Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteiden varsilla jatkossakin riittävästi turvallisia pysähtymismahdollisuuksia

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on laatinut tienkäyttäjäpalveluiden kehittämissuunnitelman. Suunnitelma on päivitys vuonna 2009 valmistuneelle Oulun tiepiirin tienvarsipalveluiden kehittämissuunnitelmalle. Reilun vuosikymmenen aikana tienkäyttäjäpalveluiden toimintaympäristö on jatkanut muutostaan ja nykyään laadukkaiden kaupallisten tienkäyttäjäpalveluiden tarjonta on monin paikoin kattavaa.
ELY-keskuksen tarjoamien tienkäyttäjäpalveluiden, eli levähdys- ja pysäköimisalueiden, tavoitteena on tarjota jatkossakin kaikille tienkäyttäjäryhmille riittävästi turvallisia pysähtymismahdollisuuksia ympäri vuoden. Suunnitelmassa on huomioitu henkilöliikenteen ohella keskeisten sidosryhmien tienvarsipalveluiden tarpeet, joita ovat raskaan liikenteen ajoaikasäädösten mukaiset taukopaikat ja poliisin liikenteen valvontapaikat. Lisäksi suunnitelma mahdollistaa erillisellä sopimuksella tienkäyttäjiä palvelevan kioski- ja kahvilatoiminnan sekä opastuspisteiden ja eko-kierrätyspisteiden sijoittamisen siihen soveltuvilla palvelualueilla. Pysäköimisalueet, joille ei ole tarvetta tienkäyttäjäpalvelun näkökulmasta, myydään, luovutetaan tai viime kädessä puretaan. Palvelualueilta poistetaan ylimääräiset varusteet.
Suunnitelmassa arvioitiin tienkäyttäjäpalveluiden nykyistä ja tulevien vuosien toimintaympäristöä sekä henkilöliikenteen ja raskaan liikenteen tarpeita. Suunnitelmassa asetettiin ELY-keskuksen ylläpitämille tienkäyttäjäpalveluille laatutasotavoitteet sekä laadittiin kehittämisstrategia ja määritettiin sitä tukevat toimenpiteet. ELY-keskuksen tienkäyttäjäpalveluiden varustelutasot määriteltiin yhtenäisiksi alueen palvelutasoluokan mukaan.
Tienkäyttäjäpalveluiden tavoiteverkko muodostuu palveluiltaan monipuolisemmasta ydinverkosta sekä tätä laajemmasta perusverkosta. Ydinverkkoon kuuluvat pääasiassa päätieverkolle sijoittuvat taajamat, kaupalliset tienkäyttäjäpalvelut sekä ELY-keskuksen levähdysalueet ja P1-tason pysäköimisalueet. Perusverkkoon kuuluvat näiden lisäksi P2-tason pysäköimisalueet. Tavoiteverkon mukaisessa tilanteessa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maantieverkolla on viisi levähdysaluetta (varusteita, korkeampiluokkainen), 45 P1-tason pysäköimisaluetta (joitakin varusteita), 419 P2-tason pysäköimisalueita (ei varusteita) ja 123 P2 -tason pysäköimisalueita (ei varusteita, ei talvikunnossapitoa).
Suunnitelman toteuttamisen seurauksena muun muassa:
- P1-tason alueiden määrä ja varustelutaso vähenee hieman nykyisestä.
- P2-tason alueiden määrä lisääntyy siellä, missä P-alueiden verkollinen kattavuus on suuri.
- ELY-keskuksen ylläpidossa olevia WC:itä on vain levähdysalueilla.
- ELY-keskuksen ylläpidossa olevia roska-astioita on vain levähdysalueilla ja valtateiden 4 ja 8 P1-tason alueilla.
- ELY-keskuksen ylläpidossa olevia pöytä-penkki -yhdistelmiä on vain levähdysalueilla ja kaikkien valtateiden P1-tason alueilla ja katoksia vain levähdysalueilla.
- Muut ELY-keskuksen ylläpidossa olevat varusteet poistetaan.
- Päällysteiden kunto inventoidaan ja päällysteitä parannetaan, liittymäjärjestelyjä parannetaan.
