikaa on lausunnolla myös toinen tukimuoto, turpeen noston siirtymäkauden tuki vuonna 2022 (ns. luopumistuki). Tuen tavoitteena on helpottaa turvetuottajien asemaa turpeen tuotannon alasajovaiheen aikana 2022. Asetus on työ- ja elinkeinoministeriön jatkovalmistelussa ja sen arvioidaan tulevan voimaan kevään aikana. Myös tämä tukimuoto tulee Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta haettavaksi.
Turvetukiin liittyvää neuvontaa on saatavilla pk-yritysten rahoitusneuvonnasta arkisin klo 9-15, puh. 0295 024 800.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ely-keskus, pk-yritysten rahoitusneuvonta, puh. 0295 024 800.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