- Tienvarsiopasteita uusitaan vastaamaan alueiden tasoluokittelua.
Suunnitelman toteuttamisen vaikutuksesta:
- Palvelualueiden verkko selkeytyy ja yhdenmukaistuu.
- Palvelualueiden tavoiteverkko selkeyttää alueiden luokittelua ja mahdollistaa alueiden tasokkaamman hoidon, ylläpidon ja kehittämisen.
- Määritetyistä toimenpiteistä syntyy kustannuksia, mutta myös kustannussäästöjä, kun lakkautettavien alueiden kunnossapitotarve, P2 -tason alueiden talvikunnossapitotarve ja useiden varusteiden kunnossapitotarve loppuu.
Tavoiteverkkoa tukevien kehittämistoimenpiteiden kustannuksiksi arvioitiin yhteensä 2,15 miljoonaa euroa, josta ns. pienten toimenpiteiden osuus on noin 0,5 miljoonaa euroa. Suunnitelma pyritään toteuttamaan pienten toimenpiteiden osalta lähimpien vuosien aikana tiestön hoitourakoissa ja suurten toimenpiteiden osalta tiestön ylläpidon yhteydessä sekä osana tieverkon kehittämishankkeita.
Yhteyshenkilöt
Liikenteenhallintavastaava Jani Huttula, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh. 040 5850 832,
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Veteraanikatu 1
90130 Oulu
0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Jätekuljetusten valvontaa Raahessa12.9.2025 14:02:12 EEST | Tiedote
Oulun poliisilaitos ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjestivät yhteisen jätekuljetusratsian Raahessa 10.9.2025. Poliisi pysäytti päivän aikana yhteensä noin 35 ajoneuvoa, joista 12 oli jätekuljetuksia. Jätekuljetusten osalta ELY-keskus tarkasti niihin liittyvät asiakirjat eli jätehuoltorekisteriotteen ja siirtoasiakirjan sekä kaluston sopivuuden kyydissä olevan jätteen kuljetukseen. Poliisi tarkasti muun muassa ajoneuvojen tieliikennekelpoisuutta ja kuljettajien papereita.
Pohjois-Pohjanmaan maankäyttösektori muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi – uusi selvitys tarjoaa tietopohjaa ilmastotoimille10.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaamassa selvityksessä on laskettu ensimmäisen kerran Pohjois-Pohjanmaan maakunnan maankäyttösektorin kasvihuonekaasutase ja hiilivarastot. Kasvihuonekaasutase kuvaa, mikä on maankäyttösektorista syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen ja -poistumien välinen suhde. Selvityksessä on tarkasteltu maankäyttösektorin hiilinieluja, päästöjä ja hiilivarastoja maakuntatasolla ja kuntakohtaisesti jokaisessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa.
Tiesuunnitelman laatiminen jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiseksi Virkkulantielle Iihin on aloitettu2.9.2025 09:02:36 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 8511 Iihin. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Iin kunnan kanssa.
Kuivajoen siltaremontista haittaa liikenteelle1.9.2025 11:27:53 EEST | Tiedote
Kuivajoen sillan kannen valutyöstä aiheutuu liikenteelle merkittävää haittaa 9. - 10.9. Valutyö aloitetaan tiistaina 9.9. klo 7.00, jolloin nopeusrajoitus lasketaan kiertotieosuudella 15 kilometriin tunnissa. Liikenteelle on työstä haittaa molemmissa suunnissa ja ajoittain liikenne joudutaan pysäyttämään hetkellisesti. Liikenne palautuu normaaliksi keskiviikkona 10.9. noin kello 8:00-10:00. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjän linja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Valtatien 20 parantaminen Korvenkylästä Kiiminkiin – yleisötilaisuus ja työpaja suunnitelmaratkaisun tarkentamisesta 2.9.26.8.2025 11:25:30 EEST | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen tieosuuden suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) perusteella valitun vaihtoehdon ensimmäinen yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa. Yleisötilaisuus ja työpaja järjestetään tiistaina 2. syyskuuta Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme